Selänne kolhi Turcoa, Anaheim tappion päässä putoamisesta
Julkaistu 18.04.2008 06:27 (päivitetty 09:42)
Dallas Stars voitti Anaheim Ducksin kotonaan 3-1 jääkiekon NHL:n länsilohkon puolivälierissä perjantain vastaisena yönä. Puolustava mestari Anaheim on sarjassa tappion päässä kesälomista voittotilanteessa 1-3.
Kotijoukkue Dallasin sankariksi nousi 27 torjuntaa kerännyt maalivahti Marty Turco, jonka nollapeli rikkoutui vasta. 7,6 sekuntia ennen päätössummeria, kun Mathieu Schneider onnistui ohittamaan kanadalaisen.
Ottelun suomalaiset eivät päässeet tehotilastoihin.
Anaheimin Teemu Selänne otti ottelussa kaksi jäähyä, joista jälkimmäinen aiheutui maalivahti Turcon telomisesta. Selänne luisteli päin Turcoa ja kolhi kyynärpäällä hänen kypäräänsä. Turco sinkoutui törmäyksestä verkon perukoille, mutta pystyi jatkamaan ottelua ilman ongelmia.
- Sain täräyksen, mutta fiilis säilyi hyvänä. Törmäys ei ollut onnettomuus, mutta Selänteen tarmoa ja voitontahtoa täytyy arvostaa. Heidän selkänsä ovat seinää vasten ja hän on todellinen kilpailija, Turco kommentoi tärskyä NHL.com-sivustolla.
Puolustavan mestarin ongelmat pudotuspeleissä eivät ole vain Anaheimin murhe, sillä vuoden 2002 jälkeen mestaruuttaan puolustanut joukkue ei ole edennyt ensimmäistä kierrosta pidemmälle.
Mikäli Anaheim putoaa jatkosta, vapautuisi Selänne maajoukkueen käyttöön Kanadassa pelattavissa MM-kisoissa. Dallasin puolelta maajoukkueeseen olisivat puolestaan tyrkyllä Niklas Hagman, Antti Miettinen ja Jere Lehtinen. Yksikään suomalaisnelikosta ei ole vielä kertonut mahdollisista haluistaan kantaa Leijonapaitaa toukokuun MM-kisoissa.
Boston kavensi Montrealin johtoa
Montrealissa isäntäjoukkue Canadiens joutui toteamaan Boston Bruinsin paremmakseen maalein 1-5 joukkueiden viidennessä kohtaamisessa. Montreal johtaa yhä voitoin 3-2.
Boston ratkaisi koitoksen neljällä päätöserän maalilla. Petteri Nokelainen avitti joukkuettaan syöttämällä Glen Metropolitin 2-1-voitto-osuman. Loukkaantumisesta toipuva Montrealin kapteeni Saku Koivu ei ollut mukana kokoonpanossa.
- Tällainen joukko tämä on, vaikkei ole mikään tähtisikermä, Metropolit kehui Bostonin taisteluhenkeä.
Philadelphia eteni kotihallissaan voiton päähän jatkopaikasta. Joukkue nujersi Washingtonin toiseen jatkoerään venyneessä ottelussa 4-3. Voitto-osuman iski kokenut hyökkääjä Mike Knuble, kun toista jatkoerää oli pelattu 6.40.
- Ylivoimaisesti urani tärkein maali, konkarihyökkääjä hehkutti.
Washington nousi ottelussa 3-2-johtoon kolmannen erän alussa, mutta Daniel Brieren 3-3-osuma vei ottelun jatkoeriin. Kimmo Timosen vartioima Aleksandr Ovetshkin sai kasaan kaksi syöttöpistettä. Runkosarjan maalihai on tehnyt pudotuspeleissä edelleenkin vain yhden osuman.
- Ei tämä vielä ohi ole, Ovetshkin vakuutti.
Colorado ja San Jose jatkopaikassa kiinni
Wojtek Wolskin ja Paul Stastnyn kolmannen erän maalit ja Jose Theodoren torjunnat nostivat Coloradon voiton päähän jatkopaikasta. Joukkue kukisti vierasottelussa Minnesotan 3-2.
Wolski ja Stastny ratkaisivat ottelun 2-1- ja 3-1-osumilla kolmannen erän alussa. Theodore torjui 38 kiekkoa, kun Minnesotan maalissa pelannut Niklas Bäckström torjui 14 laukausta. Mikko Koivu puursi 21.28 minuuttia, mutta jäi tehopisteittä. Petteri Nummelin ei ollut pelaavassa ryhmässä.
- He pelasivat hyvän ottelun, mutta vältimme paniikin, Theodore kuvasi Minnesotan painostusta.
Colorado johtaa ottelusarjaa 3-2.
San Josen Jonathan Cheechoon 3-1- ja 4-1-maalit kolmannen erän alussa pohjustivat joukkueen 4-3-kotivoiton Calgarystä. Vieraat kirivät kolmannessa erässä Daymond Langkow'n ja David Mossin osumilla maalin päähän, mutta San Jose karkasi voitolla ottelusarjassa 3-2-johtoon.
Miikka Kiprusoff torjui Calgaryn maalissa 22 laukausta.
Jääkiekon NHL to-pe-yönä:
Montreal Canadiens - Boston Bruins 1-5
(1-0,0-1,0-4)
9.47 A. Kovalev 1-0 (P. Brisebois, R. Hamrlik)
27.45 P. Kessel 1-1 yv. (A. Ference, D. Krejci)
43.31 G. Metropolit 1-2 (P. Schaefer, P. Nokelainen)
45.49 Z. Chara 1-3 yv. (M. Savard, D. Wideman)
55.13 M. Sturm 1-4 av. (M. Savard, D. Krejci)
57.48 V. Sobotka 1-5
Nokelainen BOS 0+1 0 +1 1 - 13.05
Montreal johtaa voitoin 3-2.
Philadelphia Flyers - Washington Capitals 4-3 ja. (2-2,0-1,1-0)
0.42 J. Carter 1-0 (M. Knuble , S. Upshall)
2.41 N. Backström 1-1 yv. (M. Green, A. Ovechkin)
12.59 A. Semin 1-2 yv. (A. Ovechkin, N. Backström)
18.33 J. Carter 2-2 (J. Modry , B. Coburn)
25.56 S. Eminger 2-3 (A. Semin, B. Laich)
50.01 D. Briere 3-3 yv. (M. Richards)
86.40 M. Knuble 4-3 (S. Upshall, J. Carter)
Kapanen PHI 0+0 0 0 3 - 15.22
Timonen PHI 0+0 0 +1 2 - 33.11
Niittymäki PHI luukkuvahtina.
Philadelphia johtaa voitoin 3-1.
Dallas Stars - Anaheim Ducks 3-1 (1-0,0-0,2-1)
16.39 J. Lundqvist 1-0 (L. Eriksson)
49.01 S. Barnes 2-0 (M. Modano, M. Norström)
57.17 S. Ott 3-0 (S. Barnes)
59.52 M. Schneider 3-1 (K. Huskins, C. Perry)
Hagman DAL 0+0 2 0 2 - 12.41
Miettinen DAL 0+0 0 -1 2 - 06.12
Lehtinen DAL 0+0 0 0 0 - 17.16
Selänne ANA 0+0 4 -2 5 - 18.03
Dallas johtaa voitoin 3-1.
Minnesota Wild - Colorado Avalanche 2-3 (1-1,0-0,1-2)
12.24 A. Brunette 0-1 yv. (P. Forsberg, M. Hejduk)
19.20 P. Bouchard 1-1 yv. (B. Rolston , B. Burns)
45.06 W. Wolski 1-2 yv. (J. Liles, J. Leopold)
46.25 P. Stastny 1-3 (P. Forsberg, M. Hejduk)
59.57 B. Rolston 2-3
Bäckström MIN 14/17 torjuntaa 58.14
M.Koivu MIN 0+0 0 -1 4 10/19 25.09
Colorado johtaa voitoin 3-2.
San Jose Sharks - Calgary Flames 4-3 (0-0,2-1,2-2)
24.03 J. Iginla 0-1 yv. (K. Huselius, D. Phaneuf)
31.32 J. Pavelski 1-1 yv. (C. Ehrhoff, C. Rivet)
38.07 P. Marleau 2-1 (J. Thornton, B. Campbell )
44.52 J. Cheechoo 3-1 (R. Clowe, J. Pavelski)
48.22 J. Cheechoo 4-1
49.06 D. Langkow 4-2 yv. (A. Tanguay, D. Phaneuf)
58.43 D. Moss 4-3
Kiprusoff CGY 22/26 torjuntaa 58.52
San Jose johtaa voitoin 3-2.
NHL:n seuranta Tulospalvelussa!
(MTV3-STT)