|
|
Real Madridin taival jalkapallon UEFA Champions Leaguessa päättyi jälleen neljännesvälieriin. Joukkue jäi keskiviikkona kotonaan 1-1-tasapeliin Olympique Lyonnais'ta vastaan, mikä tiesi jatkopaikkaa ensimmäisen osaottelun voittaneille ranskalaisille yhteismaalein 2-1. Santiago Bernabeun mykistäneen 1-1-tasoituksen laukoi 75. peliminuutilla Lyonin bosnialainen Miralem Pjanic. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli isäntien heiniä, mutta Realin valkopaidat onnistuivat maalinteossa vain kerran. Guti aukaisi vierasjoukkueen puolustuksen tarkalla syötöllä Cristiano Ronaldolle jo kuudennella minuutilla. Ronaldo laukoi kohti maalia ja pallo löysi tiensä verkkoon hieman helpon oloisesti maalivahti Hugo Llorisin jalkojen välistä. Gonzalo Higuainin tolppalaukausta lähemmäksi toista maalia Real ei puoliajalla päässyt. Ottelun ensimmäisellä puoliskolla jyrän alla ollut Lyon kokosi rivinsä tauolla ja kykeni toisella puoliskolla täysin tasavertaiseen peliin isäntiensä kanssa. - Voi sanoa, että tämä on suuri saavutus. Pelastuimme pahimmalta ensimmäisellä puoliskolla... Pelaajat antoivat tänä iltana kaikkensa, mistä nostan hattua. Pelasimme huikean toisen puoliajan ja mielestäni ansaitsimme jatkopaikan, Lyonin valmentaja Claude Puel kommentoi TFI-televisiokanavalle. Euroopan suurimpiin seuroihin lukeutuva ja yhdeksän kertaa kilpailun voittoa juhlinut Real Madrid ei ole selviytynyt jatkoon liigan pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta vuoden 2004 jälkeen. Mestarien liigan kuluvan kauden finaali pelataan Realin kotistadionilla Santiago Bernabeulla, mikä varmasti tekee madridilaisten putoamisesta normaaliakin vaikeamman hyväksyä. - Emme nousseet esiin ja pelanneet siten, kuin meidän olisi pitänyt. Tämä on häpeä, ja nyt meidän on ajateltava (kotimaan) liigaa, sillä se on kaikki mitä meillä on jäljellä. Kaikki nämä vuodet ovat olleet tuskallisia ja tämä vielä aiempia paljon enemmän, Realin kapteeni Guti lausui. Jalkapallon UEFA Champions League, neljännesvälierät (2. osaottelut):
Real Madrid Espanja-Lyon Ranska 1-1 (1-0)
Real Madrid: Olympique Lyon:
Manchester U Englanti-AC Milan Italia 4-0 (1-0)
(MTV3-Reuters) Katso ottelun maalit MTV3 Katsomosta:
KAIKKI URHEILULÄHETYKSET
Kommentit
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
EK21: Hirvonen ihmeissään - "paras ek oli nyt huonoimpia"
EK19: Latvala löi Hirvoselle luun kurkkuun
Kiprusoff liekeissä - "Kukaan ei ole yhtä hyvä"
NHL-tähti täysin pitelemätön - kauden kolmas viiden pinnan ilta
EK20: Hirvonen yritti säätökikkaa – epäonnistui
Venäjän rautanyrkki jyräsi jälleen - katso video!
Latvala: Mikosta ei koskaan tiedä
Lex Hollo: Luis Suarez – säälittävä ihmisriekale
Suomalaiskiituri taas ratkaisijana - kevään unelmavire löytynyt
Salama: Do or die!
Lex Hollo: Luis Suarez – säälittävä ihmisriekale
Musta lippu: Jako kolmeen
Hiihtotähdet: Tuttu tunne
Rallitietäjä: Kysymykset helmikuu 2012
Hockey Knights: Harjoituskulttuurista pelikulttuuriin
Äänestä
![]() |
MTV3:n toimitus koostaa kiinnostavia TOP 10 -listoja urheiluilmiöistä.
Futismaailman seksiskandaalit | Valioliigamaalivahtien noloimmat mokat | Joukkuetovereiden väliset tappelut | Kuumimmat futisrouvat | Futareiden hirveimmät hiustyylit | Huuhkajien karsinnat | Euroopan kenttien valtiaat | Naisten EM-kisojen futiskissat | Valioliigan painavin pelaaja | Manchester Cityn miljoonahankinnat | Kuumimmat kannattajat | MM-kisojen suurimmat flopit | MM-kisojen komeetat | Kaikkien aikojen Champions Leaguen finaalit | Huuhkajien nuoret toivot| Naisten MM-kisojen kaunottaret | Kuumimmat suomalaispelaajat siirtomarkkinoilla | Copa American värikkäimmät fanit
| Su 12.02. 09:00-11:00 (u) | La Liga: Racing Santander - Atlético Madrid | |
| Su 12.02. 09:00-10:50 (u) | La Liga: Osasuna - Barcelona | |
| Su 12.02. 10:00-11:45 | Valioliiga: Bolton - Wigan | |
| Su 12.02. 11:00-12:55 (u) | La Liga: Osasuna - Barcelona | |
| Su 12.02. 11:05-12:55 (u) | Serie A: Udinese - Milan | |
| Su 12.02. 12:55-15:00 | La Liga: Espanyol - Zaragoza | |
| Su 12.02. 12:55-15:00 | La Liga: Espanyol - Zaragoza | |
| Su 12.02. 15:00-16:55 (u) | La Liga: Real Betis - Athletic Bilbao | |
| Su 12.02. 15:00-15:25 (u) | FUTIS+ | |
| Su 12.02. 15:25-17:30 | Valioliiga: Wolverhampton - West Bromwich | |
| Su 12.02. 15:55-18:55 | Serie A: Inter - Novara |
![]() |
Viikoittain nähtävä FUTIS+ tarjoaa parhaita paloja kotimaisista ja kansainvälisistä jalkapallotapahtumista.
Tekijätiimi I MTV3 I CANAL+
F1
Kovalaisen pomo: Odotukset ovat ylittyneet
Red Bull -pomo vakuuttaa kuskien tasa-arvoa
Trulli: Paras testidebyytti koskaan
Luotettavuusongelmat eivät huoleta Vetteliä
Lotus ja Red Bull vakuuttivat Keken – seuraavat testit Barcelonassa
RALLI
EK21: Hirvonen ihmeissään - "paras ek oli nyt huonoimpia"
EK20: Hirvonen yritti säätökikkaa – epäonnistui
EK19: Latvala löi Hirvoselle luun kurkkuun
JÄÄKIEKKO
Nyt: Venyttääkö Venäjä EHT-johtoaan?
Selänne kiertueesta: Jos ei kulje, haaveet ovat menneet
Koivun paluu ei auta Minnesotaa
Kiprusoff liekeissä - "Kukaan ei ole yhtä hyvä"
NHL-tähti täysin pitelemätön - kauden kolmas viiden pinnan ilta
HIIHTOLAJIT
Suomen hiihtonaisilla onnistunut viesti
Nyt Katsomossa: Nouseeko Tanja parhaimpaansa?
Romar loistavasti kympin sakkiin
MUUT LAJIT
Lin ratkaisi jälleen voiton NY Knicksille
Knicksin Lin piti Lakersia pilkkanaan - katso nerokas kikka
Ilonen karsiutui Dubaissa: "Virheet veivät laivaa väärään suuntaan"
FUTIS
Mali yllätti ja otti Afrikan futispronssin
Lex Hollo: Luis Suarez – säälittävä ihmisriekale
Raitala kentällä – Osasuna nöyryytti Barcelonaa
![]() |
![]() |