Kaatuminen tärveli Mikkosen MM-sprintin
Suomalaishiihtäjä Juho Mikkosen tie katkesi puolivälieriin maastohiihdon nuorten MM-kilpailuiden vapaan hiihtotavan sprintissä Turkin Erzurumissa.
Mikkosen kisa 23-vuotiaiden sarjassa kuivui kokoon, kun saksalainen Sebastian Eisenlauer kaatoi hyvissä asemissa olleen kuhmolaisen alamäessä.
- Ihan hyvä päivä oli muuten. Karsinnassa oli hyvää hiihtoa ja olisin ainakin välierään päässyt. Turha sitä on kuitenkaan jossitella, 29:nneksi jäänyt Mikkonen sanoi.
Venäläiset hiihtivät kisan kaksoisvoittoon, kun Gleb Retivih ja Jevgeni Belov miehittivät kärkipaikat. Sveitsin Roman Furger ylsi kolmanneksi.
Suomen Ristomatti Hakola jäi karsintaan ja sijalle 41.
Karsintaan jäi myös naisten sprintin ainoa suomalaisedustaja Maria Grundvall, jonka vauhti riitti sijalle 31.
Ruotsalaiset Emma Wiken ja Jennie Öberg nappasivat himmeimmät mitalit Saksan Hanna Kolbin takana.
Keskiviikkona kahdeksan suomalaista kamppailee MM-mitaleista 20-vuotiaiden sarjassa. Naiset hiihtävät viisi kilometriä, ja miehet kymmenen kilometriä perinteisellä hiihtotavalla.
MTV3-STT



































Katkesiko Maldonadon voittojahti auton romuttumiseen?
EK13: Loebin johto kesti päivähuoltoon
Calgaryssä isojen päätösten aika - lähtevätkö huippunimet?
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
