Veikkausliiga palaa juhannustauoltaJulkaistu 29.06.2005 09:59 (päivitetty 11:59)
Veikkausliiga palaa reilun viikon mittaiselta juhannustauolta tositoimiin keskiviikkona kuuden ottelun voimin. Kierroksen seitsemäs ottelu, FC KooTeePee-FC Haka, pelataan Kotkan Arto Tolsa Areenalla torstaina.
Tiittanen hyvästelee Allianssin
Suurin huomio tällä kierroksella kohdistuu Vantaalle, jossa Ari Tiittanen on viimeistä kertaa Allianssin peräsimessä. Vastustaja on kovimmasta päästä eli Tampere United. Tiittanen pitää joukkueita hyvin samanlaisina ryhminä.
- Vastassa on vanha tuttu valmentaja, tuttu joukkue. Tampere on hyvä ryhmä, paljolti samassa tilanteessa kuin me - molemmat ovat pelanneet hyviä pelejä, mutta maalinteko on ollut vaikeaa, Tiittanen analysoi jäähyväisottelunsa kynnyksellä
Tampere Unitedilta ovat sivussa ulkomaalaisvahvistukset Velibor Kopunovic ja Vasile Marchis, mutta Janne Räsänen on jälleen pelikunnossa.
-Jannen kuntoutuminen on meille todella hyvä uutinen, etenkin kun Vasile on nyt puolestaan sivussa, Ari Hjelm toteaa tyytyväisenä.
Viime kaudella:
Allianssi-TamU 0-0
TamU-Allianssi 1-0
Turussa kiihkeä paikallispeli
Turussa puolestaan taistellaan kaupungin herruudesta. Interillä alkukausi on sujunut hyvin, mutta maalinteko-ongelmien kanssa painivasta TPS:sta ei voi sanoa samaa.
-Tiedämme TPS:n heikkoudet ja iskemme niihin. Jos pelimme on samaa, mitä se oli toisella jaksolla Islannissa, en ole huolissani, IA Akranesin Intertotossa pudottaneen Interin valmennusjohtoon kuuluva Jan Stahre toteaa.
Tilastot antavat hieman lohtua TPS:lle. Inter on voittanut TPS:n viimeksi liigassa kaudella 2000 – eli siitä on jo todella pitkä aika.
-Näitä paikallispelejä on kaudessa vain kaksi, joten kyllä tämä joukkueen sytyttää. Meillä on myös oma tilaisuutemme aloittaa parempi pelijakso ja jatkaa sitä myöden kohti onnistuneempaa loppukautta. Tämä on niitä otteluita, ettei sarjataulukon tilanteella ole nyt mitään merkitystä, TPS:n luotsi Kari Ukkonen muistuttaa.
Viime kaudella:
Inter-TPS 0-1
TPS-Inter 2-0
IFK Mariehamn vierailee Anjalankoskella
Vahvaan vireeseen päässyt MyPa saa Anjalankoskelle vieraaksi pirteästi pelanneen sarjanousija IFK Mariehamnin. Ahvenanmaalaiset ovat kärsineet paljon loukkaantumisista, joten valmentaja Pekka Lyyski joutuu tosissaan miettimään, ketä ottaa matkaan mukaan. Viime peleissä IFK:n kokoonpanossa on näkynyt nuoria pelaajia omista juniorijoukkueista, sekä farmiseura IFFK:sta.
-Kaikki kynnelle kykenevät lähtevät Anjalankoskelle. Hyvää on se, että vihdoin voimme harkita Peter Sjölundin peluuttamista. Muuten tässä on totutusti pidettävä suu kiinni ja seurattava mitä harjoituksissa tapahtuu. Sen jälkeen on sitten koottava joukkue niistä jotka voivat olla mukana, Lyyski heittää.
Viime kaudella:
Ei kohtaamisia
Jaro haastaa HJK:n
Sarjajohtaja HJK on ainoa joukkue ilman tappioita tämän kauden liigassa. Nyt on edessä haastava vieraspelimatka Pietarsaareen. Sarjataulukko hiukan hämää Jaron osalta, sillä joukkue on pelannut enemmän otteluita vieraissa kuin kotonaan. Pietarsaaren keskuskentällä Jaro on perinteisesti ollut vaikea vastustaja.
-Viime pelit Pietarsaaressa ovat olleet tiukkoja, viime kaudella 2–2 ja vuotta aikaisemmin Länsikentällä voitimme niukasti 3–2. Jaro on aina ollut vahvempi kotonaan kuin vieraissa ja missään nimessä mikään helppo peli ei ole edessä. Oma peli pitää saada kulkemaan heti alusta saakka, HJK:n päävalmentaja Keith Armstrong painottaa.
Viime kaudella:
Jaro-HJK 2-2
HJK-Jaro 2-1
Haka nöyränä Kotkaan
FC KooTeePee on napsinut tällä kaudella pisteitä mm. HJK:lta, Allianssilta ja Tampere Unitedilta ja nyt joukkue hakee pistepotin täydennystä mestari-Hakan kustannuksella. Hakan päävalmentaja Olli Huttunen on lukenut läksynsä huolella.
-KooTeePee:n pelityyli on vaihtunut takavuosista ja heillä on koossa todella taitava joukkue. Kotkalla on monta nuorta tulevaisuuden pelaajaa, joiden kanssa saamme olla tarkkana.
Viime kaudella:
KooTeePee-Haka 0-1
Haka-KooTeePee 4-1
Saako TP-47 maalihanat auki
Vain yhdessä ottelussa tällä kaudella maaleja tehnyt TP-47 yrittää kirkastaa kilpeään Lahdessa. Viime kaudella vastaavassa ottelussa oli yleisöä yli 10 000 ja tuo kamppailu päättyi 1-1-tasapeliin. Torniossa TP-47 oli maalein 3-1-vahvempi, joten lahtelaisjoukkueelta puuttuu vielä liigatasolla pohjoisten miesten päänahka.
Viime kaudella:
FC Lahti-TP-47 1-1
TP-47-FC Lahti 3-1
RoPS avausvoittoa metsästämässä
Rovaniemen Palloseuralla voittosarake näyttää pyöreää nollaa ja sijoitus liigataulukossa on viiden pisteen voimin viimeinen. RoPS:n suurin ongelma on joukkueen puolustuspeli, sillä oma reppu on soinut jo peräti 17 kertaa.
Nyt vastaan tuleva KuPS on joutunut päästämään pallon omaan maaliin yhden kerran useammin, joten Rovaniemen keskuskentällä nähdään varmasti kaksi oman pään pelaamiseen keskittyvää joukkuetta. Voitolla RoPS jättäisi KuPS sarjataulukossa taakseen.
Viime kaudella:
Ei kohtaamisia
Ke 29.6. klo 19.00
AC Allianssi-Tampere United
FC Inter-TPS
FF Jaro-HJK
FC Lahti-TP-47
MyPa-IFK Mariehamn
RoPS-KuPS
To 30.6. klo 19.00
FC KooTeePee-FC Haka
(MTV3)
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
|