Mainos

Hirmuhyppy ratkaisi Sapporossa – Koivuranta 15:s

29.01.2012 07:25

Isäntämaa Japanin Daiki Ito oli Sapporossa käydyn mäkihypyn maailmancup-viikonlopun valtias voittamalla molemmat HS134-mäestä hypätyt kilpailut.

Varhain sunnuntaina Suomen aikaa käyty kisa ratkesi, kun Ito ponkaisi toisella kierroksella 137-metrisen hypyn. Ensimmäisellä kierroksella hän jäi 127,5 metriin.

26-vuotias Ito ohitti reilulla kahdella pisteellä toiseksi sijoittuneen Puolan Kamil Stochin ja kolmoseksi jätetyn Itävallan Andreas Koflerin.

Stoch johti kisaa vielä ensimmäisen kierroksen jälkeen hypättyään selvästi pisimmälle, 131,5 metriin. Toisella kierroksella hän pääsi samoille mitoille, mutta Iton hirmuhyppy pudotti puolalaisen ykköspallilta. Kofler puolestaan venytti toisella hypyllään 135 metriä ja jäi Stochista vain 0,3 pistettä.

Suomalaisista Anssi Koivuranta teki 122,5- ja 124,5-metriset hypyt ja oli kilpailun 15:s. Lauantaina hän ylsi yhtä sijaa parempaan suoritukseen. Olli Muotkan kohtalona oli olla ensimmäinen toiselta kierrokselta ulos jäänyt hyppääjä. Hänen hyppynsä kantoi 112,5 metriä.

Mäkihypyn maailmancup, Sapporo HS 134:

 1. Daiki Ito          JPN 243,7 pts (127,5 + 137 m)
 2. Kamil Stoch        POL 241,6 (131,5 + 131,5)
 3. Andreas Kofler     AUT 241,3 (122,5 + 135,0)
 4. Roman Koudelka     CZE 228,0 (127,0 + 129,0)
 5. Vegard H. Sklett   NOR 220,8 (123,5 + 131,5)
 6. Richard Freitag    GER 218,8 (129,0 + 120,0)
 7. Peter Prevc        SLO 217,4 (119,0 + 129,5)
 8. Taku Takeuchi      JPN 213,9 (123,5 + 128,5)
 9. Thomas Morgenstern AUT 212,7 (124,5 + 123,5)
10. Anders Fannemel    NOR 208,8 (122,5 + 125,0)
...
15. Anssi Koivuranta   FIN 202,4 (122,5 + 124,5)
31. Olli Muotka        FIN  80,4 (112,5)

Katso Jani Uotilan juttu Katsomo.fi:stä:

Antti Rämänen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Tulospalvelu

 
 

Uusimmat hiihtolajiuutiset

 
 
MTV3 MAX To 23.02. 09:15-10:20 (u) Alppihiihdon maailmancup: Bansko
MTV3 MAX To 23.02. 10:20-11:15 (u) Alppihiihdon maailmancup: Bansko
MTV3 MAX To 23.02. 16:35-17:55 (u) Hiihdon maailmancup: Szklarska Poreba
MTV3 MAX Pe 24.02. 09:00-10:00 (u) Alppihiihdon maailmancup: Bansko
MTV3 MAX Pe 24.02. 10:00-11:05 (u) Alppihiihdon maailmancup: Bansko
MTV3 MAX Pe 24.02. 12:25-14:00 Alppihiihdon maailmancup: Crans Montana
MTV3 MAX Pe 24.02. 15:40-16:35 (u) Alppikronikat
MTV3 MAX Pe 24.02. 17:00-17:30 (u) Freestylen maailmancup: Huippuhetket
MTV3 MAX Pe 24.02. 18:30-19:00 Alppihiihdon maailmancup: Huippuhetket
MTV3 MAX Pe 24.02. 19:00-19:30 Lumilautailun maailmancup: Huippuhetket
MTV3 MAX La 25.02. 10:10-10:40 (u) Alppihiihdon maailmancup: Huippuhetket
Kaikki MTV3 ja MTV3 MAX-kanavien lähetykset lajeittain:
Kaikki Katsomon lähetykset lajeittain: