Ruotsilla ihmeellinen ottelu: Kaksoset tekivät omat maalitJulkaistu 07.09.2010 23:17 (päivitetty 08.09. 00:00)
Ruotsi etenee vahvassa myötätuulessa jalkapallon EM-karsintojen E-lohkossa.
Tiistaina sinikeltaiset murskasivat kotikentällään San Marinon maalein 6-0. Murskalukemat syntyivät, vaikka isäntäjoukkue joutui pelaamaan yli tunnin vajaamiehisenä toppari Olof Mellbergin lennettyä pihalle suoralla punaisella kortilla. Puolen tunnin kohdalla tapahtuneen ulosajon hetkellä ottelu oli kuitenkin jo ratkennut, sillä lukemat tulostaululla olivat tuolloin jo 3-0.
Synnyinkaupungissaan Malmössa pitkästä aikaa esiintynyt Zlatan Ibrahimovic osui kahdesti isännille. San Marino viimeisteli ensimmäiset karsintamaalinsa, mutta joukkueen kannalta harmillisesti kumpikin osuma syntyi omaan verkkoon. Ruotsin 2-0-maali merkittiin Davide Simoncinille ja 3-0-osuma meni hänen kaksoisveljensä, maalivahti Aldo Simoncinin nimiin.
Avauspelissään Unkarin kaataneella Ruotsilla on kasassa kuusi pistettä, mikä riittää E-lohkon kärkipaikkaan. Unkari puolestaan otti karsintojen avausvoiton Budapestissä kaatamalla Moldovan maalein 2-1.
Seuraa EM-karsintoja tulospalvelustamme!
(MTV3)
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
|