Urheilu

Herbst valloitti Levin MTV3 Katsomo

Julkaistu 15.11.2009 14:43 (päivitetty 15:52)
Reinfried Herbst (Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva)

Itävallan Reinfried Herbst pujotteli voittoon alppihiihdon maailmancupin Levin osakilpailussa sunnuntaina.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen neljäntenä ollut Herbst nousi toisen kierroksen nopeimmalla ajalla kisan voittoon. Kroatian Ivica Kostelic oli toinen ja pujottelucupin voittoa puolustava Ranskan Jean-Baptiste Grange kolmas.

Herbstille voitto oli uran kuudes maailmancupissa. Avauskierroksen jälkeen kisaa johtanut Ruotsin Andre Myhrer teki toisessa laskussaan pieniä virheitä, joiden seurauksena hän putosi 11:nneksi.

Suomalaisilta kotikisa sujui mollivoittoisesti. Avauskierroksella Andreas Romar oli ainoa, joka pääsi maaliin asti. Hänkään ei aikansa puolesta selviytynyt mukaan 2. kierrokselle. Joonas Räsänen, Victor Malmström, Roope Leskinen sekä Juho-Pekka Penttinen keskeyttivät avauslaskussaan. Jukka Leino ei pystynyt osallistumaan kisaan polvivammansa takia.

Lue myös:
Herbst selätti vastoinkäymiset ja nousi voittoon
Alppijunnut hakivat menestystä riskitaktiikalla
Romar: Kummun jälkeen vaikea kuluma

Kilpailun 2. kierros MTV3 Katsomossa:

  Kilpailun lopputulokset:
   1.    Reinfried Herbst     AUT    1.49,79
   2.    Ivica Kostelic       CRO    +0,28
   3.    Jean-Baptiste Grange FRA    +0,53
   4.    Mattias Hargin       SWE    +0,55
   5.    Julien Lizeroux      FRA    +0,91
   6.    Lars Elton Myhre     NOR    +0,98
   7.    Benjamin Raich       AUT    +0,98
   8.    Giorgio Rocca        ITA    +1,06
   9.    Manfred Pranger      AUT    +1,19
  10.    Marc Gini            SUI    +1,31
  11.    Andre Myhrer         SWE    +1,41
  12.    Silvan Zurbriggen    SUI    +1,51
  13.    Mitja Valencic       SLO    +1,60
  14.    Michael Janyk        CAN    +1,67
  15.    Axel Bäck            SWE    +1,71
  16.    Steve Missillier     FRA    +1,84
  17.    Markus Larsson       SWE    +1,98
  18.    Ted Ligety           USA    +2,09
  19.    Jimmy Cochran        USA    +2,26
  20.    Rainer Schönfelder   AUT    +2,32
  21.    Patrick Thaler       ITA    +2,67
  22.    Trevor White         CAN    +2,84
  23.    Alexandre Anselmet   FRA    +2,98
  24.    Julien Cousineau     CAN    +3,85
  25.    Felix Neureuther     GER    +3,86
  26.    Marcel Hirscher      AUT    +4,03

  Keskeytys 2. kierroksella:
  Bode Miller          USA    
  Giuliano Razzoli     ITA    
  Manfred Moelgg       ITA    
  Mario Matt           AUT    

  Keskeytys 1. kierroksella: 
  Joonas Räsänen          FIN    
  Victor Malmström        FIN
  Roope Leskinen          FIN
  Juho-Pekka Penttinen    FIN

  Ei startannut 1. kierrokselle:
  Jukka Leino             FIN

  Hylätty 1. kierroksella: 
  Patrick Bechter (25:s)  AUT  porttivirhe

Miesten kokonaiscupin tilanne 15.11.
 1.  Ivica Kostelic        CRO  102
 2.  Reinfried Herbst      AUT  100
 2.  Didier Cuche          SUI  100
 4.  Jean-Baptiste Grange  FRA   96
 5.  Benjamin Raich        AUT   85
 6.  Ted Ligety            USA   80
 7.  Carlo Janka           SUI   60
 8.  Mattias Hargin        SWE   50
 8.  Massimiliano Blardone ITA   50
10. Julien Lizeroux        FRA   45

(MTV3)

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Ville Nieminen toinen EC-kumpareissa08.02.2010 19:37

Syöksylaskija Walchhoferilla ongelmia tiukoissa käännöksissä08.02.2010 17:41

Nuori alppitähti palasi suksille08.02.2010 17:40

Mitalitavoite jäi täyttymättä nuorten MM-alppihiihdossa05.02.2010 15:45

FIS neuvoton alppihiihtäjien loukkaantumisten edessä05.02.2010 13:13

Poutiainen paljastaa loukkaantumissumien syitä05.02.2010 12:40

Alppihiihtäjä Schönfelder operoitu04.02.2010 10:27

Benny Raichille nousee ökytalo Pitztaliin03.02.2010 12:02

Penttinen ja Paloniemi onnistuivat nuorten MM-kisojen pujottelussa02.02.2010 22:47

Salonen neljäs parikumpareissa01.02.2010 11:59

Malmström sijoittui viidenneksi MM-suurpujottelussa31.01.2010 14:55 (18:53)

Hirscher teki jälleen haamulaskun – vain Herbst oli parempi31.01.2010 14:49 (15:36)

Nuorten MM-suurpujottelussa muhii suomalaisyllätys31.01.2010 12:04 (14:33)

Jukka Leinon maailmancupkausi päättyi - katso video 31.01.2010 11:48 (13:50)

Vonn varmisti jo kauden ensimmäisen kristallipallonsa31.01.2010 13:19 (13:30)

Sveitsin alppitähti pääsee pian rinteeseen31.01.2010 10:14

Hirscher voittoon superlaskulla - katso!30.01.2010 14:48 (16:07)

Riesch katkaisi Vonnin voittoputken syöksyssä 30.01.2010 14:01 (14:17)

Pettynyt Leino: Urheilu on raakaa30.01.2010 14:09

Reicheltin ulosajo säikäytti valmentajat - katso video30.01.2010 12:50

Olympiapaikka karkasi Jukka Leinolta - katso!30.01.2010 11:39 (12:43)

Sandell: Kovempaakin olisi päässyt29.01.2010 15:39 (23:42)

Cuche mursi peukalonsa29.01.2010 21:17

Pärson voittoon vuoden tauon jälkeen29.01.2010 18:13 (19:46)

Ligety voitti suurpujottelussa29.01.2010 14:26 (14:47)

Sandellin aika riitti olympiapaikkaan - katso video!29.01.2010 12:08 (13:00)

Jukka Leinon oljenkorsi kaventui - katso video!29.01.2010 11:31 (12:00)

Marcus Sandell näyttölaskustaan: Superhauskaa29.01.2010 10:47 (10:56)

Leinon ja Sandellin viimeinen oljenkorsi Maikkarin kanavilla28.01.2010 22:05

Leskinen mielissään Leinon ja Sandellin näytön paikasta28.01.2010 20:40 (20:41)

Saksan Geiger voitti naisten EC-iltapujottelun28.01.2010 18:59

Marc Gisin EC-syöksyn nopein Ranskassa28.01.2010 18:58

Alppihiihtäjä Martina Schildin olympiahaaveet murskaksi27.01.2010 22:57

Freestylehiihtäjä Pellinen ei pääse Vancouveriin27.01.2010 16:14

Stephan Görglin kausi paketissa27.01.2010 16:08

Elisabeth Görgl ensimmäisten syöksyharjoitusten nopein27.01.2010 16:01

Sveitsiltä kolme alppihiihtäjää sairastuvalle27.01.2010 16:01

Zettel ei kilpaile ennen Vancouveria27.01.2010 16:01

Herbst nousi superlaskulla voittajaksi iltapujottelussa - katso!26.01.2010 22:42 (23:07)

Pranger johtaa Schladmingin pujottelua - katso!26.01.2010 18:35 (21:41)


Arkistoon

 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius