Toisen sarjatason johtavista seuroista koostuva joukko amerikkalaisia jalkapalloseuroja puuhaa kilpailevan sarjan perustamista nykyiselle MLS-ammattilaisliigalle.
Seurat uhkaavat irtaantua United Soccer Leagues -järjestöstä, joka vastaa pääsarjan alemmista sarjoista aina alueellisiin nuorisosarjoihin saakka.
USL siirtyi viime viikolla urheiluvälinevalmistaja Niken omistuksesta Nu Rock Soccer Holdingsille. Myös kakkostason johtavista seuroista koostuva ryhmä olisi halunnut ostaa sarjoja hallinnoivan USL:n. Kahdeksan irtaantumista puuhaavan seuran joukossa ovat mm. Miami, Minnesota ja Carolina.
Joukko haluaa seurojen omistuksessa ja kontrollissa olevan liigan ja aikovat tehdä kaikkensa sellaisen eteen.
- Kilpailevan sarjan perustaminen on yksi vaihtoehdoista. Olemme nokikkain USL:n kanssa ja olemme olleet jo kaksi vuotta, Carolina Railhawksin omistaja Selby Wellman sanoi.
Wellmanin mukaan päätöksiä tehdään kahden kuukauden kuluessa.
- Emme aio pelata ennen kuin saamme osamme omistuksesta ja kontrollista. Tässä USL:llä on ongelma, joka pitää ratkaista marraskuuhun mennessä.
Välitilinpäätös "Nyt kun La Ligassa ollaan juuri ylitetty puolimatkan krouvi, on hyvä ajankohta katsoa kulunutta alkukautta ja listata parhaimmat onnistujat." Lue lisää ja kommentoi!
Viime kesän parhaat pelaajakaupat "Ilman epäilyksen häivää vahva kandidaatti MM-kisoihin, sillä yksikään toinen englantilaisvahti ei ole pelannut yhtä tasaisen hyvin..." Lue koko blogi ja kommentoi!
Kuparinen rikki "Puolustajan onnistumiset lasketaan estetyissä maaleissa ja oman pään pitämisessä. Mutta – en kiellä myöskään sitä, etteikö maalinteko olisi hauskaa." Lue Samin blogi ja kommentoi!
Rati riti ralla, tuli talvihalla "Lumista maisemaa katsellessa tulee ihan lapsuuden talvimuistot mieleen. Englannissa ja Saksassa kaikki futisihmiset eivät kuitenkaan hypi ilosta, sillä talvi on jo aiheuttanut otteluperuutuksia." Lue Pasin blogi ja kommentoi!