Urheilu

Herbst selätti vastoinkäymiset ja nousi voittoon MTV3 Katsomo

15.11.2009 15:50
Reinfried Herbst (Kuva: Kari Kuukka)

Levin miesten pujottelukisasta voiton napannut Itävallan Reinfried Herbst, 31, oli kisan jälkeen erittäin huojentunut huomatessaan pystyvänsä yhä maailmancupissa kärkivauhtiin.

- Tämä on minulle erityisen hieno voitto. Kolme viimeistä viikkoa ovat olleet hankalia minulle. Tein harjoituksissa pahoja virheitä, enkä ollut kovin nopea. Katsoin laskujani nauhalta, tein paljon muutoksia ja treenasin kovasti, Herbst kommentoi MTV3:lle kisan jälkeen.

- Tämän päivän kisasta ajattelin etukäteen, että hyvä, jos sijoitun kymmenen parhaan joukkoon, hän jatkoi.

Avauskierroksen jälkeen neljäntenä ollut Herbst tykitti toisen kierroksen pohja-ajan ja sen ansiosta hän nousi palkintokorokkeen korkeimmalle paikalle. Herbst oli itsekin ihmeissään hurjasta suorituksestaan.

- En tiedä mitä tein, mutta kroppani toimi loistavasti tuossa toisessa laskussani. Tuntui kuin kehoni teki työn itsestään, Herbst kuvaili.

Herbstille voitto maailmancupin pujotteluista oli uran kuudes. Edellisen kerran itävaltalainen juhli voittajana tammikuussa kotimaisemissaan Schladmingissa.

- Tämä menestys on tärkeä askel kohti tulevia kilpailuja, hän summasi.

Lue myös:
Herbst valloitti Levin
Alppijunnut hakivat menestystä riskitaktiikalla
Romar: Kummun jälkeen vaikea kuluma

Kilpailun 2. kierros MTV3 Katsomossa:

Kolme Suomen kärkilaskijaa sivussa - katso video MTV3 Katsomosta

(MTV3)

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Ville Nieminen toinen EC-kumpareissa08.02.2010 19:37

Syöksylaskija Walchhoferilla ongelmia tiukoissa käännöksissä08.02.2010 17:41

Nuori alppitähti palasi suksille08.02.2010 17:40

Mitalitavoite jäi täyttymättä nuorten MM-alppihiihdossa05.02.2010 15:45

FIS neuvoton alppihiihtäjien loukkaantumisten edessä05.02.2010 13:13

Poutiainen paljastaa loukkaantumissumien syitä05.02.2010 12:40

Alppihiihtäjä Schönfelder operoitu04.02.2010 10:27

Benny Raichille nousee ökytalo Pitztaliin03.02.2010 12:02

Penttinen ja Paloniemi onnistuivat nuorten MM-kisojen pujottelussa02.02.2010 22:47

Salonen neljäs parikumpareissa01.02.2010 11:59

Malmström sijoittui viidenneksi MM-suurpujottelussa31.01.2010 14:55 (18:53)

Hirscher teki jälleen haamulaskun – vain Herbst oli parempi31.01.2010 14:49 (15:36)

Nuorten MM-suurpujottelussa muhii suomalaisyllätys31.01.2010 12:04 (14:33)

Jukka Leinon maailmancupkausi päättyi - katso video 31.01.2010 11:48 (13:50)

Vonn varmisti jo kauden ensimmäisen kristallipallonsa31.01.2010 13:19 (13:30)

Sveitsin alppitähti pääsee pian rinteeseen31.01.2010 10:14

Hirscher voittoon superlaskulla - katso!30.01.2010 14:48 (16:07)

Riesch katkaisi Vonnin voittoputken syöksyssä 30.01.2010 14:01 (14:17)

Pettynyt Leino: Urheilu on raakaa30.01.2010 14:09

Reicheltin ulosajo säikäytti valmentajat - katso video30.01.2010 12:50

Olympiapaikka karkasi Jukka Leinolta - katso!30.01.2010 11:39 (12:43)

Sandell: Kovempaakin olisi päässyt29.01.2010 15:39 (23:42)

Cuche mursi peukalonsa29.01.2010 21:17

Pärson voittoon vuoden tauon jälkeen29.01.2010 18:13 (19:46)

Ligety voitti suurpujottelussa29.01.2010 14:26 (14:47)

Sandellin aika riitti olympiapaikkaan - katso video!29.01.2010 12:08 (13:00)

Jukka Leinon oljenkorsi kaventui - katso video!29.01.2010 11:31 (12:00)

Marcus Sandell näyttölaskustaan: Superhauskaa29.01.2010 10:47 (10:56)

Leinon ja Sandellin viimeinen oljenkorsi Maikkarin kanavilla28.01.2010 22:05

Leskinen mielissään Leinon ja Sandellin näytön paikasta28.01.2010 20:40 (20:41)

Saksan Geiger voitti naisten EC-iltapujottelun28.01.2010 18:59

Marc Gisin EC-syöksyn nopein Ranskassa28.01.2010 18:58

Alppihiihtäjä Martina Schildin olympiahaaveet murskaksi27.01.2010 22:57

Freestylehiihtäjä Pellinen ei pääse Vancouveriin27.01.2010 16:14

Stephan Görglin kausi paketissa27.01.2010 16:08

Elisabeth Görgl ensimmäisten syöksyharjoitusten nopein27.01.2010 16:01

Sveitsiltä kolme alppihiihtäjää sairastuvalle27.01.2010 16:01

Zettel ei kilpaile ennen Vancouveria27.01.2010 16:01

Herbst nousi superlaskulla voittajaksi iltapujottelussa - katso!26.01.2010 22:42 (23:07)

Pranger johtaa Schladmingin pujottelua - katso!26.01.2010 18:35 (21:41)


Arkistoon

 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius