Mainos

Työasiat pyörivät Alonson mielessä pakkoloman aikana

08.08.2010 11:03
Fernando Alonso, kuva: Ferrari

Ferrari-kuljettaja Fernando Alonso vietti tällä viikolla neljä päivää tallin päämajassa Maranellossa. Maailmanmestaruudesta taisteleva Alonso työskenteli insinöörien kanssa ja ajoi Ferrarin simulaattorilla.

Alonson visiitin jälkeen Ferrari sulki tehtaansa kahden viikon ajaksi. F1-tallien yhteinen sopimus määrää tiimeille pakollisen kahden viikon kesäloman. Espanjalaiskuski itse viettää lomansa nykyisissä kotimaisemissaan Sveitsissä.

- En pysty nollaamaan täysin ajatuksiani näiden kahden viikon aikana. Yritän rentoutua ja harrastaa liikuntaa, mutta väistämättä joka päivä ainakin kymmenen minuutin ajan ajatukseni ovat tulevassa Belgian kilpailussa, Alonso kertoi Ferrarin kotisivuilla.

MM-sarjan tilanne on huipputasainen, sillä viisi kärkikuljettajaa Mark Webber, Lewis Hamilton, Jenson Button, Sebastian Vettel ja Alonso mahtuvat 20 pisteen sisään.

- On vaikea sanoa, kuka on kovin vastustajani: olemme kaikki melkein tasoissa. Hamilton, Button ja minä voimme ehkä suhtautua loppuhuipennukseen rauhallisemmin mielin, koska olemme olleet jo aikaisemmin samassa tilanteessa, Alonso tuumi.

Omia mahdollisuuksiaan espanjalaiskuski arvioi seuraavasti:

- Sanoisin 50 prosenttia, kuten yleensä on tapana.

Alonso ja Ferrarin tallipäällikkö Stefano Domenicali vierailivat viikonloppuna Madonna di Campigliossa, missä julkistettiin Ferrarin perinteisen talviriehan 20-vuotisjuhlakirja. Alonso esiintyi ensimmäisen kerran Ferrarin väreissä juuri kyseisessä tapahtumassa.

- Tammikuun jälkeen juuri mikään ei ole muuttunut. Tunsin heti olevani kuin kotonani, kuin yhtä suurta perhettä. Pääsin tutustumaan uusiin työtovereihini ja tallikaveriini, jonka kanssa minulla on edelleen erinomaiset välit. Meillä on ainutlaatuinen työilmapiiri, jonka uskon olevan parempi kuin missään muussa tallissa, Alonso hehkutti.

(MTV3)

Mainos
 


Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos