Puolan kanssa kisoja isännöivä Ukraina on ensikertalainen EM-tasolla. Lähimpänä kisapaikkaa nuori valtio on ollut vuoden 2000 kisoissa, jolloin Slovenia kuitenkin vei kaksiosaisen jatkokarsinnan yhteismaalein 3-2 ja eteni lopputurnaukseen asti.
Jatkokarsinnat ovat tulleet tutuksi myös MM-karsinnoissa. Vuoden 1998 kisoista Ukraina putosi jatkokarsintatappiossa Kroatiaa ja vuoden 2002 kisoista Saksaa vastaan. Lopulta kisapaikka irtosi 2006 kisoihin, kun Ukraina jätti lohkovoittajana taakseen muun muassa Turkin, Tanskan ja Kreikan. Lopputurnauksessa keltasiniset pääsivät aina puolivälieriin asti, kun rutiinilla tulleiden Saudi Arabia- ja Tunisia-voittojen päälle Ukraina kukisti neljännesvälierissä Sveitsin rangaistuspotkukilpailussa. Sitten tie nousi pystyyn 0-3-tappiolla Italiaa vastaan.
Joukkue
Oleh Blohinin valmentama Ukraina pelaa yleensä 4-4-2- tai lähinnä 4-4-1-1-ryhmityksessä. Andrij Shevtshenkon tähti on jo hiipumassa, mutta hän on edelleen tärkeä mies piikkipaikalla. Hänen takanaan pelaa Andrij Voronin. Puolustus ja maalivahtiosasto ovat kokeneet kovia, joten apua tarvitaan keskikentältäkin.
Seuraa heitä
Andrij Pjatov
Kotikisoihin valmistautuminen on ollut maalivahtiosastolla uskomattoman epäonnista aikaa. Kärkivaihtoehdoista Oleksandr Shovkovsjky ja Andrij Dykanj ovat loukkaantuneina ja Oleksandr Rybka on dopingrikkeen takia kahden vuoden kilpailukiellossa, joten Shahtar Donetskin 27-vuotias Pjatov on kolmen maaottelun kokemuksella paras vaihtoehto tähän hätään.
Andrij Jarmolenko
Dinamo Kiovan 22-vuotias Jarmolenko on Ukrainan jalkapallon suurin tulevaisuudenlupaus ja vahva tekijä laitapelaajan paikalla. Hänen perässään on ainakin AC Milan, joka teki aikoinaan Shevtshenkosta tähden. Ei ole tämän vuoden puolella onnistunut maalinteossa, mutta viime vuonna heilutti verkkoa maaotteluissa Saksaa, Bulgariaa ja Uruguayta vastaan.



Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.