Pasanen: Hollanti veti liinat kiinni  08.09.2010 08:26
Kapteeninnauhaa Hollantia vastaan kantanut Petri Pasanen harmitteli niukkaa 1-2-tappiota MM-finalisteille. Kahden ensimmäisen ottelun jälkeen Suomi on karsintalohkossaan yhä nollilla.
- Päällimmäisenä mielessä on se, ettei tästä reissusta jäänyt yhtään pistettä käteen. Tämä oli parempi esitys kuin Moldovaa vastaan, mutta piste olisi ollut hyvä ottaa, Pasanen totesi.
Ensimmäisen puoliajan lopussa Suomella oli loistavia paikkoja tasoittaa ottelu, mutta jälkimmäisen 45-minuuttisen aikana Hollanti ei enää päästänyt vierasjoukkuetta tekopaikkoihin.
- Hollanti veti liinat kiinni eikä lähtenyt enää prässäämään meitä. Se oli tietysti merkki siitä, että he pitivät meitä vaarallisena. Kummassakaan päädyssä ei enää toisella puoliajalla tapahtunut mitään. Kyllä ne maalit olisi pitänyt tehdä ekalla puoliajalla, Pasanen harmitteli.
Karsinnat jatkuvat Suomen osalta lokakuussa kotiottelulla Unkaria vastaan.
- Unkaria lähdetään kaatamaan. Siitä kolme pistettä ja ollaan taas mukana, Pasanen uskoi.
MTV3 - Lauri Ouvinen
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
|