Heikki Kovalainen teki sen, mihin Caterham-autolla pystyi ajettuaan Unkarin GP:n 19. lähtöruutuun.
Kovalainen päihitti 0,591 sekunnin turvin tallikaverinsa Vitali Petrovin, joka ajoi 20:nneksi.
- Ei ollut taas tarjolla enempää. Ei tullut mitään virheitä ja mielestäni suoritus oli kaikin puolin ihan hyvä. Auton balanssi oli ihan OK ja säädöt ovat ihan siinä tikissä, jossa pitää ollakin, Kovalainen sanoi MTV3:lle.
Vaikka ohittaminen on Hungaroringillä vaikeaa, ei Kovalainen usko onnistuvansa samanlaisessa tempussa kuin Monacossa, jossa hän piti muun muassa Jenson Buttonin McLarenin takanaan.
- En usko, että se täällä ihan toimii. Kyllä DRS jeesaa suoralla sen verran, että sieltä vähänkin nopeampi auto pääsee takaa ohi. Koitetaan kisassa ainakin roikkua muiden mukana taas jonkin aikaa, pidempään kuin Hockenheimissa ja Silverstonessa, Kovalainen sanoi.
- Tietysti maksimisuoritusta lähdetään tekemään. Minä lähden vetämään alusta loppuun asti täysillä. Meidän suorituskyky ei vain riitä tällä hetkellä tuon parempaan. Pääasia, että pidetään lippu korkealla ja yritys tapissa koko ajan eikä anneta yhtään periksi, Kovalainen päätti.
Suosikkilajisi MTV3 Totalissa ja Katsomon MTV3 Sport -paketissa
































































Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.