Mainos

Riihilahti: Palacessa olin parhaimmillani

31.01.2012 20:18
Riihilahti: Palacessa olin parhaimmillani

Tässä Riihilahti pysäyttää juuri Valioliigaan palanneen ranskalaistähti Cissen.


Aki Riihilahti ilmoitti tiistaina, että päättää pitkän ja komean aktiivipelaajauransa. Muistellessaan vanhoja MTV3.fille Riihilahti kertoi, että oli harmi, kun suomalaiset eivät päässeet näkemään häntä parhaimmillaan.

Riihilahti, 35, pelasi uransa aikana kasvattajaseuransa HJK:n ohella Norjassa, Englannissa, Saksassa ja Ruotsissa. Englannin vuodet 2001-2006 Crystal Palacen riveissä olivat Riihilahden kulta-aikaa ja hän edusti seuraansa Valioliigassa sekä Mestaruussarjassa.

- Tuona aikana Englannissa pelasin urani parasta jalkapalloa. Olen erittäin ylpeä itsestäni, mitä sain siellä kentällä aikaan. On harmi, että suomalaiset eivät juurikaan nähneet pelejäni kun olin parhaimmillani, Riihilahti toteaa.

A-maajoukkueen paidassa suomalaiset sen sijaan Riihilahtea useammin näkivät ja Englannin vuosien ohella pelit Suomen sinivalkoisessa asussa olivat Riihilahden huippuhetkiä.

- Tuon edellä mainitsemani Englannin ajan ohella kaksi muuta huippuhetkeäni tai pikemminkin suurinta asiaa urallani olivat maajoukkue-edustukset ja se kokonaisuus mitä sain kasvattajaseurani kanssa kokea. Ensin alku Klubissa, menestys Mestarien liigassa ja sitten menestyksekäs loppu HJK:ssa kolmeen mestaruuteen, Riihilahti toteaa.

Riihilahti olisi voinut jatkaa uraansa vielä kauden tai pari ja HJK:n päävalmentaja Antti Muurinen sekä pelikaverit Klubissa anoivatkin Riihilahtea vielä jatkamaan, mutta 35-vuotias keskikenttämies päätti että ei lähde enää uuteen kauteen, koska ei voi vetää sitä Ägämäisen täysillä.

- Täysillä tai ei mitään – olen elänyt ja pelannut sillä mentaliteetilla koko ikäni. Nyt on joutunut kahden työn välillä tekemään niin paljon kompromisseja sen ympärillä miten harjoitellaan ja pelataan, että omat tavoitteet ja mahdollisuudet niiden saavuttamiseen eivät enää kohdanneet. Täysillä pelataan tai sitten ei pelata ollenkaan. En toki pelaamista lopeta koskaan, mutta aktiivipeliura päättyy tähän. Haikea mielihän tässä on, sillä luopuminen on aina vaikeaa, Sonera-stadionin toimitusjohtajan työhön jatkossa täysillä keskittyvä Riihilahti toteaa.

Katso Kimmo Porttilan juttu Katsomo.fi:stä

Pasi Heikkilä

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos