50-luku04.02.2008 18:15
Formula ykkösten maailmanmestaruussarja alkoi 13. toukokuuta 1950 Englannin Silverstonesta. Ensimmäiseen MM-kauteen kuului seitsemän osakilpailua. Silverstonen lisäksi kilpailtiin Monacossa, USA:n Indianapolisissa, Sveitsin Bremgartenissa, Belgian 14 kilometriä pitkällä Span radalla, Ranskan Reimsissa sekä Italian Monzassa.
Kuljettajia oli mukana runsaasti heti ensimmäisistä kausista alkaen. Vuoden 1953 Saksan GP:llä on edelleen ennätys siitä, että startissa oli mukana eniten autoja, 34 kappaletta. Ensimmäisiä kausia hallitsivat Alfa Romeot, Maseratit ja Ferrarit. Auton painon tai muidenkaan mittojen suhteen ei ollut rajoituksia. Moottorin suhteen sen sijaan oli sääntöjä heti alusta alkaen: enimmäistilavuus oli 1 500 kuutiosenttiä ahdettuna tai 4 500 cm3 vapaasti hengittävänä. Alkuaikoina sääntöihin oli kirjattu sellainenkin erikoisuus, että jos tallin ykköskuskin auto petti alta, saattoi kakkoskuski luovuttaa autonsa jo keskeyttäneelle kuljettajalle. MM-pisteitä laskettiin viidelle parhaalle kuljettajalle. Voitosta tienasi kahdeksan pistettä, toisesta tilasta kuusi, kolmannesta neljä, neljännestä kolme ja viidennestä kaksi. Lisäksi kilpailun nopeimmasta kierroksesta sai yhden pisteen.
 |
Vaikka ensimmäisen maailmanmestaruuden voittikin italialainen Giuseppe "Nino" Farina, niin 50-luvun suurin sankari oli Argentiinan Juan Manuel Fangio. Fangio on edelleenkin autourheilun kuningas, samanlainen käsite kuin Paavo Nurmi kestävyysjuoksussa. Fangio ei milloinkaan ajanut kovempaa kuin oli välttämätöntä. Ulkoisesti Fangiolla ei ollut suurmestarin tunnusmerkkejä. Hän oli iäkäs ja pyylevähkö. Harhaanjohtavan ulkomuodon alla piili kuitenkin poikkeuksellista lahjakkuutta: ilmiömäinen reaktionopeus, erinomainen näkökyky sekä perinpohjainen auton tekninen tuntemus. Fangio voitti maailmanmestaruuden viisi kertaa (1951, 1954-57). - Kukaan kilpa-autossa istunut ei koskaan ole tehnyt vähemmän virheitä kuin Fangio, on Stirling Moss ylistänyt kilpakumppaniaan.
 |
Kuolema oli alusta lähtien läsnä formuloissa. Ensimmäinen suuri uhri oli kaksinkertainen maailmanmestari Italian Alberto Ascari, joka ehti saavuttaa lyhyeksi jääneellä MM-urallaan 13 osakilpailuvoittoa. Näistä yhdeksän tuli peräkkäisistä kisoista. Ascari oli legenda jo eläessään. Italia ei ole vielä tähän päiväänkään mennessä pystynyt synnyttämään hänelle arvoistaan seuraajaa. Ascari tunnettiin etenkin siitä, että kun hän kerran sai johtopaikan haltuunsa, oli häntä mahdotonta ohittaa. Ascari menehtyi ulosajossa 26. toukokuuta 1955 harjoitellessaan urheiluautokisaa varten kotiradallaan Monzassa. Koko Milano hiljentyi suremaan suurta poikaansa. Miljoona ihmistä liittyi sankarinsa hautajaiskulkueeseen.
50-luvun puoliväli oli Mercedesin ensimmäistä kulta-aikaa. Vuosien 1954-55 aikana Fangion ohjaama Hopeanuoli oli lajin merkittävin käsite. Auton lempinimi johtui siitä, että MM-sarjan alussa autoissa ei ollut sponsorien mainoksia, vaan autot maalattiin autovalmistajan kotimaan mukaan tietyn värisiksi. Hopeanharmaa oli Saksan (Mercedes-Benz) väri. Italian (mm. Ferrari) väri puolestaan oli punainen. Ensimmäistä kertaa Hopeanuoli-nimi esiintyi jo ennen F-ykkösten MM-sarjan alkua, kun Mercedes-Benzin ensimmäisessä kilpailussa vuonna 1934 autoista tehtiin alumiininkiiltoisia hiomalla maalia pois painon vähentämiseksi.
Mersu vetäytyi F1-radoilta kauden 1955 jälkeen Le Mansin kilpailussa tapahtuneen autourheilun historian pahimman onnettomuuden takia. Yleisön joukkoon sinkoutunut auto aiheutti 73 ihmisen kuoleman. Takaisin F1-radoille Mercedes palasi vasta vuonna 1994.
1950-luvun MM-pistelistat
60-luku04.02.2008 18:15
Takamoottoriset autot mullistivat F1-sarjan 60-luvulla. Auton painopiste saatiin entistä alemmaksi ja taaemmaksi. Kuljettaja istui entistä alempana. Autosta tuli näin matalampi ja aerodynamiikka parani. Siivekkeitä ilmestyi autoihin kauden 1968 aikana. Myös renkaat alkoivat kehittyä nopeasti, kun yhdysvaltalainen Goodyear tuli F1-sarjan rengastoimittajaksi kaudella 1965. Jo seuraavana vuonna sekä kuljettajien että valmistajien maailmanmestaruudet voitettiin Goodyearin kumeilla. Kun vuonna 1965 ajettiin vain viisi tuumaa leveillä renkailla, niin seitsemän vuotta myöhemmin leveyttä oli jo 14 tuumaa. Sileitä sliksirenkaita piti kuitenkin odottaa vielä seuraavan vuosikymmenen alkuun.
60-luvun sääntöuudistuksista tärkeimpiä oli pisteasteikon laajentaminen kuudenteen sijaan. Nopeimmasta kierroksesta ei saanut enää pistettä. Voitosta tulevaa pistepottia korotettiin yhdeksään. Vuosikymmenen loppupuolella vakiintui vapaasti hengittävän moottorin enimmäistilavuudeksi 3 000 kuutiosenttiä. Sama tilavuus on nykypäivän moottoreissakin. Autoille säädettiin minimipaino, joka oli aluksi 450 kiloa ilman polttoainetta.
 |
60-luvun suurimmaksi formulasankariksi nousi skotti Jim Clark, jonka kyvyt eivät niinkään liittyneet auton säätämiseen, vaan ennen kaikkea ajamiseen. Hän oli yhtä autonsa kanssa. Clark oli synnynnäinen voittaja, luonnonlahjakkuus, joka ajoi autoaan kuin kiskoilla. Maailmanmestariksi hän ajoi kahdesti (1963, 65). Osakilpailuvoittoon hän ajoi 25 kertaa. Vain kerran hän jäi toiseksi. Lähes puoleen F1-kilpailuistaan hän lähti paalulta. Clark ajoi uskollisesti koko uransa ystävänsä Colin Chapmanin Lotus-tallissa. Lotuksen ratissa Clark sai surmansakin. Hänen autonsa syöksyi sateisella Hockenheimilla päin puuta renkaan räjähdettyä huhtikuussa 1968. On sanottu, että Clarkin kuolemaan päättyi suurten sankareiden aikakausi. Seuraavan sukupolven kuljettajat olivat enemmänkin tunteettomia ammattimiehiä kuin taisteluhengen ruumiillistumia.
Clarkin lisäksi 60-luvun kuskeista Graham Hill ja Stirling Moss kirjoituttivat nimensä muita kirkkaammin F1-historiaan. Sisukas ja peräänantamaton Graham Hill taisteli itsensä kaksinkertaiseksi maailmanmestariksi (1962, 68) vaikeista olosuhteista. Aloittaessaan uransa hänellä ei ollut mitään. Mies teki hanttihommia mekaanikkona etsien samalla aktiivisesti tilaisuuksia päästä ajamaan millä tahansa kilpa-autolla. Ja tilaisuuksia toden totta siunaantui.
 |
Kahdeksantoista F1-kauden aikana Hill ehti ajaa 176 GP:tä. Hienoimmat hetkensä hän koki BRM- ja Lotus-autojen ratissa. Edes jalkojen katkeamiseen johtanut onnettomuus Yhdysvaltojen GP:ssä 1969 ei saanut Hilliä luopumaan moottoriurheilusta. Loppu tuli vasta, kun tallipäälliköksi siirtyneen Hillin ohjaama pienkone osui marraskuun 29. päivänä 1975 sankassa sumussa puunlatvoihin ja syöksyi maahan tuhoisin seurauksin. Graham Hill muistetaan paitsi tuplamaailmanmestarina, Monacon GP:n viisinkertaisena voittajana ja Damon Hillin isänä myös ainoana autourheilijana, joka on voittanut kaikki kolme legendaarisinta kilpailua: Le Mansin 24 tunnin ajot, Monacon GP:n ja Indianapolisin 500 mailin ajot.
Suurten sankareiden ulkopuolella nimensä F1-historiaan kaiverrutti myös italialainen Giancarlo Baghetti, joka voitti debyyttikilpailunsa Reimsin radalla Ranskassa 1961. Sittemmin kukaan muu kuljettaja ei ole pystynyt voittoon ensimmäisessä kilpailussaan. Uusiseelantilainen Bruce McLaren ei yltänyt omalla ajajaurallaan ennätyksiin, mutta hänen vaikutuksensa näkyy silti formula ykkösissä tänä päivänäkin. McLaren nimittäin perusti vuonna 1966 omaa nimeään kantavan tallin, joka sittemmin on noussut yhdeksi kaikkien aikojen menestyneimmistä.
1960-luvun MM-pistelistat
70-luku17.05.2004 11:46
Suomen värit alkoivat näkyä formula ykkösissä 1970-luvulla. Paitsi että tämän vuosikymmenen aikana nähtiin ensimmäinen suomalainen F1-kuljettaja, niin suomalainen vastaanotti myös ensimmäistä kertaa maailmanmestaruuspalkinnon. Maaliskuussa 1967 Eläintarhan ajojen moninkertaisen voittajan suomalaisen Curt Lincolnin tytär Nina avioitui Espoon vanhassa kirkossa itävaltalaisen F1-kuljettajan Jochen Rindtin kanssa. Rindt ajoi formula ykkösten maailmanmestariksi Lotus-autolla 1970. Rindt kuitenkin kuoli Italian GP:n aika-ajoissa kesken kautta syyskuussa 1970, joten Nina-vaimo joutui kauden päätteeksi vastaanottamaan edesmenneen miehensä puolesta maailmanmestarin palkinnon.
Ensimmäinen suomalainen F1-luokassa oli Leo Kinnunen. Kilvanajaminen oli Kinnuselle kutsumus. Hän ajoi millä pelillä tahansa: rallia, jäärataa, urheiluautoja, formuloita... Leksa ei halunnut opetella vieraita kieliä, vaan hän oli päättänyt tehdä vaikutuksen ainoastaan ajotaidoillaan. Surkea kalusto ei kuitenkaan antanut kunnollista näytönpaikkaa ykkösissä. Kinnunen jäi yhden GP:n kuljettajaksi, kun hän taisteli itsensä Ruotsin Anderstorpin GP:n 25. lähtöruutuun kesäkuussa 1974. Kisa päättyi yhdeksännellä kierroksella Surtees-Ford auton moottorin lauettua. Myös Keke Rosberg aloitti uransa 1970-luvulla. Hänen ensimmäiset yrityksensä Theodore-, ATS- ja Wolf-talleissa johtivat lähes poikkeuksetta karsiutumisiin tai keskeytyksiin.
 |
70-luvun suuria nimiä olivat Jackie Stewart, Emerson Fittipaldi sekä Niki Lauda. Stewart ja Lauda ylsivät kumpikin urallaan kolmeen maailmanmestaruuteen ja Fittipaldi kahteen. Stewart muistetaan etenkin siitä, että hän pystyi ajotaitonsa ja liikemiesvaistonsa yhdistämällä luomaan kilvanajamisella huomattavan omaisuuden. Hän rikkoi ensimmäisenä F1-kuljettajana miljoonan dollarin vuositulojen rajan. Stewart ajoi myös aktiivisesti kuljettajien turvallisuutta parantavia asioita. Emerson Fittipaldi aloitti kahdella maailmanmestaruudellaan brasilialaisten voittokulun. Hän sai seuraavilla vuosikymmenillä arvoisensa manttelinperijät Nelson Piquetista ja Ayrton Sennasta. Brasilia on voittojen määrällä mitattuna tänä päivänä F1-historian toiseksi menestynein kansakunta Iso-Britannian jälkeen.
 |
Niki Lauda oli saavuttanut vuonna 1975 uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden. Seuraavalla kaudella hän joutui lähes kohtalokkaaseen onnettomuuteen. Laudan Ferrarista pettivät pyöränripustukset 240 km/h nopeudessa Nürburgringin radalla elokuun 1. päivänä. Kuljettajakollegat auttoivat Laudan ulos palavasta autosta. Pappi antoi sairaalassa jo viimeisen voitelun, mutta itävaltalainen ei antanut periksi. 38 vuorokautta onnettomuutensa jälkeen Lauda istahti takaisin Ferrarinsa rattiin. Seuraavalla kaudella hän ajoi jälleen maailmanmestariksi. Kolmannen kruununsa jo kertaalleen uransa lopettanut Lauda hankki 1984.
F1-maailman nykypäivän vaikutusvaltaisin mies Bernie Ecclestone aloitti valtakuntansa rakentamisen varsinaisesti vuonna 1972, jolloin hän otti haltuunsa Brabhamin F1-tallin. Ecclestone oli tosin jo yli kymmenen vuotta takaperin kokeillut - huonolla menestyksellä - päästä mukaan kahteen F1-kisaan ajajana.
 |
Erilaisia nelivetoviritelmiä oli nähty formula-autojen joukossa jo 60-luvulla, mutta 70-luvulla lähtöviivalla nähtiin suuri joukko todellisia autokummajaisia. Historian ensimmäinen kuusipyöräinen F1-auto oli Tyrrell P34, jolla Jody Scheckter voitti Anderstorpin GP:n vuonna 1976. Auton neljä pientä etupyörää, normaalin kahden ison sijaan, vähensivät ilmanvastusta ja lisäsivät etupään pitoa. Talousvaikeuksissa pyöriskellyt March-talli lanseerasi myöhemmin saman kauden aikana auton, jossa oli neljä takapyörää. Todellisuudessa toinen pyöräpari oli toimimaton kopio, vain taakka auton perässä. Auto tehtiin vain herättämään mielenkiintoa sponsoreiden keskuudessa. 70-luvun aikana autoissa kokeiltiin niin turbiinimoottoria kuin auton perään asennettavaa suurta "pölynimuria", jolla vähennettiin ilmanpainetta auton alla ja liimattiin auto paremmin rataan kiinni. Ligierin vuoden 1976 auto sai lempinimen Teekannu jättikokoisen ilmaboksin ja leveän keulan takia. Liikanimellä Teelautanen tunnettiin puolestaan vuoden 1971 March, jossa oli lautasmainen keskeltä kiinnitetty etusiipi.
Kaudella 1979 eteläafrikkalainen Jody Scheckter ajoi maailmanmestariksi Ferrarin ratissa. Maranellossa ei siinä vaiheessa taidettu aavistaa, kuinka pitkään seuraavaa Ferrari-mestaruutta jouduttaisiin odottamaan.
1970-luvun MM-pistelistat
80-luku04.02.2008 18:16
Uusi vuosikymmen alkoi formula ykkösissä kiistanalaisissa merkeissä. Kansainvälinen autourheiluliitto FISA sekä tallien yhdistys FOCA (nokkamiehenään Bernie Ecclestone) olivat sotajalalla. Suhteita hiersivät niin sääntömuutokset kuin myös rahanjakoa koskeneet kysymykset. FOCA-tallit kannattivat voimakkaasti ns. maaefektiautoja. Ecclestone oli jo valmis järjestämään oman sarjansa. Kiistaan löydettiin kuitenkin ratkaisu, joka pätee tänä päiväkin: FISA päättää säännöistä ja FOCA hoitaa taloudellisesta valtaa.
Kausi 1982 osoitti, että voittaakseen maailmanmestaruuden ei tarvitse olla paras joka kilpailussa. Keke Rosbergin tasaisen hyvät sijoitukset riittivät takaamaan suomalaiselle maailmanmestaruuden dramaattisen kauden päätteeksi. Kaudella 1982 nähtiin 11 eri osakilpailuvoittajaa ja joukko pahoja onnettomuuksia. Kanadalaisen huimapään Gilles Villeneuven Ferrari teki hurjat voltit Belgian Zolderin GP:n aika-ajoissa toukokuussa. Kuljettaja sinkoutui autostaan päin radan suoja-aitoja. Lajin ehkä suurin lupaus oli poissa aivan liian aikaisin. Kuukautta myöhemmin Ricardo Paletti paloi hengiltä Kanadan GP:n lähtökolarissa.
 |
Keke voitti kauden kuudestatoista MM-osakilpailusta vain yhden. Hän oli kolmesti toinen ja kaksi kertaa kolmas. Kymmenen kertaa hän ajoi pisteille. Ensimmäisenä formula ykkösten historiassa Keke valtasi mestaruuden saavuttamatta edellisellä kaudella pistettäkään. Keke nousi huipulle tyhjästä. Hän oli itsevarma ärsyttävyyteen saakka. Hän oli jo useamman vuoden ajan ollut äärimmäisen turhautunut siitä, ettei kukaan ollut antanut hänelle autoa, jolla voisi todella näyttää kykynsä. Keke yritti usein enemmän kuin mihin autolla oli edellytyksiä. Frank Williams kiinnitti suomalaisen talliinsa omien sanojensa mukaan, koska valinnanvaraa ei ollut. Huippukuskeilla oli jo sopimukset muihin talleihin. Kekellä oli meriittinään yksi osakilpailuvoitto neljän vuoden takaa Silverstonen sateesta. Keke osoittautui Williamsin ratissa kaikkien (paitsi itsensä) yllätykseksi todelliseksi timantiksi. Maailmanmestaruuskautensa ja parin sitä seuraavan vuoden aikana Keke nousi lajin legendojen joukkoon. Hän taisteli leijonan lailla vapaasti hengittävällä Ford Cosworth -moottorillaan väkevämpiä turboautoja vastaan. Mitä suuremmaksi tehoero kasvoi, sitä suuremmaksi muodostui Keken henkilökohtainen panos. Keken suurimpina hetkinä muistetaan katuratavoitot Monacossa 1983 ja Detroitissa 1985.
 |
Kaksi F1-luokan kaikkien aikojen suurinta nimeä, Brasilian Ayrton Senna ja Ranskan Alain Prost, kohtasivat 80-luvun loppupuolella usein varsin myrskyisissä merkeissä. Prost ehti kaasutella McLarenillaan kaksinkertaiseksi maailmanmestariksi vuosina 1985-86 ennen kuin Senna pääsi kilpailukykyiseen autoon. Kaudelle 1988 Senna siirtyi Prostin tallitoveriksi McLarenille. Sillä kaudella nähtiinkin sitten niin tyrmäävää yhden merkin ylivoimaa, ettei samanlaista ehkä enää koskaan tullaan kokemaan. Kauden 16 kilpailusta Senna voitti kahdeksan ja Prost seitsemän. Ainoastaan Gerhard Berger pystyi Ferrarillaan nipistämään yhden voiton McLaren-miesten ulottumattomiin. Senna kruunattiin mestariksi.
Moottorit vaihtuivat kaudelle 1989 turboista vapaasti hengittäviin, mutta McLarenilla tallitoverusten välinen taistelu sen kun kiihtyi. Maailmanmestaruuden ratkaisu nähtiin kauden toiseksi viimeisessä kilpailussa Suzukassa. Senna oli ohittamasta Prostia, joka päätti "sulkea oven" Sennan ollessa rinnalla. Kolarin seurauksena Prost keskeytti, mutta Senna jatkoi voittoon. Jälkeenpäin Senna kuitenkin hylättiin, koska hän oli saanut kolarin jälkeen työntöapua. Prost kruunattiin mestariksi.
 |
Keke Rosberg ajoi viimeisen kautensa McLarenilla 1986. Ex-maailmanmestari ei kuitenkaan pitkään levännyt laakereillaan, vaan alkoi tehdä aktiivisesti töitä kulissien takana. Keke ryhtyi manageroimaan huippulupaavaa Jyrki Järvilehtoa alias JJ Lehtoa, jolla oli takanaan mm. Englannin F3-sarjan voitto. Pian JJ allekirjoittikin testisopimuksen Ferrarin kanssa. Varsinaisen kilvanajamisen JJ aloitti Onyx-tallissa Portugalin GP:ssä 1989. Vaikka ensimmäinen kisa päättyi esikarsintaan, ehti Jyrki päästä mukaan kahteen kilpailuun ennen vuosikymmenen vaihtumista. Molemmat päättyivät keskeytykseen.
1980-luvun MM-pistelistat
90-luku04.02.2008 18:16
90-luvun alkajaisiksi Prost siirtyi mestaruutta janoavalle Ferrarille, jossa sai tallitoverikseen jo kymmenen vuotta sarjaa kiertäneen ikitaistelijan Englannin Nigel Mansellin. Prost pystyi Ferrarillaan haastamaan Sennan raivoisaan taisteluun mestaruudesta. Ratkaisu nähtiin jälleen toiseksi viimeisessä osakilpailussa. Oli Sennan vuoro saada revanssi. Prost ja Senna kolaroivat ensimmäisessä mutkassa. Senna kruunattiin mestariksi. Vuotta myöhemmin juhlittiin jo Sennan kolmatta mestaruutta.
JJ Lehto oli roikkunut vajaa pari kautta autoletkan peränpitäjänä kelvottomalla Onyx-autollaan, kunnes pääsi italialaisen Dallaran puikkoihin kaudelle 1991. Jyrki ajoi palkintopallille heti kun auto kesti ruutulipulle asti, Imolassa 1991. Järvilehdon menestystä täydensi uusi suomalainen tulokas Mika Häkkinen viidennellä sijallaan. Suomalaiset olivat taas muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen palanneet parrasvaloihin. Superlahjakas Häkkinen siirtyi ykkösiin Englannin F3-sarjan mestarina. Häkkisen kilpakumppani pikkuformuloista, Mika Salo, lähti ykkösten sijaan hakemaan nostetta uralleen Japanin sarjoista.
Rosberg manageroi molemmat suojattinsa nopeasti huippupaikalle. Kaudelle 1994 JJ Lehto allekirjoitti sopimuksen Benettonille, Michael Schumacherin tallitoveriksi. Häkkinen puolestaan pääsi vuoden mittaisen testirupeaman jälkeen McLaren tallin ykköskuskiksi. Suomalaisittain erittäin lupaavalta näyttänyt kausi sai pahan kolauksen jo talvitesteissä. JJ Lehto ajoi Silverstonessa pahasti ulos eikä halvaantuminenkaan ollut kaukana. JJ huilasi kauden parin ensimmäisen kisan ajan, mutta oli toipilas vielä palatessaankin. Niskakivut veivät parhaan terän miehen otteista ja tallipäällikkö Flavio Briatore korvasi Jyrkin Hollannin Jos Verstappenilla.
 |
Kausi 1994 tarjosi vielä paljon enemmänkin dramatiikkaa. Imolan GP:n aika-ajoissa menehtyi ensin kokematon Roland Ratzenberger. Päivää myöhemmin koko autourheilua seuraavaa maailmaa kosketti valtava uutispommi: Ayrton Senna oli kuollut. Senna menehtyi ajettuaan päin Imolan radan betoniseinää. Autosta törmäyksessä irronneen renkaan tukivarsi iskeytyi kypärän läpi Sennan kalloon. Ulosajon syytä tutkittiin hartaasti, mutta varmaa syytä ei koskaan pystytty kertomaan. Autourheiluliitto nuiji tämän jälkeen nopeassa tahdissa läpi joukon turvallisuutta parantavia sääntöjä. Muita 90-luvun merkittävimpiä sääntömuutoksia oli se, että vuodesta 1991 alkaen sai kilpailun voitosta kymmenen pistettä. Samalla rukattiin sääntöjä siten, että kilpailija sai laskea hyväkseen pisteet kauden kaikista osakilpailuista. Aikaisemmin loppupisteisiin laskettiin vain esimerkiksi 11 parhaan kilpailun pisteet.
 |
Kun Senna oli poissa ja Prost oli lopettanut vuotta aiemmin, syntyi tilaus uusille tähdille. Tämän tilaisuuden hyödynsi parhaiten Benetton-kuski Michael Schumacher. Huippulahjakas saksalainen onnistui nopeasti saavuttamaan tallissaan kiistattoman ykköskuskin aseman. Auto suunniteltiin hänen ajotavalleen ja tallin kilpailutaktiikka rakennettiin vain Schumacherin menestystä ajatellen. Toimintatapa tuotti peräkkäiset maailmanmestaruudet kausilla 1994-95. Sitten saksalaisen olikin aika siirtyä uusien haasteiden pariin Ferrarille, joka oli valmis maksamaan mitä tahansa suuruuden päiviensä palauttamisesta.
Jyrki Järvilehdolta lopullinen läpimurto jäi tekemättä. Hänen formulauransa päättyi kauden 1994 päätöskilpailuun, jossa itse asiassa nähtiin kolme suomalaista. Mika Salo oli nimittäin usean vuoden hiljaiselon jälkeen palannut parrasvaloihin. Salo sai kunnian ajaa legendaarisen Lotus-tallin viimeisen kilpailun. Seuraavaksi kaudeksi Salo sai Nokian tuella paikan Tyrrelliltä ja alkoi luotettavilla suorituksillaan rakentaa keskikastin tallista toiseen vievää uraansa.
Mika Häkkinen pysyi kuuliaisesti McLarenilla, vaikka talli ei moneen vuoteen voittotaisteluun pystynytkään. Edes hengenvaarallinen onnettomuus kauden 1995 päätöskilpailun aika-ajoissa ei saanut Häkkistä poikkeamaan kurssiltaan. Suunta oli koko ajan ylöspäin. Etenkin Mercedesin paluu kilparadoille McLarenin moottorintoimittajaksi oli tallille suuri askel eteenpäin. Kauden 1997 päätöskilpailussa Espanjan Jerezissä vuosien työ vihdoin palkittiin. Kun Jacques Villeneuve juhli kilpailun kolmossijaa ja sitä myötä maailmanmestaruutta, juhlittiin Suomessa uutta osakilpailuvoittajaa. Häkkisen 96 GP-kilpailun mittainen uurastus palkittiin vihdoin voitolla.
 |
Ja kun voittotili kerran aukesi, tuli mainetekoja sitten kuin liukuhihnalta. Häkkinen ajoi maailmanmestariksi Ferrari-kuskien nenän edestä kahtena vuonna peräkkäin. Ensin hän päihitti Michael Schumacherin ja vuotta myöhemmin Eddie Irvinen. Suomalaisittain jännittävimmät taistelut nähtiin kesällä 1999, kun Ferrari-tallissa Schumacheria tuurannut Mika Salo haastoi kaimansa voittotaisteluun aivan kuin pikkuformuloissa kymmenen vuotta aiemmin. 90-luku päättyi Maamme-laulun soidessa ja siniristilipun liehuessa.
1990-luvun MM-pistelistat
2000-luku21.10.2009 12:50
Uusi vuosikymmen merkitsi uusia tuulia formula ykkösissä. Ferrarin Michael Schumacher oli täysin parantunut edelliskesän jalkavammastaan, ja italialaistalli lähti kauteen 2000 hallitsevana valmistajien maailmanmestarina. Kaksi edellistä mestaruutta voittanut McLarenin Mika Häkkinen taisteli tosissaan kolmannesta peräkkäisestä kruunusta, mutta Häkän mestaruustaisto päättyi savupilveen, jonka McLaren-auton Mercedes-moottori jätti kauden 2000 kolmanneksi viimeisen kisan näyttämölle Indianapolisiin. Ferrarin huikean suuret satsaukset kantoivat vihdoin hedelmää, kun Michael Schumacher kauden 2000 päätteeksi pääsi juhlimaan kuljettajien maailmanmestaruutta ensimmäisenä Ferrari-kuskina sitten Jody Scheckterin ja vuoden 1979.
 |
Kun Ferrari oli kerran huipulle päässyt, ei se sieltä niin vain suostunutkaan putoamaan. Kun kaudella 2000 Schumi joutui vielä tiukoille Häkkisen kanssa, tuli vuoden 2001 mestaruus jo selvemmällä marginaalilla. Urallaan jo kaiken voittanut Häkkinen alkoi miettiä, olisiko elämää myös formularatojen ulkopuolella. Mika otti aluksi vuoden sapattivapaata, mutta teki sitten odotetun ilmoituksen siitä, ettei enää palaa ykkösiin. Häkkinen huipensi uransa voittamalla kaudella 2001 vielä kahdella perinteikkäällä areenalla Silverstonessa ja Indianapolisissa.
Suomalaisittain uuden formulavuosikymmenen merkittävin asia on tähän mennessä ollut Kimi Räikkösen loikkaus kuninkuusluokkaan lähes olemattomalla kilpa-autoilukokemuksella. Sauber-talli löysi huippulahjakkaan Räikkösen formula Renaulteista ja taisteli kansainvälisen autoliiton kanssa saadakseen Kimille F1-luokkaan vaadittavan superlisenssin.
Puheet Räikkösen sopimattomuudesta ykkösiin loppuivat heti, kun nuorukainen pääsi auton rattiin. Kimi ajoi uransa ensimmäisessä F1-kisassa MM-pisteille. Räikkönen valittiin oikeutetusti vuoden tulokkaaksi, ja McLaren-talli osti uuden suomalaisen eläkkeelle vetäytyneen Häkkisen korvaajaksi. Räikkösen ensimmäinen McLaren-kausi tuotti 11 keskeytystä, mutta mies oli monien asiantuntijoiden mielestä kolmannen peräkkäisen maailmanmestaruutensa voittaneen Michael Schumacherin jälkeen kauden toiseksi paras kuljettaja.
Mika Salon F1-ura tuli viimeiselle pysäkilleen kaudella 2002. Salo oli toiminut Toyota-tallissa ensin vuoden verran testikuljettajana ja sen jälkeen japanilaistallin debyyttikaudella kilpakuljettajana. F1-tulokastallin alkutaival ei ollut erityisen ruusuinen, ja Salo antoi työnantajansa myös kuulla näistä puutteista. Suomalaisen alkukaudesta ajamat kaksi MM-pistettä eivät paljon painaneet, kun japanilaistalli päätti erottaa hyvän kauden ajaneen Salon tämän liiallisen negatiivisuuden takia.
Michael Schumacher voitti kauden 2002 mestaruuden, uransa viidennen, liian ylivoimaisesti. Tämän seurauksena katsojien mielenkiinto kisoja kohtaan alkoi vähentyä. Kun samaan aikaan vielä maailmantalous kääntyi laskusuhdanteeseen, oli yksi formula ykkösten historian pahimmista kriiseistä valmis. Kauden 2002 jälkeen kansainvälinen autoliitto FIA runnoi väkisin läpi suuren määrän sääntöuudistuksia, joista toiset pienensivät tallien kustannuksia ja toiset lisäsivät lajin yllätyksellisyyttä. F1-autoista karsittiin ylimääräistä elektroniikkaa.
Kaudesta 2003 tulikin eräs historian tasaisimpia, ja mestaruus ratkaistiin vasta päätöskisassa Japanin Suzukassa, jossa Michael Schumacher voitti kuudennen maailmanmestaruutensa. Saksalainen ohitti näin tilastoissa 50-luvun viisinkertaisen mestarin Juan Manuel Fangion. MM-sarjassa toiseksi sijoittuneesta Kimi Räikkösestä tuli Malesian GP:n ykkössijansa myötä lajin historian kolmas suomalainen osakilpailuvoittaja. Espanjalaisesta Fernando Alonsosta tuli puolestaan F1-historian nuorin osakilpailuvoittaja, kun hän ajoi ykkösenä ruutulipulle Unkarin Hungaroringillä 22 vuoden ja 26 päivän ikäisenä.
Jos kausi 2003 oli tasainen, niin jo kauden 2004 alkukisoista lähtien oli selvää, että muiden tallien oli tyydyttävä taistelemaan sijoista Ferrarin takana. Italialaistallin Michael Schumacher varmisti uransa seitsemännen maailmanmestaruutensa kauden 2004 Belgian GP:ssä Spa-Francorchampsin radalla, kun kaudesta oli ajamatta vielä neljä osakilpailua. Schumacher voitti kauden 18 osakilpailusta 13.
Suomalaisittain kauden 2004 huippuhetki osui Belgiaan Span radalle, jossa Kimi Räikkönen ajoi uransa toisen GP-voiton. Kauden ensimmäinen puolikas oli aikaa, jota Räikkönen ei mieluusti muistele. McLaren-tallin ajokki oli lupaavista talvitesteistä huolimatta susi. Kauden seitsemästä ensimmäisestä GP-kilpailusta viisi päättyi keskeytykseen, mikä tarkoitti, että haaveet mestaruustaistelusta saattoi unohtaa.
Ennätyspitkä F1-kausi 2005 päättyi 19 osakilpailun jälkeen Fernando Alonson ja Renault-tallin juhliin. 24-vuotiaasta Alonsosta tuli F1-historian nuorin maailmanmestari. Ennen Alonsoa nuorimpana kuljettajana F1-maailmanmestariksi oli ajanut Brasilian Emerson Fittipaldi, joka voitti ensimmäisen tittelinsä 25-vuotiaana vuonna 1972. Suomalaisittain kauden 2005 kohokohta oli Monacon GP, jossa Räikkönen ajoi katuradan kolmanneksi suomalaisvoittajaksi johdettuaan lähdöstä maaliin. Mieleenpainuva oli myös Räikkösen voitto Japanissa: suomalainen teki 17. lähtöruudusta huikean nousun, joka huipentui viimeisen kierroksen ohitukseen Giancarlo Fisichellasta.
Suomen ja Saksan passit omaava Nico Rosberg teki Williamsin ratissa upean F1-debyytin kaudella 2006 saavuttamalla pistesijan (7:s) ja kilpailun nopeimman kierrosajan heti uransa avauskisassa. Kauden 2006 suurimmat uutiset tulivat Italian GP-viikonloppuna, jolloin Ferrari tiedotti Michael Schumacherin lopettavan ajouransa ja Kimi Räikkösen siirtyvän kaudella 2007 Schumin tilalle Ferrari-kuskiksi. Renault puolestaan kertoi ennen Italian GP-viikonlopun alkua palkanneensa suomalaisen Heikki Kovalaisen kilpakuljettajakseen kaudelle 2007.
Vuoden 2006 mestaruus ratkottiin Alonson ja Schumacherin välillä. Alkukaudesta Alonso hankki tukevan johdon, jonka Schumi kuitenkin kuroi umpeen Renault'n menetettyä voittovireen sen jälkeen, kun autosta kiellettiin kesken kauden massavaimentimet. Kauden toiseksi viimeiseen kisaan Japaniin lähdettiin kärkikaksikon osalta tasapisteistä. Ferrari hallitsi Suzukan aika-ajoa valtaamalla eturivin, mutta GP:ssä tilanne kääntyi kuitenkin Alonson eduksi, kun johdossa ajaneen Schumacherin Ferrariin sattui ensimmäinen moottoririkko kilpailussa kuuteen vuoteen. Alonso siirtyi näin voitollaan MM-sarjassa 10 pisteen johtoon. Päätöskisassa Brasiliassa Schumi ajoi yhden uransa upeimmista kisoista taistelemalla rengasrikon jälkeen rohkeiden ohitusten myötä tiensä joukon hänniltä neljänneksi. Alonso varmisti mestaruuden ajamalla toiseksi.
Ferrarille siirtynyt Kimi Räikkönen ajoi ylivoimaiseen voittoon kauden 2007 avausosakilpailussa Australian GP:ssä. Sen jälkeen Räikkösellä oli kuitenkin vaikeuksia Ferrari-autoon sopeutumisessa ja kaikkien aikojen upeimman tulokaskauden ajanut Lewis Hamilton nousi MM-sarjan kärkeen. Nuori englantilainen oli 26 pistettä Räikköstä edellä ennen suomalaisen loppukirin alkamista. Hamiltonilla oli mahdollisuus varmistaa mestaruus kauden toiseksi viimeisessä kisassa Kiinassa, mutta sen sijaan hän keskeytti ulosajoon varikolle vievässä mutkassa, kun McLarenin renkaat olivat kuluneet aivan loppuun eikä auto enää kääntynyt kunnolla mutkiin. Kauden dramaattisessa päätöskisassa Brasiliassa Räikkösen ajama voitto riitti mestaruuteen, kun Alonso jäi kolmanneksi ja Hamilton jäi vaihteistovian piinaamalla autollaan seitsemänneksi. Historian kolmas suomalainen F1-maailmanmestari Kimi Räikkönen päihitti sekä Hamiltonin että Alonson yhden pisteen erolla. Kauden 2007 aikana tehtiin suomalaista F1-historiaa, kun kaksi suomalaiskuljettajaa ylsi ensimmäistä kertaa samassa kisassa palkintosijoitukseen: Renault'lla debyyttivuottaan ajanut Heikki Kovalainen sijoittui Japanin GP:ssä toiseksi ja Räikkönen kolmanneksi.
Kaudesta 2008 muistetaan etenkin sen päätösosakilpailu Brasilian GP. Siihen lähdettiin tilanteessa, jossa Lewis Hamilton johti Felipe Massaa 7 pisteellä kuljettajien MM-sarjassa. Massa voitti Brasilian GP:n ja Massan perhe ehti jo juhlimaan varikolla mestaruutta, sillä Hamilton ajoi viimeisellä kierroksella 6. sijalla, joka ei olisi riittänyt englantilaiselle mestaruuteen. Viimeisen kierroksen viimeisessä mutkayhdistelmässä tapahtunut ohitus Glockista nosti Hamiltonin viidenneksi ja mestariksi. Kisa sai uskomattoman lopun, kun Interlagosin radalla saatiin sadekuuro viimeisillä kierroksilla. Lähes kaikki kuljettajat vaihtoivat välikelin renkaisiin, mutta Glock jatkoi kuivan kelin renkailla. Hänen vauhtinsa putosi kuitenkin sateen yltyessä viimeisellä kierroksella niin radikaalisti, että Hamilton pääsi lopulta edelle. Hetkeä aiemmin Toro Rosson Sebastian Vettel oli ohittanut Hamiltonin sysäten englantilaisen näin hetkellisesti kuudenneksi. Hamilton voitti maailmanmestaruuden ennen Massaa pistein 98-97. 23-vuotiaasta Hamiltonista tuli lajin historian nuorin maailmanmestari.
Maailmanmestaruutta puolustanut Ferrari-kuski Kimi Räikkönen jäi MM-sarjassa kolmanneksi. McLarenin Heikki Kovalainen saavutti ensimmäisen osakilpailuvoittonsa Unkarin GP:ssä ja koki rajun ulosajon Espanjan GP:ssä.
Kaudesta 2009 muodostui F1-historian erikoisempia. Autojen aerodynamiikan muuttaminen pakotti kaikki tallit suunnittelemaan autonsa puhtaalta pöydältä. Parhaiten tässä onnistui Hondan tilalle tullut uusi talli Brawn GP, joka hyödynsi sääntöjen harmaata aluetta rakentamalla autoonsa pitoa parantaneen tupladiffuusorin. Brawn otti kaksoisvoiton heti ensimmäisessä kisassaan ja teki lajin historiaan voittamalla valmistajien maailmanmestaruuden ensimmäisellä kaudellaan. Brawn-kuski Jenson Button voitti kuusi kauden seitsemästä ensimmäisestä osakilpailusta, mikä riitti antamaan hänelle niin vankan pistejohdon, etteivät haastajat saaneet sitä enää kiinni huolimatta englantilaiskuskin vaisusta loppukaudesta.
Suomalaisittain kausi 2009 oli pettymys, sillä Kimi Räikkönen joutui pitkällisen huhumyllyn jälkeen ulos Ferrarilta vuoden etuajassa. Heikki Kovalainen ei yltänyt McLarenin ratissa voittovauhtiin.
Teksti: Jani Merimaa
(MTV3)
2000-luvun MM-pistelistat
|
