Tyttöystävä hoitaa Kovalaisen paperityöt18.03.2010 19:54
Heikki Kovalaisen tyttöystävä Catherine Hyde reissaa Kovalaisen mukana ympäri maailmaa. Hyde on viihtynyt matkoilla hyvin, vakuuttaa Kovalainen.
- Hän on oppinut tuntemaan porukkaa varikolta ja hengailee paljon muiden kuljettajien ja tallipäälliköiden vaimojen tai tyttökavereiden kanssa.
- Minulle on tietysti kiva, että hän on siellä mukana.
Tekemistäkin riittää, sillä Hyde auttaa Kovalaista paperi- ja postiasioissa sekä järjestelee matka- ja hotellivarauksia.
Joku kisareissu saattaa jäädä väliin, vaikka tähän asti nuori nainen on nauttinut reissaamista.
- Hän tykkäisi ehkä tehdä jotakin muutakin välillä, Kovalainen myöntää.
Hääsuunnitelmia Kovalainen ei ole valmis valottamaan.
- Pidetään ne omana tietona. Katsotaan...
Matkamies on tottunut siirtymään
Muutama tunti Suomessa ja sitten Sveitsin kodin kautta Australiaan perjantaina. Bahrainissa viikonloppuna kisannut Heikki Kovalainen ei ehdi pitkäksi aikaa jäädä samalle aikavyöhykkeelle.
Edellisestä Suomen vierailusta on kulunut jo aikaa, koska Kovalainen on ollut Englannissa tallin luona ja Bahrainissa kisaamassa.
Matkamies kertoo olevansa tottunut aikaeron kanssa painiskeluun.
- Olen monta vuotta tehnyt sitä samaa jumppaa ja mennyt laidasta toiseen. Minulla ei koskaan ole ollut sen suurempia ongelmia. Pari kolme päivää siinä alussa on tietysti vähän hankalampaa: yöllä herää tai päivällä nukuttaa.
Hän pyrkii valmistautumaan kisareissuihin jo ennalta. Nyt esimerkiksi nyt hän siirtää rytmiä jo Euroopassa ollessaan muutamalla tunnilla lähemmäs Australian aikaa.
(MTV3-STT)
|