Mainos

Myllylän kuolema uuden urheilukirjan motiivina

07.02.2012 16:09

Tietokirjailija Erkki Vettenniemi kertoo sysäävän vaikuttimen kantaa ottavaan Lahden ansa -pamflettiinsa tulleen hiihtäjä Mika Myllylän kuolemasta heinäkuussa 2011.

Taustalla ovat Lahden MM-hiihtojen surullisenkuuluisat tapahtumat, joissa joukko suomalaisia hiihtäjiä kärysi ja sai kilpailukiellon dopingista. Hiihtäjät, ja jupakkaan liittyen myös toimitsijakieltoon asetetut valmentajat, ovat siitä lähtien joutuneet maksamaan suurta inhimillistä hintaa.

- Urheilijoiden syyllistämisestä alkanut tapahtumasarja on johtanut jopa urheilijoiden poismenoihin. Tässä on ollut kyseessä loputonta urheilutoimijoiden pilkkaa, ivaa ja nälvimistä. Ei sellaiseen pidä tottua, Vettenniemi sanoi kirjansa julkistamistilaisuudessa Helsingissä tiistaina.

Vettenniemi myöntää olevansa yksittäisen urheilijan ja ammatinharjoittajan puolella.

- Toiveena on hieman vähentää painetta urheilijoilta ja urheilutoimijoilta. On naiivia olettaa suurta muutosta, mutta toivoisin, että joku tämän kirjan myötä ymmärtäisi - tai haluaisi oppia ymmärtämään - paremmin tämän asiakokonaisuuden, Vettenniemi lausui MTV3.fille.

Lue myös:

"Lahden ansa" -pamfletti puolustaa doping-hiihtäjiä

Kohukirja: Joutuiko hiihtoväki salaliiton uhriksi MM-Lahdessa 2001?

Samuli Lehtomäki

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
MTV3 La 30.06. 16:40-17:40 Vuokatin Aateli Race 2012
MTV3 MAX La 30.06. 19:00-19:45 Vuokatin Aateli Race 2012
MTV3 MAX To 05.07. 15:05-15:55 Vuokatin Aateli Race 2012
Kaikki MTV3 ja MTV3 MAX-kanavien lähetykset lajeittain:
Kaikki Katsomon lähetykset lajeittain: