Mainos

Ässät hankki ykkössentterin

12.06.2009 15:26
Ässät hankki ykkössentterin

Jääkiekon SM-liigaseura Ässät on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen keskushyökkääjä Kamil Piroksen kanssa.

30-vuotias tshekkihyökkääjä Piros on pelannut viime kaudet Euroopan kovimpien kiekkosarjojen kärkijoukkueissa vastuullisissa rooleissa. Vuonna 2007 Piroksen edustama Zug voitti pronssia Sveitsissä, 2008 Piros voitti Saksan DEL-liigan hopeaa ja tänä keväänä hän pelasi Ruotsin Elitserienin hopeajoukkue HV71:n riveissä.

- Kävimme valmennuksen kanssa läpi viime kautta ja nykyistä joukkueen rakennetta ja tulimme siihen tulokseen, että tärkein täytettävä ruutu olisi keskushyökkääjän paikka. Halusimme markkinoilta riittävän tasokkaan selkeän ykkössentterin, Ässien pelaajakoordinaattori Pentti Matikainen kommentoi.

- Uskomme, että Piros pystyy tekemään kovaa tulosta nuorten laituriemme kanssa. Heidän on helpompi ottaa urallaan seuraava askel kokeneemman huippuhyökkääjän avulla. Piroksella on tavoite edelleen NHL:ssä ja hän arvosti SM-liigaa hyvänä mahdollisuutena päästä urallaan eteenpäin. Lisäksi tärkeää on se, että hän liittyy joukkueen mukaan jo hyvissä ajoin ja ehtii orientoitumaan toimintaan ennen kauden alkua, Matikainen taustoitti.

Vuodet 2001 – 2004 Piros pelasi Pohjois-Amerikassa Atlanta Thrashersin sekä Florida Panthersin organisaatiossa. NHL-otteluita Piros pelasi 28, joissa hän teki 4+4=8 tehopistettä. Lisäksi Piros oli voittamassa AHL-liigan mestaruutta vuonna 2002 Chicago Wolvesin riveissä.

- Olen erittäin onnellinen sopimuksesta. Arvostan SM-liigaa korkealle ja pidän tulevaa kautta isona mahdollisuutena ja hyvänä haasteena. Soitin Jan Alincille, joka pelasi Porissa joitakin vuosia sitten ja hän kehui kovasti Poria ja Ässiä. Tavoitteenani on pelata viime kautta paremmin ja auttaa joukkuetta voittamaan. Vahvuuksiani ovat kiekonkäsittelytaito ja liikkuminen. Harjoittelen tällä hetkellä omatoimisesti koko ajan ja tulen Poriin ennen jääharjoittelukauden alkua, Kamil Piros kertoi.

(MTV3)

MTV3

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Jääkiekkotiimi esittelyssä

Hockey Night -kiekkotiimin jäsen Antero Mertaranta

Antero Mertaranta

Yksi suomalaisen urheiluselostamisen suurimmista nimistä, Antero Mertaranta, jatkaa MM-jääkiekon selostamista CANAL+:n Hockey Night –tiimissä.

Hockey Night -kiekkotiimin jäsen Risto Dufva

Risto Dufva MTV3 Katsomo

Risto Dufva pelasi aikoinaan vuosikaudet Jyväskylän divarijoukkue Lohen maalivahtina.

Hockey Night -tiimin jäsen Jarmo Kekäläinen

Jarmo Kekäläinen

Entinen NHL-ammattilainen siirtyi pukuhommiin uransa jälkeen ja masinoi HIFK:n SM-kultaan 1998 ja hopealle 1999.

Hockey Night -kiekkotiimin jäsen Doug Shedden

Doug Shedden MTV3 Katsomo

Tuskin on ollut montaa samanlaista reaktiota aiheuttavaa jääkiekkopersoonaa suomalaisessa jääkiekkokulttuurissa kuin Doug Shedden.

CANAL+:n Hockey Night -tiimin jäsen Mika Kortelainen

Mika Kortelainen MTV3 Katsomo

Mika Kortelainen on tullut peliuransa jälkeen tutuksi Maikkarin, CANAL+:n ja URHOtv:n asiantuntijana.

Jääkiekon TV-lähetykset

MTV3 La 11.02. 12:40-12:55 Hockey Night LIVE!
MTV3 La 11.02. 12:55-15:30 Euro Hockey Tour
MTV3 La 11.02. 15:30-15:40 Hockey Night LIVE!
MTV3 La 11.02. 22:30-22:40 Hockey Night Extra
MTV3 Su 12.02. 22:40-22:50 Hockey Night Extra
MTV3 Pe 17.02. 22:35-22:50 Hockey Night
MTV3 Pe 24.02. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 02.03. 22:35-22:50 Hockey Night
MTV3 Pe 09.03. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 16.03. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 23.03. 22:35-22:45 Hockey Night
Kaikki MTV3 ja MTV3 MAX-kanavien lähetykset lajeittain:
KATSOMO.fi La 11.02. 12:30 Ruotsin turnaus: Suomi - Tsekki
KATSOMO.fi La 11.02. 12:55 Ruotsin turnaus: Suomi - Tsekki
KATSOMO.fi La 11.02. 17:15 Ruotsin turnaus: Ruotsi - Venäjä
KATSOMO.fi Su 12.02. 12:45 Ruotsin turnaus: Venäjä - Tsekki
KATSOMO.fi Su 12.02. 16:00 Ruotsin turnaus: Ruotsi - Suomi
Kaikki Katsomon lähetykset lajeittain:
CANAL+ Urheilu HD La 11.02. 09:30-10:15 (u) Hockey Night: Ei ohjelmatietoja.
CANAL+ Urheilu La 11.02. 09:30-10:15 (u) Hockey Night: Hockey Night
CANAL+ Urheilu HD La 11.02. 11:45-12:30 (u) Hockey Night: Ei ohjelmatietoja.
CANAL+ Urheilu La 11.02. 11:45-12:25 (u) Hockey Night: Hockey Night
CANAL+ Urheilu HD La 11.02. 12:30-12:55 Hockey Night LIVE!: Ei ohjelmatietoja.
CANAL+ Urheilu La 11.02. 12:30-12:55 Hockey Night LIVE!: Hockey Night LIVE!
CANAL+ Urheilu HD La 11.02. 12:55-15:30 Euro Hockey Tour: Suomi - Tsekki
CANAL+ Urheilu La 11.02. 12:55-15:30 Euro Hockey Tour: Suomi - Tsekki
CANAL+ Urheilu HD La 11.02. 15:30-15:45 Hockey Night LIVE!: Ei ohjelmatietoja.
CANAL+ Urheilu La 11.02. 15:30-15:45 Hockey Night LIVE!: Hockey Night LIVE!
CANAL+ Urheilu HD La 11.02. 15:45-16:45 (u) Euro Hockey Tour: Suomi - Venäjä
Kaikki CANAL+ lähetykset lajeittain: