|
|
Ranskan Sebastien Loeb on varmistanut ralliautoilun maailmanmestaruuden. Loeb vei mestaruuden nimiinsä voittamalla MM-kauden päättäneen Ison-Britannian osakilpailun. Mestaruus on lajia vuodesta 2004 lähtien hallinneelle ranskalaiselle jo kuudes peräkkäinen. Ranskalainen Citroen-kuljettaja voitti kauden aikana seitsemän osakilpailua. Voitoista viisi tuli peräkkäin heti kauden alussa. - Olen erittäin iloinen. Tämä oli mielenkiintoinen kausi. Meillä oli hyvä alku, mutta kauden puolivälissä melkein menetimme kaiken. Mikko Hirvonen on ollut todella kova taistelija koko kauden ajan, Loeb totesi ajettuaan maaliin. Hirvonen pisti Loebin erittäin tiukoille. Kauden päätöskisassa toiseksi sijoittunut suomalainen hävisi mestaruuden vain yhden MM-pisteen erolla. Loebin edustama Citroën-talli varmisti valmistajien mestaruuden jo edellisessä Espanjan osakilpailussa. Loeb sai niskalenkin lauantainaHirvonen lähti pisteen johdossa kauden viimeiseen MM-osakilpailuun, muttei kyennyt pitämään Loebiä takanaan. Sijoitus ennen Loebia olisi tuonut mestaruuden Fordin suomalaiskuljettajalle. Hirvonen menetti pelin Walesin voittotaistelussa lauantain etapin toisella ja kolmannella erikoiskokeella, joilla hän hävisi Loebille yhteensä yli 20 sekuntia. Sittemmin Loeb hallitsi kilpailua suvereenisti. - Tämä on ollut uran paras vuosi tähän mennessä. Ollaan tosi lähellä Loebiä, Hirvonen totesi. - Harmi, ettei löydetty parempaa vauhtia noille parille eilisille erikoiskokeelle, hän jatkoi. Konepelti petti HirvosenHirvonen taisteli sinnikkäästi vielä tänään sunnuntaina, vaikka oli ennen neljän erikoiskokeen päätösetappia puolen minuutin päässä Loebistä. Kisan viimeistä edellisellä pikataipaleella Hirvosen ajokin konepellin kiinnityssokan irtoaminen pakotti hänet pysähtymään, kun pelti alkoi nousta ylös ja estää näkyvyyden. Hirvonen pysähtyi ja repi konepellin irti. Pysähdys toi minuutin lisää tappiota Loebiin nähden. Kisan viimeisellä erikoiskokeella Hirvonen pystyi kuitenkin pitämään takanaan kolmanneksi ajaneen Citroenin Dani Sordon. Hirvonen lähti viimeiselle erikoiskokeelle 0,9 sekuntia Sordoa edellä. Maalissa Hirvonen oli sekunnin Sordoa edellä. Loebille hän jäi reilun minuutin. Jari-Matti Latvala sijoittui Britannian rallissa seitsemänneksi. Ensi vuoden rallin MM-sarja alkaa helmikuun puolivälissä Ruotsin rallilla. Ensi kaudella on yhteensä 13 osakilpailua. - Kova taistelu Mikon kanssa jatkuu varmasti ensi vuonna, Loeb ennakoi.
Lue myös:
Katso kauden 2009 kuntopuntari
Walesin MM-ralli, lopputulokset (EK16/16):1. Sebastien Loeb Citroen 3.16.25,4 2. Mikko Hirvonen Ford +1.06,1 3. Daniel Sordo Citroen +1.07,1 4. Petter Solberg Citroen +1.28,1 5. Henning Solberg Ford +6.28,0 6. Matthew Wilson Ford +7.46,0 7. J-M. Latvala Ford +12.11,9 8. C.Rautenbach Citroen +14.27,8 Loebin mestaruusjuhlat MTV3 Katsomossa:
Erikoiskokeen 16 nopeimmat:1. Mikko Hirvonen Ford 12.46,0 2. Daniel Sordo Citroen +0,1 3. Petter Solberg Citroen +3,2 4. Sebastien Loeb Citroen +19,6 5. Henning Solberg Ford +28,0 6. Matthew Wilson Ford +32,2 7. C.Rautenbach Citroen +54,3 ... 29. J-M. Latvala Ford +2.17,4 Kauden 2009 MM-loppupisteet (12 osakilpailua):1. Sebastien Loeb Ranska 93 (mestari) 2. Mikko Hirvonen Suomi 92 3. Dani Sordo Espanja 64 4. Jari-Matti Latvala Suomi 41 5. Petter Solberg Norja 35 6. Henning Solberg Norja 33 7. Matthew Wilson Britannia 28 8. Sebastien Ogier Ranska 24 9. Federico Villagra Argentiina 16 10. Conrad Rautenbach Zimbabwe 9 11. Mads Östberg Norja 7 12. Khalid Al Qassimi Arabiemiraatit 6 13. Matti Rantanen Suomi 4 14. Jevgeni Novikov Venäjä 4 15. Chris Atkinson Australia 4 16. Krzysztof Holowczyc Puola 3 17. Jari Ketomaa Suomi 2 18. Urmo Aava Viro 1 19. Nasser Al-Attiyah Qatar 1 20. Lambros Athanassoulas Kreikka 1 Valmistajien MM-loppupisteet (12/12):1. Citroen 167 (mestari) 2. Ford 140 3. Stobart-Ford 80 4. Citroen junior 47 5. Munchi's Ford 23 Rallin ek-aikataulu (ajat Suomen aikaa):
Pe 23.10.
La 24.10.
Su 25.10.
(MTV3-STT) KAIKKI URHEILULÄHETYKSET
|
Pitkämäki kiskaisi kauden parhaansa Bottas joutui muotinäytökseen - "ei ihan minun juttuni" Porttilan blogi: Mitä tapahtui Tero Pitkämäelle? Pitkämäki: Viivalla ei tapahdu mitään Bolt ymmällään: "Huonointa kolmeen vuoteen" Talli pelkäsi Räikkösen ajavan kiellosta huolimatta Nähdäänkö Monacossa yllätysvoittaja? Pitkämäen vahingoittama pituusmies vie IAAF:n oikeuteen ![]()
Blogit
Porttila: Mitä tapahtui Tero Pitkämäelle?
Rädyn rykäisy: Mihin romahti tulostaso?
Lex Hollo: Pienet lajit katveessa
Hockey Knights: Pidetään pronssipelistä kiinni
F1 Salon silmin: Kimistä kuudes voittaja
Rankkipotku: Tässä on Valioliigan All Stars -joukkue
MTV3:n toimitus koostaa kiinnostavia TOP 10 -listoja urheiluilmiöistä.
LIVE | maalit | syötöt | pisteet | maalivahdit | suomalaiset | sarjataulukot | otteluohjelma | NHL kännykässä!
Ny Rillataan T-Paita
25,00 €
Urheilijoiden suuri palkkavertailu 2010
Älä jää uutispimentoon ollessasi poissa koneeltasi. Mobiilisivustolta löydät saman laajan sisällön kuin MTV3:n nettisivuiltakin: tuoreimmat uutiset, tulospalvelun, tv-lähetysajat ja paljon muuta. Lue lisää!
|
F1 Bottas joutui muotinäytökseen - "ei ihan minun juttuni" Nähdäänkö Monacossa yllätysvoittaja? Aaro Vainio: Ihan uskomaton fiilis RALLI EK10: Loeb jatkaa kärjessä – Latvala taistelee Hirvonen: Seikkailtiin pitkin ojanpohjia Latvala: Tosi-Kreikka alkaa nyt JÄÄKIEKKO New Jersey NHL:n loppuotteluihin NHL:n finaalisarjan ohjelma tiedossa SK: Alpo Suhonen Itävallan kiekkojohtoon HIIHTOLAJIT "Palander kertoo kohta tilanteestaan" Lehti uskoo Palanderin uran olevan ohi Palanderin kohtalo ihmetyttää – "Tässä on kaksi vaihtoehtoa" MUUT LAJIT Suomalaisgolfaajien kärki jatkaa viikonloppuna Kotiyleisö kannusti Tuomisen EM-finaaliin Alitalo perjantain EM-uintien suomalaissäväyttäjä FUTIS Fifa kokeilee maaotteluloukkaantumisten korvaamista seuroille Barcelonalle Espanjan cupin voittopokaali Kansainvälinen jalkapalloperhe sai jäsenen numero 209 Liverpool on tehnyt tarjouksen valioliigavalmentajalle Englannin kisajoukkueeseen pelaaja maan neljänneltä sarjatasolta
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||