Toni Nieminen: Mäkijoukkueen haettava uusi tekemisen taso
MTV3:n mäkihyppyasiantuntija Toni Nieminen katsoo Suomen mäkijoukkueen antautuvan tällä hetkellä jo ennen kilpailujen alkua.
Suomen joukkue teki sunnuntaina vaisun kauden vaisuimman suorituksensa jäätyään viimeistä edelliseksi Oberstdorfin lentomäen joukkuekisassa.
- Loppukautta ajatellen on saatava oikeanlaista taistelumielialaa. On surullista katsoa tuollaista joukkuetta, joka jo ennen kisaa kulkee vähän päät painuksissa ja asenteella "anteeksi, että olemme täällä". Nyt pitäisi vaikeuksista huolimatta löytyä jääräpäistä suomalaista mäkimiestä, joka ihan oikeasti tekee hommaa positiivisella raivolla. Nyt pitää jättää aivot narikkaan ja vain hypätä, Nieminen linjaa.
Lentomäen MM-kisat hypätään ensi viikonloppuna. Niemisen mielestä tähtäimeksi pitää kuitenkin tämän kauden arvokisojen sijaan asettaa jo ensi kauden menestys.
- Nyt ollaan kaukana siitä tasosta, jolla pitäisi olla, joten mitään äkkinäistä liikettä on vaikea tehdä. Kyllä se todellinen tekemisen paikka on keväällä, jolloin pitää oikeasti hakea uudet linjat ja uusi tekemisen taso. Nyt vaaditaan rankasti töitä kesän aikana, jotta saadaan ensi kaudelle yleinen taso nousemaan ihan toiseksi, Nieminen sanoo.
Polvivammasta kuntoutunut Ville Larinto on palaamassa Suomen mäkimaajoukkueen vahvuuteen kauden viimeisiin osakilpailuihin. Nieminen toivoo Larinnon paluun nostavan tunnelmaa.
- Ville on sen verran kovanluokan mäkimies, että vaikka joutuu pienellä harjoituspohjalla lähtemään kevääseen, niin hän on omalla perushyppäämisellään vahvistus meidän joukkueellemme. Toivoisin, että kun Ville tulee tässä tilanteessa vähän ulkopuolelta repaleiseen ja rikkinäiseen ryhmään, niin hän pystyisi ottamaan henkisen johtajan roolia joukkueessa ja repimään omalta osaltaan jätkät sieltä henkisestä suosta ylös.

Jani Merimaa









































Katkesiko Maldonadon voittojahti auton romuttumiseen?
EK13: Loebin johto kesti päivähuoltoon
Calgaryssä isojen päätösten aika - lähtevätkö huippunimet?
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
