Tunteita ja tuoksuja
(The Young and the Restless)
Amerikkalainen saippuasarja kertoo fiktiivisestä keskilännen kaupungista Genoa Citysta ja sen mielenkiintoisista ihmisistä. Sarjan päähenkilöinä on kolme vaikutusvaltaista perhettä: Newmanit, Abbottit sekä Wintersit.
Tunteita ja tuoksuja on valittu katsojien suosikkiohjelmaksi vuosina 1992, 1993, 1994, 1996 sekä 1997. Sarjan luojat William J. Bell ja hänen vaimonsa Lee Phillip Bell tunnetaan Suomessa myös Kauniit ja rohkeat -sarjan tekijöinä.
Tuotanto: Columbia Pictures
Jaksoselostukset: Beritta Markkula
13.02.2012 klo 17.05
Onko melankolia äidinkielesi, Mac?
(2209 (8344))
Mackenzie kysyy JT:ltä, missä tämä oli ollut edellisen yön. "Colleenin luonako?" "En." Mac ehtii jo piristyä kieltävästä vastauksesta, mutta sitten se tulee: JT oli ollut erään toisen vieraan naisen luona. Macin päätös salata raskautensa ja keskenmenonsa rakkaaltaan loukkaa poikaa edelleen. "Mitä mieltä olet - pitäisikö minun lähteä?" hän kysyy. Mac sanoo jotain masentavaa, ja JT lähtee. Jokaisessa päivässä on silti jotain kaunista! Sharon säteilee Phyllikselle, että elämä Nickin kanssa on saanut hohtonsa takaisin, ja kaikki on paremmin kuin hyvin. Nick katsoo vanhoja albumikuvia hänen ja Sharonin yhteisiltä vuosilta. "Tämän kaiken perusteella minun pitäisi olla maailman onnellisin mies", hän kuiskaa itselleen. Keskittyminen on vaikeaa, sillä mieleen pyrkii voimallisesti Phyllis. Brad sanoo Victorialle jättämässään kirjekuoressa itsensä irti yhtiön palveluksesta. Onko hän tosissaan vai pelataanko nyt jotain peliä? Dru käskee Lilyn totella Neilin käskyä palata sisäoppilaitokseen. Lily tottelee vain sydäntään ja lähtee kahvilaan eräs esine mukanaan. Mikä? Amerikkalainen saippuasarja Genoa Cityn ihmisistä.
14.02.2012 klo 17.05
Neljän hengen polviasennossa Baldwineilla
(2210 (8345))
Michael, Lauren, Paul ja Ashley nauttivat päivällistä Baldwineilla. Ruokailuasentona on polvi-istunta olohuoneen pöydän ympärillä. Paul kehuu, suorastaan ylistää Laurenin laittamaa ruokaa. Jälkiruuaksi on Lähi-Idän leivonnaisia; ja puheenaiheet ovat välillä yhtä kuumia kuin sen ilmansuunnan politiikka. Vieraiden lähdettyä Michael sanoo, että parasta kyläilyissä on se, kun vieraat ovat häipyneet ja hän saa oman kultansa kokonaan itselleen. He vetäytyvät tekemään jotain mukavaa. Victoria tunnustaa äidilleen JT-horjahduksen. Bradille hän tunnustaa rakastelleensa toisen miehen kanssa. Mitä tapahtuu, kun Brad Carlton, joka oli huoneeseen tullessaan varsinainen erotiikan sähkömies, kuulee tämän? Pitääkö hän uutista uskottomuutena, vaikka se ei teknisesti ottaen sellainen olekaan? Gloria nauttii päivällistä ihailemiensa bisnesnaisten - Kayn ja Nikkin - seurassa. Dru hyökkää Danielin ja Phylliksen kotiin etsimään Lilyä. Seuraavaksi hän syöksyy Carltoneille. Löytyykö karkulainen? Mitä mieltä yllättävän järkeväksi kasvanut Daniel on Lilyn protestoimisesta vanhempiaan vastaan? Amerikkalainen saippuasarja Genoa Cityn ihmisistä.
15.02.2012 klo 17.05
Ashley Abbott, hyvää tarkoittava tosikko
(2211 (8346))
Ashley antaa Paulille paketin, josta paljastuu Ashin suosikkielokuvia, suosikkimusiikkia ja suosikkiruokaa. Tarkoituksena on, että Paul oppisi tuntemaan naistaan paremmin. Kaunis ja kekseliäs idea, mutta miksi se pitää tarjota niin uskomattoman totisena! Milloin rentoudut, Ashley? Silloinko, kun lennät laskuvarjolla? Ashley on antanut Gloriallekin jotain - vastuun projektista, joka käsittää myyntilukuja ja markkina-analyysejä. Victor lupautuu mentoriksi ja tähdentää, että jos liike-elämässä haluaa jotain saavuttaa, pitää luottaa itseensä. Nick ilmestyy Phylliksen luo puhuakseen koripallosta. He vaihtavat latteuksia. Sitten Phyllis sanoo, että Nickin hymy valaisee huoneen, todellakin. Nick sanoo saavansa Phyllikseltä hymysykäyksiä - ja hän on kaivannut niitä. Phyllis sanoo, että niin hänkin. "Sinun pitäisi lähteä", hän jatkaa. Niin. He menevät ovelle. Nick laittaa kätensä Phylliksen kädelle, ja tilanne riistäytyy käsistä. Brad kertoo Sharonille tietävänsä Victorian miesjutun. Sharon kysyy, että JT-tapauksen siis. Ei, nimeä Brad ei tiennyt, mutta nyt tietää - ja väittää anteeksiannon kuuluvan suhteeseen. Jos näin on, niin miksi mies näyttää niin vihaiselta? Amerikkalainen saippuasarja Genoa Cityn ihmisistä.
16.02.2012 klo 17.05
Daniel Romalotti, korkean moraalin nuori
(2212 (8347))
Danielin tullessa kotiin Phyllis ja Nick lepäävät vielä post-coitumissaan sohvalla. Daniel on niin järkyttynyt että kieltäytyy jatkamasta Noahin valmentamista. Hän ilmoittaa sen kahvilassa Sharonille ja Nickille, mutta ei halua selittää vielä syitä. Hän lähtee. Nick menee perään ja pyytää anteeksi sohvakohtausta. Daniel on ahdistunut ja tuskainen. Hän pitää äidilleen ankaran moraalipuheen tämän ryhtymisestä suhteeseen perheystäviin kuuluvan, naimisissa olevan työtoverin kanssa. Gloria kertoo Kevinille päättäneensä löytää oman paikkansa suvun bisneksissä, vaikka Ashley ja Jack kuinka yrittävät kampittaa. Victor tuo Ashleylle laboratorioon shamppanjapullon sen kunniaksi että uusi Jabot-emulsio tekee tuloaan. Mitä hän paljastaa puhuneensa Johnille ennen tämän lähtöä vankilaan? Miten Colleen auttaa Lilyä kasvattamaan etumatkaa vanhempiinsa? Kuinka Brad kostaa JT:lle tämän yön Victorian luona? Amerikkalainen saippuasarja Genoa Cityn ihmisistä.
17.02.2012 klo 17.05
Ehdottomuutesi käy jo pakkomielteestä, Neil!
(2213 (8348))
Neil sanoo Drucillalle, että jos Lily kieltäytyisi palaamasta sisäoppilaitokseen, puuttuisivat juristit asiaan. Hän on jo tiedustellut lakijuttuja Chrisiltä. Mutta missä on Lilyn passi? Drucilla huomaa sen kadonneen kotoa. Phyllis kertoo Drulle Danielin ehdottaneen, että Lily asuisi heillä. Phylliksen omasta mielestä järjestely voisi näissä kriisiolosuhteissa toimiakin. Neil kieltää edes ajattelemasta sellaista! Hän on niin kiihkeä ja ehdoton että alkaa vaikuttaa jo pakkomielteiseltä. Minkälaisen vaikenemissopimuksen Brad ja JT tekevät? Miten Gloria oveloi itselleen pääsyn laboratorion salaisten papereiden luo? Amerikkalainen saippuasarja Genoa Cityn ihmisistä.
20.02.2012 klo 17.05
Phyllis ja Nick, rakastuneet nisäkkäät
(2214 (8349))
Sharon huomaa Newmanien kotona kolmea apinaa esittävän patsaan. Nick ei muista, mistä nisäkkäät ovat tulleet. Apinarengas kiristyy salarakkaiden ympärillä, sillä Sharon noteeraa täysin samanlaisen patsaan Phylliksen työhuoneessa. Mutta mistä Nick ja Phyllis olivat puhumassa niin kiihkeästi, kun Sharon astui huoneeseen? Nick sanoo, että verkkosivuongelmasta. Mistä Phylliksen apinafiguurit ovat peräisin? Phyllis sanoo, että bisneskumppanilta, myös ne Nickin apinat. Mitä Sharon saa tietää tarkistaessaan verkko-ongelman tilan toisaalta yhtiöstä? Brad ja Victoria laittavat vieraat ihastukset taakseen ja kuhertelevat taas avoimesti keskenään. Lily kuuntelee ulko-oven takana, kun isä ja äiti kiljuvat hänen katoamisestaan. Neil uhkaa nuorisovankilallakin. "Malcolm ei koskaan menettelisi isänä noin halpamaisesti", Lily sanoo Danielille. Tämä muistuttaa, että sitähän Lily ei tiedä. Uuden Jabot-tuotteen lanseeraaminen alkaa. Jill, Jack ja Ashley esiintyvät tilaisuuden isäntinä, mutta jossain vaiheessa Gloria varastaa shown. Hän on rauhallinen ja uskottava, kiitos mentori Victorin opetusten. Miten liike-elämän noviisi Gloria Abbott ottaa bisnesyleisönsä? Amerikkalainen saippuasarja.
21.02.2012 klo 17.05
Sanaton soitto tuntemattomaan numeroon
(2215 (8350))
Sharon tutkii Nickin tavaroita ja ihmettelee, kenelle viimeisimmässä puhelinlaskussa niin usein toistuva numero kuuluu. Löytyisikö nimi Nickin puhelinmuistiosta tai numerotiedustelusta? Lopulta Sharon soittaa numeroon suoraan. Kenen äänen hän kuulee? Phylliksen! Mitä tapahtuu? Gloria haluaisi ryhtyä Jabotin tiedottajaksi, mutta Jack sanoo, että yhtiössä on aina pohjattu laatuun, tyyliin ja sivistykseen. Hänen mielestään Glorian bisnespuhe oli vaikuttava, mutta aurinkovoideraportti kaikkea muuta. Gloria tapaa myöhemmin miehen, joka liittyy mitä ilmeisimmin hänen päivänvaloa kestämättömiin suunnitelmiinsa. Phyllis valittaa Jackille huonoja äititaitojaan, mutta Jackin mielestä sellaista faktaa kuin "täydelliset vanhemmat" ei ole olemassakaan. Lily ja Daniel saavat väliaikaisen turvapaikan Abbottien talossa. Mihin he tarvitsevat Victorin toimiston notariaattileimasinta? Mihin he tarvitsevat Las Vegasia? Amerikkalainen saippuasarja Genoa Cityn ihmisistä.
22.02.2012 klo 17.05
Onko olemassa oikeutettua nuuskimista?
(2216 (8351))
Nick kertoo Sharonille olleensa edellisenä iltana tukemassa Phyllistä, koska Daniel ja Lily ovat kadonneet. Sharon tutkii Phylliksen työpöydän laatikoita ja huomaa valokuvan, jossa Nickin katse riisuu ex-rouva Abbottia Baldwinien häissä. Nick tulee ja kysyy, miksi Sharon on huoneessa. Repliikit ovat väkinäisiä puolin ja toisin. Nick lähtee, nuuskiminen jatkuu. Osuma! Sharon löytää Genoa City Hotelin luottokorttilaskun päivältä, jolloin hän itse oli työmatkalla Denverissä. Daniel ostaa Lilylle valkoisen vintagehääpuvun ja morsiuskukkakimpun. He ovat Las Vegasissa ja valmistautuvat astumaan papin eteen. Paul saa kontaktiltaan tiedon, että Danielin auto seisoo Genoa Cityn lentokentällä. Lorena Davis soittaa Phyllikselle, että Daniel ei ole hoitanut sen päivän ehdonalaisilmoittautumistaan. Gloria laittaa laboratoriossa suojakäsineet käteensä ja sekoittaa omia aineitaan Jabotin voiteisiin. Mitä on tekeillä? Amerikkalainen saippuasarja Genoa Cityn ihmisistä.
23.02.2012 klo 17.05
Nevadan autiomaa nuorten onnea täynnänsä
(2217 (8352))
Kappelin pappi on haluton vihkimään Danielin ja Lilyn, koska tyttö on alaikäinen. Nuoret näyttävät vanhempien hyväksymispaperin, mutta kokenut silmä näkee sen tekaistuksi. Daniel yrittää selvitä kahisevalla - ja onnistuu. Seremoniat alkavat ja päättyvät: kyyneleet kirvoittavien vihkivalojen jälkeen nuorista tulee herra ja rouva Daniel Romalotti. He jatkavat motellihuoneessaan tanssien ja toisistaan nauttien. Ovelle koputetaan. Kuka? Phyllis sanoo Nickille, että heidän juttunsa on nyt kerta kaikkiaan ohi, totaalisen ohi, takana, loppu, finito. Selvä, olkoon niin, sillä jatkuessaan se rikkoisi liian monta sydäntä! Sharon näyttää Genoa Cityn Hotelin receptionistille valokuvaa Nickistä ja Phylliksestä kysyen, onko nainen nähnyt näitä kahta varaamassa huonetta, tai jotain. Virkailija vaikenee vaitiolovelvollisuuteensa vedoten. Kotona Sharon sujauttaa hotellin kynän Nickin sohvalla olevan takin taskuun. Ottaessaan takin pois lojumasta Sharon sanoo, että oho, taskusta putosi kynä. "Milloin sait tämän, Nick?" Minkälaisen selityksen mies valitsee? Amerikkalainen saippuasarja Genoa Cityn ihmisistä.
24.02.2012 klo 17.05
On tullut teidänkin aika kasvaa, kasvattajat!
(2218 (8353))
Vastavihitty aviopari Romalotti palaa Las Vegasista kotiin Genoa Cityyn ja kertoo vanhemmilleen tilanteen. Lily sanoo, että isän ja äidin ehdottomuus jätti heille vain yhden selviytymiskeinon. Drucilla, Neil ja Phyllis kysyvät, millä nuoret aikovat elää koulunkäyntinsä ohessa. Rakkauden voimallako? Eivät pelkästään, vaan osa-aikatöillä myös. Colleen oveloi itsensä loftin sohvalle koripallohullun JT:n viereen ottelua seuraamaan. Vaistoaako JT, että tyttö haluaisi seurata hänen kanssaan jotain muutakin? Sharon pohtii miehensä outouksia. Lisää pohdittavaa tulee, kun Victor ojentaa hänelle hevostalleilta löytämänsä hansikkaan. Sharon muistaa nähneensä samanlaisen käsineen Phylliksen toimistossa. Huomaako Nick, että hänen vaarallisen amore-pelinsä palaset alkavat asettua paikoilleen siellä, missä niiden ei kuuluisi muodostaa kuvaa? Amerikkalainen saippuasarja Genoa Cityn ihmisistä.
27.02.2012 klo 17.05
Sharonin aurassa henkisen hajoamisen uhkaa
(2219 (8354))
Nikki aloittaa N.V.P. Retreats -hyvinvointihankkeen lehdistöinfon kertoen, että ihmiset sijoittavat yhä enemmän aikaa ja rahaa ulkonäkönsä lisäksi myös sisäiseen rauhaan. "Me kuuntelemme näitä signaaleja, ja haluankin nyt ylpeänä ilmoittaa, että ensimmäinen retriittipaikka avataan Genoa Cityn klubilla", hän puhuu. Kirjaimet N,V ja P tarkoittavat Nikkiä, Victoria ja Phyllistä. Asiasta jatkaa Phyllis Abbott, maailman luovin ja energisin työtoveri, niin kuin Nikki hänet esittelee. Sharon tarkkailee Nickin ilmeitä ja sanoo omassa puheenvuorossaan yhtiön kosmetiikan tiedottajana, että hänellä on hyvin erityistä kerrottavaa, todella erityistä. Sitten hän tekee sen, antaa spesiaalitietonsa. Hän kirkuu, että Nick Newman - hänen poikansa isä ja aviomiehensä - on punatukkaisen horon rakastaja!! Fantasiaa vai todellisuutta? Abby leikkii äidin meikkilaukun kanssa ja hieroo Jabotin kosteusvoidetta iholleen. Gloria laittaa samanmerkkistä voidetta kasvoihinsa. Brad kosii Victoriaa ja ehdottaa, että he määräisivät hääpäivän, ihan konkreettisesti. Entä Bradin avioeron harkinta-aika? Eikö sen pitäisi olla vielä voimassa? Amerikkalainen saippuasarja Genoa Cityn ihmisistä.
28.02.2012 klo 17.05
Lauren Baldwin, paljastavasti puhuva alusvaatekauppias
(2220 (8355))
Sharon soittaa Genoa City Hoteliin ja varaa huoneen, tietyn huoneen - sen, jota hänen ystävänsä Phyllis Abbott on kovasti suositellut. Phyllis palauttaa butiikkiin alusvaatesetin, ja Lauren sanoo, että hassua, sillä Sharon Newman oli juuri käynyt ostamassa samanlaisen. Hassua tosiaan - missä on butiikin vaitiolovelvollisuus! Victoria kertoo isälleen, että Brad haluaa heille häät kuukauden sisällä. Victor sanoo, että hetkinen, niinkö nopeasti erimielisyydet on kuitattu. Hänen mielestään kukaan itseäänkunnioittava mies ei sulata tulevan vaimonsa yhteistä yötä yhteisen tuttavan kanssa. "Jos Brad Carlton väittää antaneensa sinulle anteeksi, hän huijaa. Se mies siivosi aikoinaan rikkaiden takapihoja ja pyrki rikkaiden naisten syliin - ja pääsi. Kun leidi oli rengastettu, pankkitilikin pyöristyi", Victor puhuu ja sanoo olevansa säälimättömän rehellinen, koska rakastaa omaa tytärtään. Glorian otsa näyttää pahalta. Iho on punainen ja ruskea ja vaatii sairaalahoitoa. "Ooh, nyt muistankin - minähän sivelin siihen Ashleyn uutta kosteusvoidetta", rouva teeskentelee Jackille. Sairaalaan ilmestyvät myös Ashley ja Abby. Miksi? Amerikkalainen saippuasarja Genoa Cityn ihmisistä.
29.02.2012 klo 17.05
Kosteusvoideongelmia paremmissa piireissä
(2221 (8356))
Abby makaa sairaalassa. Hänellä on jalassaan samanlainen tulinen ihoreaktio kuin Glorialla otsassa. Tyttö saa vieraan. "Riensin tänne juosten", Victor sanoo. "Luulin, että tulit autolla", Abby sanoo. Vitsi, vitsi, vitsi. Ei se mitään, sillä jalka paranisi, ja kesällä he jo juoksisivat ranchilla paljain jaloin. He puhuvat myös Ashleyn voiteesta, jota käytettyään Abby joutui sairaalaan, mutta jota äiti ei varmasti ollut tarkoittanut kenellekään vaurioksi. JT sanoo Colleenille, että tämä on muuttunut, aikuistunut. Nick saa kotiin tultuaan shamppanjaa. Sharon ilmoittaa, että nyt juhlitaan, koska Nickin ja Phylliksen lumimyrskymatka esti edellisen yrityksen. Niin Sharon sanoo. He lähtevät hotellille kymmenvuotishääpäiväänsä viettämään. Phyllis avaa kannettavansa. Käsine! Koskettimistolla lepää tumma, liikkumaton hansikas. Phyllis muistaa kadottaneensa sen hevostalleille päivänä, jolloin kadotti paljon muutakin, kuten järkensä. Hän soittaa Nickille kertoakseen tilanteen. Missä soi? Mitä Sharon on tehnyt miehensä puhelimelle? Amerikkalainen saippuasarja Genoa Cityn ihmisistä.
01.03.2012 klo 17.05
Vedä se hansikas käteesi, Phyllis!
(2222 (8357))
Nickin puhelin soi yksin kotona. Sharon on ottanut sen miehensä taskusta ja vienyt tyynyjen suojaan. Phyllis jättää viestin, jossa kertoo Sharonin tietävän heistä. Newmanit saapuvat hotellille. Nick tunnistaa huoneen heti samaksi, jossa Phyllis ja hän ovat viettäneet niin monta kiellettyä tuntia. Sharon on hapan. He tanssivat. Ovelle koputetaan. Huonepalvelu. Sisään. Phyllis saa tietää Miguelin kautta, että Nick on Genoa City Hotelissa. Hän menee sinne itsekin. Kop! Huonepalvelu tuo shamppanjakärryn. "Johtoportaan terveinen", tarjoilija sanoo. Sharon vilkaisee lähettäjän pientä korttia. "Palaan pian", hän sanoo. Niin hän palaakin - yllään samanlainen bikinilingerie kuin Phylliksellä. Mitä tapahtuu? Missä Phyllis pyörii? Luuleeko hän Nickin odottavan häntä? Missä on hansikas? Gloria sanoo Kevinille, että hänellä on oikeus kostaa Jackin ja Ashleyn häntä halveksiva käytös. "Saan saastuttaa heidän voiteensa, jos haluan." Paul kysyy Neililtä, miksi Lily oli merkinnyt avioliittolupaan isäkseen Malcolm Wintersin. Amerikkalainen saippuasarja Genoa Cityn ihmisistä.

02.03.2012 klo 17.05
Miljoonat petetyt ovat puolellasi, Sharon!
(2223 (8358))
Sharon kuulustelee Nickiä tämän seksisuhteesta Phyllikseen. Salapoliisityö oli kuulemma ollut helppoa - sen kuin vain seurasi ilmiselviä jälkiä. "Tämä ei ole sitä, mitä luulet," Nick sanoo. "Ei valheita!" Sharon vaatii. Nick vannoo, että kaikki vain tapahtui, sillä hän ei ollut suunnitellut mitään. Sharon kysyy, miksi Nickin silmät sitten vetävät esimerkiksi vanhassa baarikuvassa Phyllikseltä vaatteita päältä. "Mitä saat häneltä sellaista, mitä minulta et?" "En mitään. Se juttu on ohi. Olen pahoillani", Nick sanoo. "Kiinnijäämisestä sinä pahoillasi olet." Entä onko Nickillä vielä tunteita Phyllistä kohtaan. Ei vastausta. Selvä. Sharon häipyy. Ovelle koputetaan. Phyllis! Mitä tapahtuu, kun Nick palaa kotiin? Miksi Lily on merkinnyt avioliittolupaan isäkseen Malcolm Wintersin? Sitä pohtivat Drucilla, Neil ja Paul. Kysyvätkö he Lilyltä suoraan? Ashley ei ymmärrä kosteusvoiteen kohtaloa, mutta hän ottaisi kyllä selvää. "Abby toipuu. Entä yhtiö?" hän sanoo veljelleen. Jackistä alkaa tuntua, että voiteen myrkyttäminen on ollut puhdasta sabotaashia. Missä syyllinen? Amerikkalainen saippuasarja Genoa Cityn ihmisistä.
05.03.2012 klo 17.05
Vaikene voiteistani, Kevin!
(2224 (8359))
Abbotteille alkaa kantautua yhä vain huonompia uutisia kosteusvoiteen aiheuttamista vahingoista; eräskin Laurenin butiikin asiakas on joutunut hengityslaitteeseen. Laboratoriosta ilmoitetaan, että yhteen voide-erään on sekoittunut ylimääräistä liuotetta. Siinä syy ihottumiin, mutta kuka on syyllinen? Kuka on vahingonteon takana? Gloria sanoo Kevinille, että hän on puolustanut itseään tekemällä vahinkoa Jackille ja Ashleylle, mutta Kevinin pitää vaieta siitä. Miten poika suhtautuu äitinsä kieltämättä omaperäisiin defensseihin? Nick sanoo Sharonille haluavansa perheensä takaisin, koska heillä on niin paljon yhteistä. Sharon kysyy, pitäisikö hänen unohtaa uskottomuus. "En pyydä unohtamaan, vaan antamaan anteeksi. Ajauduin Phylliksen luo, koska halusin paeta Cassien menettämisestä syntynyttä kipua", Nick sanoo ja kertoo, että kipu lähti, mutta hän ei pystynyt silti lopettamaan suhdetta. Sharon kehottaa palaamaan sinne, missä kivut poistuvat. "Puhumme tästä vain, koska jäit kiinni, Nick", hän lisää. Miten Lilyn ja Danielin avioliittoelämä piilopaikkakodissa sujuu? Kuinka Drucilla käsittelee tyttärensä tapausta? Amerikkalainen saippuasarja Genoa Cityn ihmisistä.
06.03.2012 klo 17.05
Kosteusrasvaraportti muurien sisälle
(2225 (8360))
Gloria vierailee vankilatuomiota kärsivän John-miehensä luona ja kertoo GloAgain-voiteeseen liittyvät skandaalimaiset uutiset. Hän paljastaa huivin alta omankin punoittavan, ihottumaisen otsansa. John on vihainen ja murjoo tuolia noustessaan seisomaan. Vaimonsa tapaamisesta hän on kuitenkin suunnattoman iloinen. Seuraava vierailija on Jack. John vaatii poikaa ottamaan kaikki voimat käyttöön, jotta Jabot pysyisi pystyssä ja voideskandaali saataisiin asettumaan. John sanoo, että hänelle niin rakkaan firman tilanne tuntuu erityisen pahalta siksi että muurien sisälle kahlehdittu mielikuvitus käy villinä ylikierroksilla. Sharon haluaa Nickin häipyvän kotoa omille teilleen. Noahia hän kehottaa antamaan isälle ison halauksen, koska tämä on lähdössä liikematkalle. Miten Nick suhtautuu lapsen manipuloimiseen? Neil ojentaa Devonille shekin ensimmäisen yliopistolukukauden maksua varten. Miten poika suhtautuu avunantoon? Ottaako hän rahan vastaan? Saako Lily töitä? Minne Daniel on menossa työhaastatteluun? Amerikkalainen saippuasarja Genoa Cityn ihmisistä.
|