Mainos

Suomalaiset seitsemänsiä Kontiolahden pakkasessa: "Kylmää oli"

10.02.2012 16:24

Suomi kohensi yhdellätoista sijoitustaan ampumahiihtokauden ensimmäisestä sekaviestistä, mutta tunnelmat Kontiolahden cup-viikonlopun avanneen kisan jälkeen olivat suorastaan jäätävät.

- Kylmää oli, totesi Kaisa Mäkäräinen 19 asteen pakkasessa kisatun kisan jälkeen ja kuvaili etenemistään Kontiolahden ladun nousuissa "Michelin-miesmäiseksi". Sen verran kerrastoja kun oli lämmittämässä.

- Viisaammathan ne on päättäneet, että tässä kelissä on järkeä kilpailla kun kerta kisa järjestettiin. Mutta kuten lähtölistasta näkee, ei minun lisäkseni mukana ollut (maailmancupin) top kymppi -naisista kuin Helena Ekholm, Mäkäräinen jatkoi ja myönsi toki, että olisi halutessaan voinut jättää kisan väliin, oli kyseessä kotikisa tai ei.

Kontiolahden Urheilijoiden tähti Mäkäräinen piti paljolti venäläiskatsojista koostunutta kotikatsomoa lämpimänä kiitäessään avausosuuden ykköseksi, mutta sen jälkeen alkoi odotettu vajoaminen alemmas tuloslistalla.

Mari Laukkanen, Ahti Toivanen ja Jarkko Kauppinen toki onnistuivat niin hyvin, että seitsemäs sija kaikkiaan 18 maan joukossa oli kaiken kaikkiaan hyvinkin mukava. Ainakin joulukuiseen sekaviestisurkeuteen Hochfilzenissä (18:s) verrattuna. Kunhan vain hintaa sinnikkäästä suorituksesta ei lauantaina sprinteissä sitten jouduta makselemaan...

- Tosi kylmäähän tämä oli, mutta siihen oltiin varauduttu. Mutta onhan se niin, että kun pakkasessa kilpaillaan, niin se voi seuraavana päivänä vähän keuhkoihin ja hengitykseen tuntua. Veikkaan kuitenkin, että lauantaina on reilusti lämpimämpää, niin se helpottaa, hyvään vireeseen viime aikoina yltänyt Mäkäräisen "perintöprinsessa" Laukkanen mietiskeli.

- Hirveätähän tuo, keuhkoihin kävi, Toivanen täydensi.

Ranska vahvin loppusuoralla

Kisan voittoon rutisti Ranska, joka kukisti Ukrainan sekunnilla. Slovakia yllätti kolmossijallaan, mutta muistettava toki on, että sellaiset lajin suurmaat kuten Venäjä, Saksa ja Norja kisasivat jos eivät nyt ihan C-, niin ainakin B-ryhmillään. Ja jos oli suomalaisilla kylmä, niin sitä oli myös muilla.

- Vaikeaa oli, myönsi ranskalaiskilpailija Anais Bescond, vaikka voitto mieltä lämmittikin.

MTV3-STT

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
MTV3 La 30.06. 16:40-17:40 Vuokatin Aateli Race 2012
MTV3 MAX La 30.06. 19:00-19:45 Vuokatin Aateli Race 2012
MTV3 MAX To 05.07. 15:05-15:55 Vuokatin Aateli Race 2012
Kaikki MTV3 ja MTV3 MAX-kanavien lähetykset lajeittain:
Kaikki Katsomon lähetykset lajeittain: