Alppijoukkueet valtavien muutosten edessä - valmentajat vaihtoon?

MTV3:n saamien tietojen mukaan sekä miesten että naisten joukkueiden valmentajat laitetaan kiertoon.
Miesten itävaltalainen päävalmentaja Christian Leitner (kuvassa ylh.) aloitti tehtävässään jo vuonna 1996. Nyt pitkä periodi on tullut tiensä päähän. Ski Sport Finland Oy:n toimitusjohtaja Janne Leskinen on asian suhteen vaitelias.
- Meillä on maaliskuun loppupuolella Ski Sportin hallituksen kokous. Siellä näitä asioita käsitellään. Sitä ennen en voi aihetta kommentoida, Leskinen pyöritteli MTV3:n haastattelussa.
Muutokset ulottuvat myös naisten joukkueeseen. Slovenialainen Janez Slivnik (kuvassa alh.) saa etsiä itselleen uuden työnantajan. Slivnik teki sopimuksen Suomen naisten joukkueen kanssa keväällä 2007.
- Joudun jatkamaan samalla linjalla, en voi tätäkään kommentoida. Nämä ovat keskeneräisiä asioita, eikä niistä voi siksi puhua, Leskinen sanoi, kiistämättä kuitenkaan kumpaakaan valmentajanvaihdosta.

Suomi on luottanut pitkään ulkomaiseen valmennustaitoon. Seuraavien valmentajien kansallisuus on hämärän peitossa.
- Olen aina sanonut, että valmentajan passilla ei ole mitään merkitystä. Osaaminen, ja mitä hän voi suomalaiselle alppihiihdolle tehdä. Se on ensimmäinen kriteeri, Leskinen ynnäsi.
MTV3 - Timo Kunnari
Alppihiihtomaajoukkueeseen isoja muutoksia - katso video MTV3 Katsomosta (Tulosruutu 12.3.2010)
MTV3






























Webber ei anna huhujen vaivata päätään
Hirvonen: Puhuimme Jari-Matin seksielämästä
Tamin tuomio: Ortiolla huikea debyytti
Lescott piti Cityn karussa
