Mainos

Bosman teki pelaajista monimiljonäärejä - elää itse köyhyydessä

31.01.2012 08:12
Bosman teki pelaajista monimiljonäärejä - elää itse köyhyydessä

Jalkapalloilun siirtokorvausjärjestelmän viisivuotisella oikeustaistelullaan romuttanut Jean-Marc Bosman on kenties enemmän kuin kukaan muu vaikuttanut pelaajille maksettavien korvauksien nousemiseen pilviin, mutta miehelle itselleen voitto oikeussalissa merkitsi tappiota elämässä.

Bosmanin tarina alkoi varsinaisesti vuonna 1990, kun sivuraiteelle RFC Liégessa joutunut entinen Belgian nuorten maajoukkuekapteeni pyrki siirtymään Ranskaan sopimuksensa päätyttyä, mutta entinen seura vaati – tuolloisen käytännön mukaisesti – siirtokorvausta, jota uusi seura ei kuitenkaan suostunut maksamaan. Bosman veti asian oikeuteen ja aloitti koko jalkapalloilun mullistaneet prosessin.

Vuonna 1995 Bosman saattoi lopulta juhlia voittajana ja siitä lähtien sopimuksen päättyessä pelaajat ovat olleet vapaita siirtymään uuteen seuraan. Bosmanille itselleen taistelu muodostui kuitenkin kohtalokkaaksi. Halukkaita ottajia ”riskipelaajalle” oli oikeustaistelun aikana niukasti ja Bosman pelasi käytännössä ilmaiseksi kotimaassaan vielä muutaman vuoden 1990-luvun alussa ennen kuin joutui pakon edessä muuttamaan äitinsä autotalliin.

Voitto oikeudessa ei tuonut Bosmanille huikeita korvauksia, vaikka sitkeä huhu on näin väittänytkin siitä lähtien. Pelaajayhdistys FIFPro tuki pelaajaa tuntuvalla summalla, mutta tämä meni käytännössä kokonaan oikeuskuluihin ja miljoonaluokan korvaus on Bosmanin itsensä mukaan täysin tuulesta temmattu.

- Ihmiset luulevat minun tienanneen omaisuuden, mutta ”omaisuudellani” ei maksaisi edes Wayne Rooneyn päiväpalkkaa, Bosman totesi The Sunille viime vuonna.

Totuus on, että Bosmanin taistelu hyödytti ennen kaikkea hänen jälkeensä tulleita pelaajia, joille seurat ovat valmiita maksamaan huikeita korvauksia saadakseen nimen uuteen sopimukseen ja välttääkseen pelaajan menettämisen ilman siirtokorvausta sopimuksen umpeuduttua.

Itki verta ja joi viiniä

Ei Bosman toki aivan puille paljaille jäänyt, mutta ura kuningas jalkapallon parissa oli ohi ja hurjien paineiden alla vuosikaudet eläneen pelaajan elämään astui toinen kuningas – alkoholi.

- Paine oli todella kova. Euroopan Unioni ei halunnut muuttaa systeemiä ja se oli moraalisesti vaikeaa. Asianajajani tiesi minun itkevän verta – hän tiesi miten kovaa se minulle oli – ja sanoi, että voin luopua koska vain, mutta tämä oli tärkeää. Yleensä oikeusjutun päätyttyä tulee vapautunut olo, mutta media Belgiassa oli perässäni koko ajan, Bosman kertasi haastattelussa.

- Masennuin ja aloin juomaan enemmän ja enemmän. Lopulta olin vain kotona ja join viiniä ja olutta.

Pitkäaikainen juominen sai loppunsa – ainakin Bosmanin omien sanojen mukaan – vuonna 2007, mutta on jättänyt pysyvät jälkensä. Pienessä talossa Liégen liepeillä elävä nyt 47-vuotias Bosman on käytännössä minimitoimeentulon varassa ja työkyvytön. Elämää rikastuttaa kuitenkin tyttöystävä ja kaksi lasta, jotka tosin elävät eri osoitteessa tukien säilyttämisen takia. Hän kieltää kuitenkaan olevansa katkera.

- Haluan vain tunnustuksen. Ihmiset tietävät ”Bosman-säännön”, mutta eivät tajua että takana on kaveri joka on antanut kaikkensa ja josta tuli alkoholisti.

Surullisen hahmon ritari toteaa itsekin olevansa luultavasti Belgian kaikkien aikojen kuuluisin pelaaja. Sitä hänestä ei tullut kuitenkaan sillä tavalla kuin pieni Jean-Marc joskus Standard Liégen otteluita katsoessaan unelmoi. Jean-Marc Bosman teki suunnattoman työn hänen jälkeensä tulleiden jalkapalloilijoiden eteen ja menetti samalla itse melkein kaiken.

Lue myös: Keke Armstrong heittäisi siirtoikkunasysteemin romukoppaan

Mika Sinisalo

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos