Mainos

Janka syöksyi maailmancupin johtoon

Julkaistu 10.03.2010 12:37 (päivitetty 22:59)
Janka syöksyi maailmancupin johtoon

Sveitsiläinen Carlo Janka voitti maailmancupkauden viimeisen syöksylaskun keskiviikkona Garmisch-Partenkirchenissä.

Janka kukisti itävaltalaisen Mario Scheiberin 0,02 sekunnilla ja varmisti sen, että itävaltalaiset jäivät tänä talvena kokonaan ilman syöksyvoittoja. Näin kävi viimeksi 1991-1992. Sveitsiläinen Patrick Küng ja kanadalainen Erik Guay jakoivat kolmannen sijan.

Voiton ansiosta Janka ohitti maailmancupin kokonaispisteissä itävaltalaisen Benjamin Raichin 1073-1019. Miehet erottaa ennen kauden kolmea viimeistä kisaa 54 pistettä. Janka on mielissään, että ero on noinkin suuri ennen suurpujottelua ja pujottelua. Raich ei laskenut syöksyä.

Voitto oli Jankalle, 23, kauden kolmas syöksyssä ja kaikkiaan uran kahdeksas maailmancupissa.

- Radan alaosassa en tehnyt virheitä. Ylhäällä en ollut ihan täydellinen, Janka kertoi.

Janka syöksyi radalla vasta numerolla 20 ja hyötyi parantuneista oloista. Näkyvyys koheni tuntuvasti.

Syöksycupin voiton oli jo aiemmin varmistanut Jankan maanmies Didier Cuche. Hän oli kauden kahdeksannessa kisassa eli finaalissa kahdeksas. Cuche potee kipeää selkää. Janka oli syöksycupissa toinen ennen italialaista Werner Heeliä.

- Jäin jo melkein pois, kipulääkkeen avulla kisannut Cuche sanoi.

Garmisch-Partenkirchen:

Miesten syöksylaskun tulokset:

  1. Carlo Janka              Sveitsi      1.58,45 
  2. Mario Scheiber           Itävalta     1.58,47
  3. Patrick Kueng            Sveitsi      1.58,52
  3. Erik Guay                Kanada       1.58,52
  5. Hans Grugger             Itävalta     1.58,56
  6. Werner Heel              Italia       1.58,58
  7. Manuel Osborne-Paradis   Kanada       1.58,60
  8. Didier Cuche             Sveitsi      1.58,64
  9. Michael Walchhofer       Itävalta     1.59,07
 10. Ivica Kostelic           Kroatia      1.59,08

Syöksycupin lopputulokset 10.3.:

 1. Didier Cuche              Sveitsi         528 
 2. Carlo Janka               Sveitsi         448
 3. Werner Heel               Italia          292
 4. Manuel Osborne-Paradis    Kanada          281
 5. Mario Scheiber            Itävalta        273
 6. Michael Walchhofer        Itävalta        260
 7. Aksel Lund Svindal        Norja           248
 8. Didier Defago             Sveitsi         230
 9. Marco Buechel             Liechtenstein   202
10. Andrej Sporn              Slovenia        189

Maailmancupin kokonaistilanne:

 1. Carlo Janka          Sveitsi    1073 
 2. Benjamin Raich       Itävalta   1019
 3. Didier Cuche         Sveitsi     878
 4. Aksel Lund Svindal   Norja       823
 5. Marcel Hirscher      Itävalta    675
 6. Ivica Kostelic       Kroatia     670
 7. Ted Ligety           USA         607
 8. Silvan Zurbriggen    Sveitsi     583
 9. Michael Walchhofer   Itävalta    578
10. Julien Lizeroux      Ranska      564

(MTV3-STT)

Katso: Maailmancup-finaalit vauhtiin Saksassa (Tulosruutu 10.3.2010)

MTV3

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
MTV3 MAX La 11.02. 08:55-09:55 Yhdistetyn maailmancup: Almaty
MTV3 MAX La 11.02. 09:55-11:15 Alppihiihdon maailmancup: Sotshi
MTV3 MAX La 11.02. 11:25-12:30 Alppihiihdon maailmancup: Soldeu
MTV3 MAX La 11.02. 12:30-13:15 Yhdistetyn maailmancup: Almaty
MTV3 MAX La 11.02. 13:25-14:25 Hiihdon maailmancup: Nove Mesto
MTV3 MAX La 11.02. 14:25-15:10 Alppihiihdon maailmancup: Soldeu
MTV3 MAX La 11.02. 15:10-16:45 Hiihdon maailmancup: Nove Mesto
MTV3 MAX La 11.02. 16:55-17:55 Mäkihypyn maailmancup: Willingen
MTV3 MAX La 11.02. 18:05-19:00 Mäkihypyn maailmancup: Willingen
MTV3 MAX La 11.02. 19:00-19:30 Freestylen maailmancup: Huippuhetket
MTV3 MAX Su 12.02. 09:30-10:30 Yhdistetyn maailmancup: Almaty
Kaikki MTV3 ja MTV3 MAX-kanavien lähetykset lajeittain:
Kaikki Katsomon lähetykset lajeittain: