Kyynelehtiikö Beckham Old Traffordilla?09.03.2010 19:01
Jalkapalloilun suurjoukkueella Manchester Unitedilla ei pitäisi olla vaaraa pienentyä keskiviikkoiltana UEFA Champions Leaguessa.
ManU kohtaa neljännesvälierän toisessa ottelussa kotonaan Old Traffordilla toisen suurjoukkueen AC Milanin. Lähtökohta on ManU:lle suosiollinen, sillä se johtaa ensimmäisen kamppailun jälkeen maalein 3-2.
Lisäksi tilastot kertovat, että ManU ei ole ikinä pudonnut jatkosta, jos se on päässyt kotiotteluun johtoasemassa.
Välttämättä ihan helpolla ManU ei illasta selviä. Joukkueella on tukku tähtiä sivussa loukkaantumisten ja muiden syiden takia. Viime aikoina loistanut Wayne Rooney on potenut polveaan, mutta on ilmeisesti toipunut pelikuntoon.
Hyökkääjistä Michael Owen on varmuudella sivussa. Dimitar Berbatov on ollut vaisu ja kannattajat ovat olleet tyytymättömiä. Joukkueen sisällä Berbatovia arvostetaan, sillä hän on liki ehtymätön työmyyrä.
Myös joukkueen valmentajalla Alex Fergusonilla on tavoiteltavaa aika lailla, sillä hän ei ole vielä voittanut Milania. Ikävänä muistona on vuoden 2007 välierä, jolloin Milan ryttäsi vieraat loistoesityksellä kotona 3-0 ja eteni jatkoon yhteistuloksella 5-3.
Fergusonin luottomiehistä Ryan Giggs on edelleen sivussa murtuneen käden takia, Michael Carrick on pelikiellossa ja maajoukkuepakki Wes Brown loukkaantunut. Myös Anderson, Jonny Evans ja John O'Shea ovat pelikyvyttömiä.
Milanin pelaajista Alexandre Paton pelaaminen toisessa osassa on epävarmaa. Hän potee reittä.
Beckhamin kyyneleet
ManU:n entinen tähti David Beckham palaa Old Traffordille, mutta hän ei ole enää riemuvuosien vireessä. Tyyliä ja mainetta Beckhamilla piisaa, mutta ensimmäisessä osassa hän ei ollut terävimmillään. Ferguson ehätti jo ihmettelemään Milanin valmentajan Leonardon arvostelukykyä. Kritiikistä huolimatta Ferguson kannattaa Beckhamin valintaa maajoukkueeseen.
Beckham tunnustaa, että tunteet ovat pinnassa keskiviikkona. Hän tuskin selviää illasta ilman muutamaa kyyneltä. Beckham kertoi, että lähtö ManU:sta (2003) oli hänen uransa vaikein päätös.
- Vaikka minulla oli vaikeaa, fanit ovat tukeneet minua aina.
CANAL+ Sport 1 televisioi keskiviikkona ottelun Real Madrid - Lyon keskiviikkona klo 21.00 alkaen.
(MTV3-STT-AFP)
|
E = otteluennakko, R = otteluraportti
|
29.7. KuPS-AC Oulu
|
3-1
|
E| R
|
|
30.7. HJK-VPS
|
19.00
|
E| R
|
|
1.8. TPS-JJK
|
18.30
|
E| R
|
|
25.7. FC Lahti-FC Inter
|
18.30
|
E| R
|
|
1.8. IFK Mariehamn-FC Honka
|
18.30
|
E| R
|
|
1.8. MYPA-TamU
|
18.30
|
E | R
|
|
2.8. FF Jaro-FC Haka
|
20.30
|
E | R
|
Keith Armstrong ja Pasi Rautiainen käyvät syvää ja vähemmän syvää debattia jalkapallosta. Nyt puheenaiheena on Keken kotikaupunki Tampere. Lisää
Viikko MM-kisojen ja päivä Helsinki Cupin jälkeen
"Saksan monivuotinen maajoukkuekapteeni esiteltiin lehdistölle viime viikon puolivälissä ja tilaisuus oli massiivinen. Ballack on todella suuren luokan profiili ja varmasti meille kovan luokan vahvistus."
Lue Samin blogi ja kommentoi!
Jalkapallo on aika ihmeellinen peli
"Vain vaivainen viikko sitten maailman media kertoi meille, kuinka MM-kisat ovat olleet huonot eurooppalaisille, koska ainoastaan kuusi joukkuetta oli selvinnyt turnauksen pudotuspeleihin..."
Lue koko blogi ja kommentoi!
Viikoittain nähtävä FUTIS+ tarjoaa parhaita paloja kotimaisista ja kansainvälisistä jalkapallotapahtumista sekä kertoo lajin merkittävimmät uutiset ja puheenaiheet. Lisää
Pistä Keke ja Pasi puun ja kuoren väliin ehdottamalla heille totuus vai tehtävä -paljastusta. Lue lisää
 |
Pe 30.07. 14:20-16:05 |
Englannin Valioliiga |
 |
Pe 30.07. 16:00-18:00 (u) |
Hollannin Eredivisie - NAC Breda - Twente |
 |
Pe 30.07. 16:05-17:50 |
Englannin Valioliiga |
 |
Pe 30.07. 20:00-20:30 |
FUTIS+ |
 |
Pe 30.07. 20:30-23:00 (u) |
Allsvenskan - Halmstad - IFK Göteborg |
 |
Pe 30.07. 22:30-00:15 |
Englannin Valioliiga |
 |
La 31.07. 00:15-09:00 |
Englannin Valioliiga |
 |
La 31.07. 09:00-09:30 (u) |
FUTIS+ |
 |
La 31.07. 10:25-12:15 (u) |
Veikkausliiga - Haka - JJK |
 |
La 31.07. 12:00-14:00 (u) |
La Liga - R Madrid - Osasuna |
 |
La 31.07. 12:15-14:05 (u) |
Allsvenskan |
 |
La 31.07. 11:55-12:25 |
FUTIS+ - 16 |
 |
Ti 03.08. 18:30-19:00 |
Real Madrid Specials - Cristiano Ronaldo / Jose Mourinho (30') |
 |
Ti 03.08. 19:00-19:30 |
Real Madrid News - 18 300710 |
 |
Ke 04.08. 00:40-01:10 (u) |
Real Madrid News - 18 300710 |
 |
Ke 04.08. 01:10-01:40 (u) |
Real Madrid Specials - Cristiano Ronaldo / Jose Mourinho (30') |
 |
To 05.08. 18:30-19:15 |
Real Madrid Specials - Midfield Maestro / Xabi Alonso / Sergio Ramos/ Perfect Stage |
 |
Pe 06.08. 00:40-01:25 (u) |
Real Madrid Specials - Midfield Maestro / Xabi Alonso / Sergio Ramos/ Perfect Stage |
 |
La 07.08. 11:25-11:55 |
FUTIS+ - 17 |
 |
La 07.08. 14:00-14:30 (u) |
Real Madrid Specials - Cristiano Ronaldo / Jose Mourinho (30') |
 |
La 07.08. 14:30-15:00 (u) |
Real Madrid News - 18 300710 |
 |
Ti 10.08. 18:30-19:30 |
Real Madrid Specials - Angel di Maria Presentation (55') |
Hongalla on kauden 2010 tuhdein budjetti. Tutustu Veikkausliigan seurojen budjetteihin täältä
|