Lotus-tallin tekninen johtaja Mike Gascoyne uskoo, että F1-kauden ensimmäisissä kisoissa pisteitä saattaa tulla pelkällä maaliin pääsemisellä.
Tallin väki on luottavainen auton kestokykyyn, vaikka vauhdilla kärkitallien kanssa on vaikea kilpailla.
- Yhdenkään uuden tiimin kilpailukyky ei riitä pisteille neljässä ensimmäisessä kilpailussa. Ainoa tapa saada pisteitä, on päästä maaliin, Gascoyne kertoo Autosportille.
Barcelonan testien ongelmista huolimatta Gascoyne kokee, että tallin tilanne on hyvä käytettävissä olleeseen aikaan nähden.
- Suuria ongelmia ei ollut. Viisi kuukautta sitten tavoitteenamme oli tehdä yksinkertainen auto, joka on luotettava kauden alun kisoissa. Se oli melko vaikea tehtävä, mutta onnistuimme lopulta paremmin kuin odotimme.
Lotuksen kuljettajina toimivat Heikki Kovalainen ja Jarno Trulli.