Mäkäräinen palkitsi kotiyleisön - suvereeni voitto!
Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen otti kauden toisen maailmancup-voittonsa takaa-ajokisassa Kontiolahdella. Hän kukisti 10 kilometrillä toiseksi tulleen Saksan Magdalena Neunerin 35,9 sekunnilla.
Kilpailu ratkesi viimeisellä pystyammuntapaikalla, kun Mäkäräisen kanssa tasoissa ollut Neuner ampui kaksi sakkokierrosta. Mäkäräinen karkasi ennen viimeistä hiihtolenkkiä runsaan 50 sekunnin johtoon.
Mäkäräinen ampui kilpailussa makuulta yhden sakon. Suoritus oli hyvä, sillä ampuminen on ollut pitkin kautta hieman epävarmaa.
- Sen takia ampumiseen tuli keskityttyä. Se oli helpon ja varman oloista tekemistä, iloinen Mäkäräinen kertoi Ylen haastattelussa.
Maailmancup-voitto oli hänelle uran viides. Joensuulainen oli erityisen tyytyväinen onnistumisestaan kotimaisemissaan.
- Sain rentoutta, että kisat olivat täällä. Ei ollut painetta missään vaiheessa.
Kontiolahden takaa-ajokisa oli viimeinen ennen Ruhpoldingissa järjestettäviä MM-kilpailuja.
- Ne ovat uudet kisat Saksassa, maailmancupissa Neunerin ja Valko-Venäjän Daria Domratshevan jälkeen kolmantena oleva Mäkäräinen väisteli ennakkosuosikin asemaa.
Ampumahiihdon naisten maailmancupin kilpailu 19/26, takaa-ajot, Kontiolahti, 10 km:
1) Kaisa Mäkäräinen FIN 32.23,0 (1 sakkokierros) 2) Magdalena Neuner GER +35,9 (4) 3) Daria Domratsheva BLR +37,0 (4) 4) Olga Zaitseva RUS +1.11,7 (4) 5) Tora Berger NOR +1.43,2 (1) 6) Tina Bachmann GER +2.14,4 (3) 7) Olga Viluhina RUS +2.25,7 (2) 8) Andrea Henkel GER +2.28,5 (1) 9) Zina Kocher CAN +3.00,5 (4) 10) Anastasiya Kuzmina SVK +3.11,4 (6) ... 48) Mari Laukkanen FIN +8.16,8 (1+2+2+3=8)
Maailmancupin kokonaiskilpailu:
1) Neuner 930, 2) Domratsheva 891, 3) Mäkäräinen 793, 4) Zaitseva 758, 5) Berger 752, 6) Helena Ekholm Ruotsi 666,... 38) Laukkanen 127.
Takaa-ajocup:
1) Berger 278,... 5) Mäkäräinen 255,... 36) Laukkanen 43.
Seuraavat kilpailut: 3.3. Ruhpolding (MM-sprintti).
MTV3-STT








































Nyt: F1-harjoitus suorana
EK12: Latvala enää sekunnin päässä Loebistä
New Jersey NHL:n loppuotteluihin
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
