Täältä alkaa Huuhkajien urakka - lue tuhti ennakkopaketti!03.09.2010 15:00
Suomen jalkapallomaajoukkue aloittaa karsintaurakkansa vuoden 2012 EM-kisoihin tänä iltana Moldovan pääkaupungissa Chisinaussa.
Vuonna 2006 valmistuneelle Zimbrun stadionille mahtuu 10 500 katsojaa. Huuhkajat harjoitteli neuvostoaikaisten betonikolossien reunustamalla kentällä torstaina ja totesi nurmen varsin huonokuntoiseksi.
Moldova on yksi Euroopan köyhimmistä maista, joten pääsylippujen hinnat eivät päätä huimaa. Halvimmat paikat klo 19.30 Suomen aikaa alkavaan otteluun maksavat 40 leitä eli noin 2,5 euroa. Parhaille paikoille pääsee noin kympillä.
Vuonna 1991 itsenäistynyt Moldova ei ole saavuttanut jalkapallossa mainittavaa menestystä. MM-karsinnoissa joukkue jäi lohkonsa viimeiseksi kolmella tasapelillä ja seitsemällä tappiolla.
- Maajoukkueemme ei ole vahvimpia Euroopassa, mutta pystymme taistelemaan voitoista optimiolosuhteissa. Niinpä toivon että yleisö saapuu paikalle sankoin joukon, sillä pelaajat tarvitsevat heidän tukeaan, Moldovan päävalmentaja Gabi Balint sanoi paikallisen Jurnal-verkkoportaalin mukaan.
Lue ennakkopaketti ottelusta:
Analyysi: Aggressiivisuus ja nopeat hyökkäykset voiton avaimena
Huuhkajien pelaajaesittelyt - Luonnonlapsia ja mustaa huumoria!
Baxter arvioi Huuhkajat: Kärkimiesten löytäminen ongelma
Baxter arvioi Suomen EM-karsintavastustajat
TOP10: Nämä Huuhkajat pitävät yllä EM-unelmaa
Moldovan valmentaja varoittaa teknisestä Suomesta
Eremenko jr: Miklu tekee vielä paljon maaleja
Porokara: Moldova on aktiivinen ja innokas
Väyrynen hyvässä iskussa
(MTV3)
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
|
 |
Su 12.02. 09:00-11:00 (u) |
La Liga: Racing Santander - Atlético Madrid |
 |
Su 12.02. 09:00-10:50 (u) |
La Liga: Osasuna - Barcelona |
 |
Su 12.02. 10:00-11:50 |
Valioliiga: Bolton - Wigan |
 |
Su 12.02. 11:00-12:55 (u) |
La Liga: Osasuna - Barcelona |
 |
Su 12.02. 11:05-12:55 (u) |
Serie A: Udinese - Milan |
 |
Su 12.02. 12:55-15:00 |
La Liga: Espanyol - Zaragoza |
 |
Su 12.02. 12:55-15:00 |
La Liga: Espanyol - Zaragoza |
 |
Su 12.02. 15:00-16:55 (u) |
La Liga: Real Betis - Athletic Bilbao |
 |
Su 12.02. 15:00-15:25 (u) |
FUTIS+ |
 |
Su 12.02. 15:25-17:30 |
Valioliiga: Wolverhampton - West Bromwich |
 |
Su 12.02. 15:55-21:40 |
Serie A: Inter - Novara |
 |
Pe 17.02. 02:05-02:35 |
UEFA Europa League huippuhetket |
 |
La 18.02. 10:45-11:15 |
FUTIS+ |
 |
La 18.02. 11:15-11:45 (u) |
UEFA Europa League huippuhetket |
 |
Pe 24.02. 01:55-02:25 |
UEFA Europa League huippuhetket |
 |
La 25.02. 10:45-11:15 |
FUTIS+ |
 |
La 25.02. 11:15-11:45 (u) |
UEFA Europa League huippuhetket |
 |
La 03.03. 10:45-11:15 |
FUTIS+ |
 |
Pe 09.03. 02:15-02:45 |
UEFA Europa League huippuhetket |
 |
La 10.03. 10:45-11:15 |
FUTIS+ |
 |
La 10.03. 11:15-11:45 (u) |
UEFA Europa League huippuhetket |
 |
Pe 16.03. 02:30-03:00 |
UEFA Europa League huippuhetket |
 |
Su 12.02. 15:25 |
Wolverhampton - West Bromwich |
 |
Su 12.02. 17:55 |
Aston Villa - Manchester City |
Viikoittain nähtävä FUTIS+ tarjoaa parhaita paloja kotimaisista ja kansainvälisistä jalkapallotapahtumista.
Tekijätiimi I MTV3 I CANAL+
|