Mainos

Heikkisen juoksumäärä poikkeuksellisen kova

11.09.2008 09:36
Heikkisen juoksumäärä poikkeuksellisen kova

Suomen jalkapallomaajoukkueen keskikentän ankkurin Markus Heikkisen peli ei aina ole näyttävää, mutta joukkueelleen mies tekee korvaamatonta työtä puolustussuuntaan.

Heikkisen kirjautti suurimman juoksumäärän jalkapallon MM-karsintaottelussa Saksaa vastaan keskiviikkona. Itävaltalaista Rapid Wienia seuratasolla edustava Heikkinen raatoi laajalla säteellä ja hänellä kertyi mittariin yhteensä 12,6 kilometriä. Saksasta eniten juoksi Bastian Schweinsteiger, joka juoksi ottelussa yhteensä 11,433 kilometriä.

Tilastot on saatu Tracab-järjestelmästä. Pelaajaseurantajärjestelmän perustuu ruotsalaisen Jas Gripen -hävittäjän ohjusseurantateknologiaan.

Heikkisen kilometrimäärä on todella kova, sillä jos sitä verrataan esimerkiksi kesällä Sveitsissä ja Itävallassa pelattujen EM-kisojen tilastoihin, niin ainoastaan Romanian Razvan Cocis ylitti Heikkisen juoksumäärän alkulohkon otteluissa. Cocis juoksi tuolloin Hollantia vastaan 12,743 kilometriä. Ylipäätään EM-kisoissa vain muutama pelaaja ylitti 12 kilometrin juoksumäärän yhdessä ottelussa varsinaisella peliajalla.

Teksti: Kimmo Rantala

(MTV3)

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos