|
|
Italialaisjätti AC Milan törmäsi jalkapallon UEFA Champions Leaguen neljännesvälierissä tavarajunaan nimeltä Wayne Rooney. Hurjassa kevättalven vireessä oleva Manchester Unitedin hyökkääjä viimeisteli kahdesti otteluparin avausosassa kolme viikkoa sitten, kun hänen joukkueensa kaatoi Milanin 3-2. Rooney toisti temppunsa keskiviikkona ManU:n 4-0-voitossa Old Traffordilla. Englantilaisseura jatkaa liigan puolivälieriin yhteismaalein 7-2. Rooney ei ollut avannut maalitiliään kilpailussa ennen Milan-otteluita. Rooney avasi joukkueensa maalitilin 13. minuutilla kuluvalla kaudella lähestulkoon tavaramerkiksi muodostuneella puskulla. Sama mies sammutti Milanin toivonkipinän heti tauon jälkeen 46. minuutilla. Rooney sijoitti pallon ohi Milanin maalivahdin Christian Abbiatin Nanin syötöstä. Isäntien 3-0-maalista vastasi juuri ennen tunnin täyttymistä Ji-Sung Park. Loppulukemista vastasi 88. minuutilla Darren Fletcher. - Saimme aikaisen maalin toisella puoliajalla, minkä jälkeen pelasimme todella hyvin. Kun esiinnymme tuollaisella tempolla. on meitä vastaan vaikea pelata. Tällä joukkueella, mikä minulla on käytössäni, ei ole mitään väliä kuka tulee vastaan seuraavaksi, United manageri Alex Ferguson sanoi. Unitedin riveissä maailmanluokan pelaajaksi noussut David Beckham pääsi Milanin vaihtopenkiltä kentälle 64. minuutilla. Jalkapallon UEFA Champions League, neljännesvälierät (2. osaottelut):
Manchester U Englanti-AC Milan Italia 4-0 (1-0)
Manchester United: AC Milan:
Real Madrid Espanja-Lyon Ranska 1-1 (1-0)
(MTV3-Reuters) Katso ottelun maalit MTV3 Katsomosta:
KAIKKI URHEILULÄHETYKSET
Kommentit
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
EK21: Hirvonen ihmeissään - "paras ek oli nyt huonoimpia"
EK19: Latvala löi Hirvoselle luun kurkkuun
Kiprusoff liekeissä - "Kukaan ei ole yhtä hyvä"
NHL-tähti täysin pitelemätön - kauden kolmas viiden pinnan ilta
EK20: Hirvonen yritti säätökikkaa – epäonnistui
Venäjän rautanyrkki jyräsi jälleen - katso video!
Latvala: Mikosta ei koskaan tiedä
Lex Hollo: Luis Suarez – säälittävä ihmisriekale
Suomalaiskiituri taas ratkaisijana - kevään unelmavire löytynyt
Salama: Do or die!
Lex Hollo: Luis Suarez – säälittävä ihmisriekale
Musta lippu: Jako kolmeen
Hiihtotähdet: Tuttu tunne
Rallitietäjä: Kysymykset helmikuu 2012
Hockey Knights: Harjoituskulttuurista pelikulttuuriin
Äänestä
![]() |
MTV3:n toimitus koostaa kiinnostavia TOP 10 -listoja urheiluilmiöistä.
Futismaailman seksiskandaalit | Valioliigamaalivahtien noloimmat mokat | Joukkuetovereiden väliset tappelut | Kuumimmat futisrouvat | Futareiden hirveimmät hiustyylit | Huuhkajien karsinnat | Euroopan kenttien valtiaat | Naisten EM-kisojen futiskissat | Valioliigan painavin pelaaja | Manchester Cityn miljoonahankinnat | Kuumimmat kannattajat | MM-kisojen suurimmat flopit | MM-kisojen komeetat | Kaikkien aikojen Champions Leaguen finaalit | Huuhkajien nuoret toivot| Naisten MM-kisojen kaunottaret | Kuumimmat suomalaispelaajat siirtomarkkinoilla | Copa American värikkäimmät fanit
| Su 12.02. 09:00-11:00 (u) | La Liga: Racing Santander - Atlético Madrid | |
| Su 12.02. 09:00-10:50 (u) | La Liga: Osasuna - Barcelona | |
| Su 12.02. 10:00-11:45 | Valioliiga: Bolton - Wigan | |
| Su 12.02. 11:00-12:55 (u) | La Liga: Osasuna - Barcelona | |
| Su 12.02. 11:05-12:55 (u) | Serie A: Udinese - Milan | |
| Su 12.02. 12:55-15:00 | La Liga: Espanyol - Zaragoza | |
| Su 12.02. 12:55-15:00 | La Liga: Espanyol - Zaragoza | |
| Su 12.02. 15:00-16:55 (u) | La Liga: Real Betis - Athletic Bilbao | |
| Su 12.02. 15:00-15:25 (u) | FUTIS+ | |
| Su 12.02. 15:25-17:30 | Valioliiga: Wolverhampton - West Bromwich | |
| Su 12.02. 15:55-18:55 | Serie A: Inter - Novara |
![]() |
Viikoittain nähtävä FUTIS+ tarjoaa parhaita paloja kotimaisista ja kansainvälisistä jalkapallotapahtumista.
Tekijätiimi I MTV3 I CANAL+
F1
Kovalaisen pomo: Odotukset ovat ylittyneet
Red Bull -pomo vakuuttaa kuskien tasa-arvoa
Trulli: Paras testidebyytti koskaan
Luotettavuusongelmat eivät huoleta Vetteliä
Lotus ja Red Bull vakuuttivat Keken – seuraavat testit Barcelonassa
RALLI
EK21: Hirvonen ihmeissään - "paras ek oli nyt huonoimpia"
EK20: Hirvonen yritti säätökikkaa – epäonnistui
EK19: Latvala löi Hirvoselle luun kurkkuun
JÄÄKIEKKO
Nyt: Venyttääkö Venäjä EHT-johtoaan?
Selänne kiertueesta: Jos ei kulje, haaveet ovat menneet
Koivun paluu ei auta Minnesotaa
Kiprusoff liekeissä - "Kukaan ei ole yhtä hyvä"
NHL-tähti täysin pitelemätön - kauden kolmas viiden pinnan ilta
HIIHTOLAJIT
Suomen hiihtonaisilla onnistunut viesti
Nyt Katsomossa: Nouseeko Tanja parhaimpaansa?
Romar loistavasti kympin sakkiin
MUUT LAJIT
Lin ratkaisi jälleen voiton NY Knicksille
Knicksin Lin piti Lakersia pilkkanaan - katso nerokas kikka
Ilonen karsiutui Dubaissa: "Virheet veivät laivaa väärään suuntaan"
FUTIS
Mali yllätti ja otti Afrikan futispronssin
Lex Hollo: Luis Suarez – säälittävä ihmisriekale
Raitala kentällä – Osasuna nöyryytti Barcelonaa
![]() |
![]() |