Mäkihypyn ME-mies lopetti uransa MM-kisojen alla
Mäkihypyn maailmanennätysmies Johan Remen Evensen ei ole mukana Norjan joukkueessa ensi viikonlopun lentomäen MM-kisoissa Vikersundissa.
Remen Evensen teki itse päätöksen MM-kisoista poisjäämisestä, koska hänen kehonsa ei ole tarpeeksi hoikka.
– En pystynyt pudottamaan painoani siihen, missä sen pitäisi olla.
– Olen ensimmäisenä sanomassa, etten ole tarpeeksi hyvä viedäkseni paikkaa joltakulta muulta, Remen Evensen vahvisti.
26-vuotias Remen Evensen ilmoitti samalla lopettavansa mäkihyppyuransa. Hän hyppäsi ME-hypyn 246,5 metriä vuosi sitten Vikersundin lentomäestä.
– Minulla on aina ollut "voimistelijan vartalo", olen hieman lihaksikkaampi kuin mitä olisi optimaalista mäkihyppääjälle. Lihakseni painavat enemmän kuin monella muulla ja se on vaikuttanut paljon jokapäiväiseen elämääni, kun minun on pitänyt puristaa pois niin paljon painoa, Remen Evensen selvitti lopettamispäätöksensä taustoja VG-lehden mukaan.
– Jos geenini eivät muutu huomenna, olen tehnyt oikean päätöksen. Minun urani on ollut miljoona kertaa parempi kuin mihin ajattelin tällä keholla pystyväni, kolminkertainen MM-hopeamitalisti jatkoi.
Isäntämaan joukkue Norjan Vikersundissa hypättävissä MM-kisoissa on Anders Bardal, Tom Hilde, Rune Velta, Anders Fannemel ja Bjørn Einar Romøren.
Katso Remen Evensenin ME-hyppy YouTubesta:
MTV3









































Katkesiko Maldonadon voittojahti auton romuttumiseen?
EK13: Loebin johto kesti päivähuoltoon
Calgaryssä isojen päätösten aika - lähtevätkö huippunimet?
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
