Mainos

Maradona syyttää jalkapalloliiton johtajia valehtelusta ja petoksesta

29.07.2010 09:25
Maradona syyttää jalkapalloliiton johtajia valehtelusta ja petoksesta

Argentiinan jalkapallomaajoukkueen entinen päävalmentaja ja tähtipelaaja Diego Maradona sanoo, että hänet petettiin ja hänelle valehdeltiin keskusteluissa jatkosopimuksesta.

Maradona kohdisti syytöksensä Argentiinan liiton AFA:n puheenjohtajaan Julio Grondonaan ja maajoukkueiden johtajaan Carlos Bilardoon. AFA ei jatkanut Maradonan päävalmentajasopimusta. Syyksi mainittiin se, ettei Maradona suostunut muutoksiin apuvalmentajaportaassa.

- Grondona valehteli minulle ja Bilardo petti minut, Maradona sanoi.

Maradonan mukaan Grondona sanoi MM-turnauksessa heti tappiollisen Saksa-ottelun jälkeen pukuhuoneessa, että oli tyytyväinen Maradonaan ja halusi tämän jatkavan.

- Kun me muut surimme, Bilardo alkoi pohjustaa erottamistani, Maradona sanoi.

Maradona aloitti ristiriitoja ja kiistanalaisuuksia tulvineen maajoukkuevalmentajauran vuonna 2008. Maradonalla oli tuolloin vähän kokemusta valmentamisesta. MM-kisoihin joukkue selviytyi nipin napin, mutta Etelä-Afrikassa Argentiina nousi suosikiksi, kunnes vastaan tuli Saksa. Saksa romahdutti Argentiina unelman 4-0-voitolla.

Maradona halusi jatkaa päävalmentajana ja saada tuekseen tutut apuvalmentajat. Hän halusi olla lojaali apulaisilleen. Tämä ei sopinut liitolle.

- Olen antanut Argentiinan jalkapalloilulle kaikkeni, Maradona sanoi tunteellisesti.

Grondona kertoi, että oli pyytänyt Maradonaa jatkamaan. Grondonan mukaan valmennusportaassa piti tehdä muutoksia. Grondona pyysi Maradonaa vaihtamaan seitsemän apulaista.

- En ymmärrä, miten tähän liittyy minkäänlaista pettämistä. Minä halusin muutosta, mutta en halunnut eroon Maradonasta, Grondona sanoi.

(MTV3-STT-DPA-Reuters-AP)

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos