Romar: Nälkä kasvaa syödessä
Suomalaisalppihiihtäjä Andreas Romar ylsi sunnuntaina uransa parhaaseen suoritukseen maailmancupin superyhdistetyn kilpailussa.
Romar laski Sotshin olympiarinteissä jaetulle kymmenennelle sijalle reilut kolme sekuntia kisan voittaneen Kroatian Ivica Kostelicin takana.
- Tavoitteena oli kymmenen joukkoon, joten tyytyväinen voi olla. Toki nälkä kasvaa syödessä, ja haluaisi olla korkeammalla, mutta ensi vuonna sitten, Romar sanoi.
Aiemmin maailmancupissa parhaimmillaan 12:nneksi yltänyt Romar oli kymmenentenä jo syöksyosuuden jälkeen, eikä taipunut taaemmaksi pujottelun jälkeenkään.
- Syöksyyn olen tyytyväinen, ja pujottelukin oli aika hyvää. Aika tasavarmaa laskemista molemmat, ei mitään isompia virheitä.
Suomalainen sijoittui neljän osakilpailun superyhdistetyn maailmancupissa 15:nneksi.
- Pujottelua kun vielä pääsisi vähän enemmän treenaamaan, niin tulevaisuudessa voisi olla saumoja palkintopallillekin.
Kahden vuoden kuluttua laskettavien Sotshin olympialaisten rinteet Romar arvioi "haastaviksi" ja "yhdeksi kauden vaikeimmiksi".
- Rinteet olivat todella jäässä. Vaikea kisa kaikin puolin.
Seuraavan kerran Romar on lähtöviivalla kahden viikon kuluttua Sveitsin Crans-Montanassa, jossa hän laskee kaksi supersuurpujottelua. Mahdollisesti myös suurpujottelun.
MTV3-STT





































Nyt: F1-harjoitus suorana
EK12: Latvala enää sekunnin päässä Loebistä
New Jersey NHL:n loppuotteluihin
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
