Mainos

Saksalaisleirissä kiehuu – Beckenbauer ilmaisi huolensa

23.02.2012 10:20
Saksalaisleirissä kiehuu – Beckenbauer ilmaisi huolensa

Franz Beckenbauer UEFA Champions Leaguen ottelussa Basel-Bayern Münich 22. helmikuuta 2012.


Bayern München kärsi eilen 0-1-tappion sveitsiläiselle Baselille UEFA Champions Leaguen neljännesvälierissä. Seuran urheilutoimenjohtaja Uli Hoeness hiiltyi totaalisesti ottelun jälkeisessä haastattelussa. Ongelmista kielii myös legendaarisen Franz Beckenbauerin lausumat kommentit.

Molemmat joukkueet loivat varsinkin ottelun ensimmäisellä 45-minuuttisella tukun vaarallisia maalipaikkoja. Saksalaiset eivät kuitenkaan saaneet palloa ohi Basel-vahti Yann Sommerin. Näin ollen saksalaisylpeys lähtee 13.3. pelattavaan toiseen osaotteluun takaa-ajoasemasta.

- Tilanne on pahentunut, mutta se ei ole dramaattinen, Beckenbauer totesi goal.comin mukaan.

- Basel on hyvä vieraissa. Jos he tekevät toisessa osaottelussa maalin, täytyy meidän tehdä kolme. On mahdollista, että Basel onnistuu Münchenissä. Bayernilla on maalinteko-ongelmia, legenda myönsi.

Entisen huippupelaajan mukaan keskiviikkoillan tulos olisi voinut olla saksalaisten kannalta vieläkin huonompi ja hän kiittikin joukkueensa maalivahtia.

- Jos [Manuel] Neuer ei olisi ollut siellä, olisi Basel voinut tehdä kaksi lisää.

Katso myös: Ribery jätti valmentajan kättelemättä: "Paskat siitä!"

Mika Sinisalo

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos