Mainos

Liigacupin finaaliin tavoitteena 8000 katsojaa

13.04.2005 16:55
Liigacupin finaaliin tavoitteena 8000 katsojaa

Liigacupin finaalissa Töölön jalkapallostadionilla lauantaina 23. huhtikuuta tavoite on 8000 katsojaa. Liigan tapahtumapäällikkö Ilpo Laurila uskoo kauden ulkoavauksen kiinnostavan. Loppuottelun kotijoukkueeksi arvottiin voittaja perjantain välieräottelusta Haka-FC Lahti. Vastassa on Allianssi, joka puolustaa viime kevään mestaruutta.

Vantaalaismiehistö selviytyi ilman ottelua, kun Tampere United ei pystynyt noudattamaan yhteisesti liigassa sovittua aikataulua. Allianssi oli jo suostunut siirtämään välieräpelin maanantaiksi, mutta liigahallitus halusi pitää kiinni perjantaista.

- Pelaamme tilalla maanantaina valmistavan pelin FC Hämeenlinnaa vastaan finaaliareenalla, jolle olemme varanneet vuoroja koko ottelun alusviikoksi, valmentaja Ari Tiittanen kertoi keskiviikkona.

- Kumpikin vastustaja on yhä tervetullut. Ehkä Lahti on nälkäisempi, kun se hävisi loppuottelun meille vuosi sitten.

Tiittanen kuvaili liigacupin menestyksen kantaneen liigaan hyvänä alkuna ja koko kauden onnistumisena. Viimeksi finaali pelattiin Allianssin omalla kotistadionilla. Yleisöä oli lähes 4000 erityisesti odottamassa Jari Litmasen paluuta, ja tunnin kohdalla odotus palkittiin. Lopulta Allianssi voitti ottelun rangaistuspotkukilpailussa.

Lahden kokenut puolustuspelaaja Jukka Koskinen muistaa, että pettymys häviöstä näkyi liigan käynnistyksessä. Nyt hän on loukkaantuneena sivussa veljensä Jarkon ja Lasse Lagerblomin kanssa. Maalivahti Michal Slawuta kärsii puolivälierän ulosajon tuomaa pelikieltoa.

- Meillä ei ole loukkaantumisten takia miehiä poissa, saattaa Hakan valmentaja Olli Huttunen iloita. Hän odottaa fyysistä ja vauhdikasta ottelua Talin hallissa ja uskoo maalivahtipelin voivan ratkaista. Lahtelaiset luottavat Mikko Ikosen torjuntoihin.

Talin välierässä pelaa kaksi ulkopaikkakuntalaista joukkuetta, mutta helsinkiläiskatsojia kiinnostanee ainakin FC Lahden miehistö. Mika Kottila siirtyi HJK:sta Lahteen, jossa hän on saanut aisaparikseen vuoden 1997 tehokkaana Klubi-hyökkääjänä muistetun Rafaelin. Liigacupissa kaksikko on tehnyt jo 4+2 osumaa.

(MTV3-STT)

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 


Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos