Urheilu

 

Hockey Night -arkisto


HIFK voitti Jokisen paluuottelun, Kärpille tärkeät pisteet

Julkaistu 01.02.2005 20:44 (päivitetty 22:36)
Olli Jokinen

Olli Jokisella vahvistunut Helsingin IFK otti 3-2-voiton paikallisvastustajastaan Jokereista tiistaina jääkiekon SM-liigassa.

Olli Jokinen ei saalistanut ottelussa tehopisteitä. HIFK:n hahmo oli Lasse Pirjetä, joka sai nimiinsä kaksi osumaa ja lisäksi syöttöpisteen Jarno Kultasen maaliin. Toinen Pirjetän maaleista oli itse asiassa Jokerien oma maali. Jokerien maalit merkittiin Ossi Väänäselle sekä Arto Kukille, jonka osuma oli HIFK:n oma maali.

- Olli toi yhteen kenttään tosi kovan ryhdin. Myös Jarkko Ruutu pelasi kauden parhaan pelinsä. Taistelun ilmentymä tämä oli. Jokereilla oli enemmän maalipaikkoja, HIFK-valmentaja Hannu Aravirta arvioi joukkueensa suoritusta.

Oulun Kärpät kavensi Jokerien liigajohtoa ottamalla täydet kolme pistettä 2-1-kotivoitolla JYP:stä. Kärppien maalintekijät olivat Eero Somervuori sekä Mikko Lehtonen, kun taas JYP:ltä onnistui Steve Martins.

Tampereella Tappara sai paikallispeliin Ilvestä vastaan kaukaloon käsivammastaan toipuneen Ville Niemisen. Hän, kuten ei uusi päävalmentaja Kaj Matalamäkikään pelastanut Tapparaa tappiolta. Ilves venyi Hannes Hyvösen kahdella maalilla ja maalivahti Juha Pitkämäen torjunnoilla 5-3-voittoon. Ilman selkävaivaista keskushyökkääjää Patrik Stefania ja jalkaansa potenutta Raimo Helmistä pelannut Ilves voitti Tapparan tällä kaudella jo kuudennen kerran.

HPK haki ensimmäistä kertaa tällä kaudella pisteet Lahdesta varsinaisella peliajalla. Neljäs yritys Pelicansia vastaan tuotti HPK:lle 6-4-voiton. HPK:n tehokkain oli maalin tehnyt ja kaksi syöttänyt kolmosketjun keskushyökkääjä Jani Keinänen.

Rauman Lukon maalivahti Dwayne Roloson piti maalinsa puhtaana, kun kotijoukkue voitti Porin Ässät 2-0. Tappio oli Ässille neljäs peräkkäin.

Jääkiekon SM-liigan tulokset tiistaina:

HIFK-Jokerit 3-2 (1-1, 2-1, 0-0)
Ilves-Tappara 5-3 (1-2, 3-1, 1-0)
Kärpät-JYP 2-1 (1-1, 1-0, 0-0)
Lukko-Ässät 2-0 (0-0, 1-0, 1-0)
Pelicans-HPK 4-6 (1-3, 1-2, 2-1)

SM-liigan sarjataulukko:
ottelut, voitot, 2p.voitot, 1p.tappiot, tappiot, +maalit, -maalit, pisteet 
Jokerit    45  31  3   3   8   145-  69   102 
Kärpät     44  28  3   4   9   144-  94   94 
HPK        44  19  15  2   8   153-  97   89 
HIFK       43  21  4   6   12  116-  93   77 
Lukko      44  21  3   5   15  117-  105  74 
TPS        44  17  7   8   12  117-  107  73 
Ilves      44  17  6   5   16  128-  137  68 
JYP        44  16  2   5   21  112-  121  57 
Ässät      44  12  7   4   21  113-  143  54 
Tappara    44  12  5   6   21  112-  137  52 
Blues      44  11  4   5   24  106-  124  46 
SaiPa      44  8   6   4   26  111-  151  40 
Pelicans   44  6   2   10  26  82-   178  32 

(MTV3)

Lue otteluraportit tuloksia klikkaamalla!


Takaisin

Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti