Mainos

Mäkivalmentaja todella tyytyväinen Happoseen ja Koivurantaan

Julkaistu 21.01.2012 20:59 (päivitetty 21:00)
Mäkivalmentaja todella tyytyväinen Happoseen ja Koivurantaan

Janne Happonen

Pientä valoa on pilkottamassa synkkään suomalaiskauteen mäkihypyssä.

Lauantaina Zakopanessa nähtiin ensimmäisen kerran tällä kaudella kaksi suomalaista maailmancup-kisan kärkikymmenikössä, kun Anssi Koivuranta oli yhdeksäs ja Janne Happonen kymmenes.

Suomalaishyppääjät väläyttelivät jo perjantaina Happosen oltua seitsemäs ja Koivurannan 13:s. Suomalaisia Zakopanessa luotsannut maajoukkuevalmentaja Ari-Pekka Nikkola näkee negatiivisuuden riepoman kauden jo olevan kääntymässä parempaan, ainakin Happosella.

– Kyllä Janne on saanut nyt hypyn kuosiin. Ja Anssi nosti tasoaan perjantaista. Olen todella tyytyväinen, Nikkola kuvaili.

- Hyvä kisa molemmilta tänään. Hyppäsivät mahtavat hypyt, ei voi muuta sanoa, Nikkola suitsutti kaksikon suorituksia.

Suomalaiskotkien hyvä tulos tuli hyppäämällä, onnetar ei kääntynyt suorimaan olosuhteissa.

- Ei voida mennä sen kummemmin olosuhteita moittimaan. Tänään kyllä kaikilla oli takatuulta, mikä korostaa Jannen ja Anssin hyviä suorituksia, tulos tuli edelleen hyppäämällä. Kyllä sieltä taas jostain syystä parhaat plus-pisteet tuulista saatiin, Nikkola totesi lopuksi naurahtaen.

Nikkolaa ei harmittanut edes se, että suomalaiskaksikolla oli saumat vielä parempaankin. Avauskierroksella kumpikin venytti 123,5 metriä, ja pitivät sijoja kuusi (Happonen) ja seitsemän (Koivuranta). Toisella kierroksella Happonen pääsi 127 ja Koivuranta 126,5, mutta sijat heikkenivät avauskierroksella epäonnistuneiden Severin Freundin, Kamil Stochin ja Simon Ammannin venytettyä päälle 130-metriset.

Lauantaina Zakopanen kisassa nähtiin myös kolmas suomalaishyppääjä, kun Sami Heiskanen selvitti karsinnan menestyksekkäästi. Puijon Hiihtoseuran 20-vuotias Heiskanen jännitti maailmancupin ensimmäistä kisaansa kuitenkin sen verran, että jäi 108,5 metriin ja sijalle 49.

MTV3

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Tulospalvelu

 
 

Uusimmat hiihtolajiuutiset

 
 
MTV3 MAX To 23.02. 09:15-10:20 (u) Alppihiihdon maailmancup: Bansko
MTV3 MAX To 23.02. 10:20-11:15 (u) Alppihiihdon maailmancup: Bansko
MTV3 MAX To 23.02. 16:35-17:55 (u) Hiihdon maailmancup: Szklarska Poreba
MTV3 MAX Pe 24.02. 09:00-10:00 (u) Alppihiihdon maailmancup: Bansko
MTV3 MAX Pe 24.02. 10:00-11:05 (u) Alppihiihdon maailmancup: Bansko
MTV3 MAX Pe 24.02. 12:25-14:00 Alppihiihdon maailmancup: Crans Montana
MTV3 MAX Pe 24.02. 15:40-16:35 (u) Alppikronikat
MTV3 MAX Pe 24.02. 17:00-17:30 (u) Freestylen maailmancup: Huippuhetket
MTV3 MAX Pe 24.02. 18:30-19:00 Alppihiihdon maailmancup: Huippuhetket
MTV3 MAX Pe 24.02. 19:00-19:30 Lumilautailun maailmancup: Huippuhetket
MTV3 MAX La 25.02. 10:10-10:40 (u) Alppihiihdon maailmancup: Huippuhetket
Kaikki MTV3 ja MTV3 MAX-kanavien lähetykset lajeittain:
Kaikki Katsomon lähetykset lajeittain: