Pister ja Suray myöntävät tehneensä virheitä AllianssissaJulkaistu 08.07.2005 18:32 (päivitetty 19:22)
Suomen jalkapalloliigassa nähtiin torstaina yksi kaikkien aikojen surullisimmista valmentajadebyyteistä. Valkeakosken Haka kuritti maalein 8-0 ensimmäistä kertaa uuden belgialaisvalmentajan, Thierry Pisterin, alaisuudessa pelanneen Vantaan Allianssin. Pister peluutti ottelussa kaikkia uusia pelaajia, ja ottelun perusteella tulokkaat eivät ole lähelläkään vahvistuksia.
Perjantaina Pister ja seuran toimitusjohtaja Olivier Suray myönsivät, että he tekivät virheitä ennen ottelua. Avauskokoonpano oli Pisterin mukaan hänen ja Surayn yhteinen päätös.
- Olen todella pahoillani tuloksesta. Tein ison virheen, kun laitoin kaikki uudet pelaajat kentälle. En tiennyt, että he ovat todella huonossa kunnossa, Pister sanoi.
Pister kertoi kuuden uuden pelaajan peluuttamisen syyksi sen, että hän halusi nähdä heidän pelaavan ennen ensi viikon Uefa-cupin ottelua.
Ilta-Sanomat kertoi Pisterin sanoneen torstaina, että hän suhtautui otteluun harjoitusotteluna. Nämä väitteet belgialainen kuittasi perättöminä.
- Halusin nähdä uusien pelaajien pelaavan ja siksi laitoin heidät avaukseen. En kuitenkaan pitänyt ottelua harjoitusotteluna. Tulin sairaaksi lopputuloksesta. En ole ikinä urallani hävinnyt maalein 0-8, hän sanoi.
Myös Suray sanoi belgialaispelaajien kunnon yllättäneen hänet. Hän kuitenkin lisäsi, että hän oli antanut uusille pelaajille ohjeet kuntoharjoitteluun.
- Annoin heille ohjeet, että heidän pitää juosta paljon päästäkseen kuntoon. En tiedä sitten, ovatko he näin tehneet, Suray murahti.
Ei uusia ulkomaalaisia tällä kaudella
Hakan järjestämän teurastuksen jälkeen Suray vakuutti, ettei uusia ulkomaalaisia ole seuraan tällä kaudella enää tulossa. Hän sanoi tehneensä kuudelle pelaajalle selväksi, että heidän otteidensa pitää parantua.
- Belgialaiset eivät ole täällä lomalla. Kerroin sen heille kovaan ääneen, ja nyt he ymmärtävät sen. Jos heidän otteensa eivät parane, niin he lähtevät takaisin Belgiaan, Suray uhkasi.
Pister totesi, että uudet pelaajat eivät tule enää tällä kaudella esiintymään kaikki samaan aikaan avauksessa. Myös Suray oli samoilla linjoilla.
- Kuusi uutta pelaajaa ei voi enää pelata samaan aikaan avauksessa, vielä viime kaudella Belgian pääsarjassa pelannut Suray sanoi.
"Sillanpää halusi lähteä näytille"
Torstaina ihmeteltiin myös Allianssin päätöstä lähettää seuran ykkösmaalivahti Henri Sillanpää näytille Belgiaan.
Helsingin Sanomat kirjoitti perjantaina, että La Louviere -seura, jossa Sillanpää oli näytillä, ei edes etsinyt uutta maalivahtia. Sillanpää sanoi HS:lle, että myöskään luvattua harjoitusottelua ei pelattu. Suray oli yllättäen eri mieltä.
- Henri halusi lähteä näytille. Jos hän ei olisi halunnut lähteä, niin hän ei olisi mennyt. Myös harjoitusottelu pelattiin. En ymmärrä, mistä te hankitte tietonne, Suray ihmetteli.
Sillanpäätä tuurannut Gregory Goffin ei saanut tililleen yhtään torjuntaa ennen kuin tilanne oli 0-5.
Allianssin puolustuksessa torstaina pelannut Kristian Kojola ihmettelee Goffinin peluutamista.
- On todella ihmeellistä, että lähes vuoden pelaamatta ollut pelaaja laitetaan suoraan avaukseen. Hänellä oli myös tietääkseni nilkkaongelmia. Ehkä hänellekin haluttiin antaa näyttöpaikka, Kojola miettii.
Seuraavan kerran Allianssi on tulessa ensi viikolla, kun se kohtaa kotonaan Uefa-cupin karsinnassa luxemburgilaisen CS Petangen. Pister toivoi, että ihmiset eivät tuomitsisi häntä vielä Haka-pelin jälkeen.
- Älkää tuomitko minua ensimmäisen ottelun perusteella. Teimme paljon virheitä, ja saimme hyvän opetuksen. jos häviämme toisen ja kolmannen ottelun, niin sitten voitte haukkua minut, Pister toivoi.
Omistaja Zhuen saapuu Suomeen
Allianssin salaperäinen omistaja Zhuen Ye on pysynyt kaikille tuntemattomana. On jopa epäilty, onko kyseistä herraa edes oikeasti olemassa.
Suray rauhoitteli kertomalla, että Zhuen saapuu Suomeen jossain vaiheessa, ja silloin kiinalainen liikemies aikoo kertoa itsestään.
Myös Allianssi ry:n hallitukseen kuuluva Reijo Niiranen vakuutti, että Zhuen on olemassa.
- Tiedän Zhuenista aivan riittävästi ja hän on erittäin arvostettu liikemies omalla sektorillaan, Niiranen sanoi.
(MTV3-STT)
Lue myös:
"Allianssin poistaminen veikkauslistoilta oikea ratkaisu"
Allianssin Pister selitti murskatappiota
HS: Veikkaus tarkkailee Allianssin toimia
Haka löylytti Allianssia peräti 8-0
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
|