Espanjalaismedia: "Uusi aikakausi alkoi"30.06.2008 10:13
Espanjalaiset sanomalehdet julistivat, että uusi aikakausi alkaa espanjalaisessa jalkapallossa maan voittaman Euroopan mestaruuden jälkeen. Espanja kaatoi EM-finaalissa Saksan 1-0 Ernst Happel -stadionilla Wienissä sunnuntaina.
Espanjan ainoa arvokisavoitto eiliseen saakka oli vuoden 1964 Euroopan mestaruus.
- Espanja valloitti Euroopan ja avasi uuden aikakauden espanjalaisessa jalkapallossa, katalonialainen Mundo Deportivo -urheilulehti julisti.
- Olette parhaita, kilpaileva katalonialaislehti Sport puolestaan tuuletti.
Madridilaiset AS- ja Marca-urheilulehdet lähes tuplasivat painosmääränsä EM-kullan myötä. AS-lehteä painetaan 600 000 kopiota ja Marcaa 700 000 kappaletta.
- Olemme mestareita, AS-lehti otsikoi.
Marca-lehti tiivisti lyhyesti sen, millainen vaikutus EM-voitolla oli espanjalaisten arvokisatuskalle: "Viimeinkin!"
Päivälehti El Mundo- lehti painoi jättikuvan loppuottelun ainoan maalin tehneestä Fernando Torresista ja otsikoi "Espanjalaista loistoa".
Myös konservatiivinen ABC-lehti riemuitsi kuivan kauden päättyneen Espanjan maajoukkuejalkapallossa.
- Viimeinkin! Espanja päätti oman mustan jalkapallolegendansa.
Espanjan tie EM-kultaan kuvina
Lue myös:
Casillas: Viimeinkin teimme sen!
Torres johdatti Espanjan Euroopan mestariksi
Torres: Tämä on unelmien täyttymys
Aragones: Me voitimme, piste
Löw tunnusti Espanjan paremmuuden
Lehmann kritisoi tuomarityöskentelyä
Espanjan kadut täyttyivät juhlijoista
Vakkila: Espanja ansaitsi turnausvoiton
(MTV3-AFP)
Espanja Fifa-rankingin kärkeen, Suomi putosi 44:nneksi02.07.2008 12:38
MTV3.fi:n lukijat: Casillas EM-kisojen ykkönen02.07.2008 12:10 (12:21)
Terim Turkin luotsina vuoteen 2012 01.07.2008 19:04
EM-futiksessa ei yhtään dopingkäryjä 01.07.2008 14:41
Lentoemojen Macarena-tanssi mestareille - katso videolinkki01.07.2008 08:58
Euroopan mestarit saivat Madridin sekaisin 30.06.2008 23:52 (08:37)
Saksan hopeajoukkue sai mestarin vastaanoton, Löw lupasi revanssia30.06.2008 18:09 (18:14)
Poliisi rauhoitteli aseella espanjalaisjuhlia30.06.2008 11:18 (14:49)
Beckenbauer: Espanjan maali olisi ollut estettävissä30.06.2008 13:43
Futis selätti erotiikan Espanjassa30.06.2008 13:28
Ronaldo ei mahtunut Uefan tähdistöjoukkueeseen30.06.2008 13:17 (13:21)
Uefa: Xavi EM-kisojen paras pelaaja30.06.2008 13:06
Sergio Ramos omisti EM-kullan kuolleelle pelikaverilleen30.06.2008 11:55
Fernando Alonso arvasi EM-finaalin tuloksen30.06.2008 11:20
Aragones: Me voitimme, piste30.06.2008 01:45 (11:02)
Espanjan voitonjuhlat kuvina30.06.2008 10:47
Espanjalaismedia: "Uusi aikakausi alkoi"30.06.2008 10:13
Lagerblom vakuuttui Espanjasta30.06.2008 09:38
Jarkko Wiss tyytyväinen finaaliin30.06.2008 09:38
Nurmela: Jalkapallojumalat taitopelin puolella30.06.2008 09:38
Mikael Forssell: Paras joukkue voitti30.06.2008 09:38
Casillas: Viimeinkin teimme sen!30.06.2008 09:18
Lehmann kritisoi tuomarityöskentelyä 30.06.2008 02:55
Löw tunnusti Espanjan paremmuuden30.06.2008 02:11
Espanjan kadut täyttyivät juhlijoista30.06.2008 01:15
Torres johdatti Espanjan Euroopan mestariksi 29.06.2008 23:55 (00:47)
Torres: Tämä on unelmien täyttymys30.06.2008 00:41
Vakkila: Espanja ansaitsi turnausvoiton30.06.2008 00:22
Espanjan tie EM-kultaan kuvina29.06.2008 23:40
MTV3.fi-lukijat: Espanja vie mestaruuden29.06.2008 21:35
Countdown to final: Saksalla 11 kenttäpelaajaa lämmittelyssä29.06.2008 21:31
Countdown to final: Hyypiä: Ei yllätyksiä avauksissa29.06.2008 20:56
Countdown to final: Pekka Franck: Ballack pelaa29.06.2008 20:11
Berliinin fanialueella jo puoli miljoonaa ihmistä29.06.2008 19:47
Bild-lehti: Ballack pelaa finaalissa29.06.2008 19:02
Nihat Kahveci huilaa neljä kuukautta 29.06.2008 17:17
Countdown to final: Savolainen toivoo nopeaa maalia29.06.2008 19:40
Countdown to final: Hyypiä liputtaa Espanjan puolesta29.06.2008 19:10
Countdown to final: Pasanen odottaa hyvää finaalia29.06.2008 18:45
Countdown to final: Kautonen uskoo Espanjaan29.06.2008 18:05
7 päivää EM-kisoihin: Slawuta uskoo Puolan mahdollisuuksiin31.05.2008 12:40
Arkistoon
|