Mainos

Ring riemuitsee siirrostaan: Olen enemmän saksalainen kuin suomalainen

06.01.2012 19:52
Ring riemuitsee siirrostaan: Olen enemmän saksalainen kuin suomalainen

Alexander Ring


Suomen jalkapallomaajoukkueen keskikenttäpelaaja Alexander Ringin siirto Saksan Bundesliigan Borussia Mönchengladbachiin sai sinettinsä perjantaina.

Saksa ei ole vieras maa Ringille, sillä hän on asunut Saksassa 14 vuotta.

- Olen mentaalisesti ja pelityyliltäni enemmän saksalainen kuin suomalainen, Ring tunnustaa Mönchengladbachin nettisivuilla.

HJK:sta lähtenyt Ring kertoo, että hän on aina unelmoinut pelaamisesta Saksan korkeimmalla sarjatasolla, mutta ei uskonut siirron tapahtuvan näinkin pian.

- En tullut Borussiaan ainoastaan katsomaan tätä touhua tai pitämään hauskaa. Olen kunnianhimoinen pelaaja ja tavoitteenani on vakuuttaa taidoillani valmentaja ja päästä pelaamaan mahdollisimman paljon, keskikenttäpelaaja sanoo.

Ringin mukaan siirto Mönchengladbachiin oli hänen ykkösvaihtoehtonsa.

- Tuntuu todella hyvältä olla täällä. Olen todella tyytyväinen, että sopimus on viimein saatu tehtyä, vaikkakin siinä kesti aikansa. En luonnollisesti tunne joukkuetta, mutta tulevina päivinä minulla on aikaa tutustua uusiin joukkuekavereihini.

MTV3

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 


Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos