Mainos

Webber vaatii: Lähtöongelma on selvitettävä MTV3 Katsomo

29.08.2010 17:32
Webber vaatii: Lähtöongelma on selvitettävä

Belgian GP:ssä toiseksi ajanut Mark Webber ihmetteli kilpailun jälkeen umpisurkeata lähtöään.

Webber jäi kuin seisomaan lähtöviivalle ja putosi paalupaikalta kuudenneksi. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Red Bull -tallilla oli vaikeuksia startissa tällä kaudella.

- Meillä oli iso ongelma jo lämmittelykierrokselle lähdettäessä. Teimme kytkimeen pieniä muutoksia ja toivoin niiden korjaavan ongelman, mutta varsinainen lähtö sujui vielä huonommin. Menettelin lähdössä aivan normaalisti, joten meidän on selvitettävä, mistä tämä johtui, Webber vaati.

Webber ajoi sadekuurojen värittämässä kisassa maaliin toisena hänen viereltään eturivistä lähteneen Lewis Hamiltonin jälkeen. Australialainen onnistui ohittamaan Renault-kuljettaja Robert Kubican viimeisen varikkokäynnin yhteydessä.

- Näissä olosuhteissa en olisi lyönyt rahojani likoon sen puolesta, että aika-ajon kolme kärkikuskia ovat täällä myös kisan jälkeen. Järjestys on minun kannaltani hieman väärä, mutta olen silti tyytyväinen kakkossijaan. Lewis teki hyvää työtä ja ansaitsi voiton, Webber onnitteli.

Hamilton nousi MM-sarjan kärkeen Webberin ohi. Kärkikaksikko repäisi mukavan piste-eron muihin uhkaajiinsa, kun Red Bullin Sebastian Vettel, McLarenin Jenson Button ja Ferrarin Fernando Alonso jäivät tyystin ilman pisteitä.

- Tällaisina päivinä on helppo jäädä nollille oman, varikkotiimin tai jonkun muun pienen virheen takia, Webber muistutti.

Katso F1-tulokset F1-tulospalvelusta!

Katso Belgian GP:n startti maksutta Katsomo.fi:stä:

MTV3 - Lauri Ouvinen

Mainos
 


Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos