F1-Vetomiehet palaavat - sinä päätät nyt panoksen!
10.03.2010 12:53
MTV3:n F1-tiimin toimittajat, Erkki Mustakari ja Timo Pulkkinen, kisailevat viime kauden tapaan koko F1-kauden ajan Vetomiehinä.
Kaudella 2009 Vetomiehien panoksena oli päälaella kasvavan karvoituksen pituus (huom, yllä olevaa kuvaa on retusoitu).
Kumpikin F1-asiantuntijoista laatii GP-kisapäivänä oman listansa potentiaalisista kymmenen parhaan sakkiin ajavista kuskeista.
Näin homma toimii
Jokaisesta oikeasta kymmenen parhaan joukkoon veikatusta kuskista pistepotti karttuu yhdellä pisteellä. Mikäli kuljettaja sijoittuu täsmälleen Ekin tai Timon merkitsemällä tavalla, saa Vetomies siitä yhden pisteen sijaan kaksi pistettä.
Eli, jos Ekin lapulla Heikki Kovalaista povataan GP:n voittajaksi saa Eki tästä kaksi pistettä, mikäli Heikki voittaa. Jos Heikki sijoittuukin sijalle kolme, saa Eki tästä yhden lohdutuspisteen. Jos Heikki keskeyttää tai ei sijoitu pisteille, jää Vetomiehelle vain luu käteen.
Uudelta, todennäköisesti epämieluisalta, panokselta (lue ohjeet alta) välttyy se Vetomies, jonka pistepotti on kauden päättävän Abu Dhabin GP:n jälkeen toista muhkeampi. Seuraa Vetomiehet-osiosta, kuinka raudanlujat ammattimiehet onnistuvat veikkauksissaan.
Näin kävi Vetomiehet-kisan suhteen viime kaudella, lue lisää