Jarmo Heiskanen on nimitetty jalkapallon Veikkausliigassa pelaavalle Kuopion Palloseuran uudeksi toimitusjohtajaksi. Heiskanen aloittaa kuopiolaisseuran johdossa elokuun 5. päivänä.
Heiskanen on toiminut yhdeksän vuoden ajan Lapinlahti Savo Games -kilpailujen toimitusjohtajana. Hän seuraa KuPS:n toimitusjohtajan paikalla toukokuun lopussa yllättäen eronnutta Ari Pääkköä.
- Hyvältä tietenkin tuntuu, kun pääsimme Kuopion Palloseuran kanssa sopimukseen. Ensimmäisenä ryhdytään tutustumaan seuran organisaatioon ja opiskellaan kaikki asiat. Jatkossa me tulemme panostamaan seuramme yhteistyökumppaniverkostomme kehittämiseen entistäkin ammattimaisemmaksi, Heiskanen sanoo.
- Me haimme ensisijaisesti kokenutta myynnin ammattilaista, joka on tottunut rakentamaan verkostoja ja hyödyntämään niitä. Jarmolla on pitkä kokemus niin myyntityöstä kuin urheilutapahtumien laadukkaasta järjestämisestä. Jarmo oli paras kandidaatti tähän tehtävään, vt.toimitusjohtaja Jukka Pennanen painottaa.