Mainos

Maailmanmestari auttamaan Kovalaisen tallia

13.03.2010 15:34
Mario Andretti (Kuva: EPA/JUSTIN LANE)

Formula ykkösten vuoden 1978 maailmanmestari, yhdysvaltalainen Mario Andretti on suostumassa auttamaan Heikki Kovalaisen edustamaa Lotus-tallia.

Andretti voitti mestaruutensa Lotuksen riveissä. Hän on viimeisin Lotuksella mestariksi ajanut kuljettaja.

- Minua on pyydetty mukaan. Minä saatan osallistua hieman tallin toimintaan, koska he tuntuvat olevan hyvin ylpeitä edustamastaan liikemerkistä, Andretti sanoi.

Andretti ei kertonut vielä sen tarkemmin, minkälaisen roolin hän ottaisi Lotuksen toiminnassa.

Bahrainin GP:n aika-ajoissa Lotus jäi yli viiden sekunnin päähän kärjestä, mutta Andretti ennustaa Lotukselle rivakkaa kehittymistä.

- Kauden puoliväliin mennessä heiltä nähdään yllättävää kehittymistä. Kauden loppuun mennessä talli on jo varteenotettava tekijä.

(MTV3-Reuters)

Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos