Talvisota syttyi 70 vuotta sitten26.11.2009 09:26
Tällä sivulla kuvia ja muistoja sodan ajasta
26.11.1939 Neuvostoliiton hallitus väitti suomalaisen tykistön ampuneen Venäjän puolella Karjalan kannaksella olevaan Mainilan kylään.
Neljä päivää myöhemmin 30.11. Neuvostoliiton maa-, ilma- ja merivoimat aloittivat sotatoimet Suomea kohtaan.
Talvisota kesti 105 päivää. Sodan tappioiksi laskettiin Suomelle 25 000 kaatunutta ja 45 000 haavoittunutta. Neuvostoliitto ilmoitti tappioikseen vajaat 220 000, mutta sotilasasiantuntijoiden mukaan määrä on tuntuvasti suurempi.
Helsingin Sanomien sivu joulukuun 1. päivänä 1939.
Helsingin Sanomien sivu joulukuun 3. päivänä 1939.
Ojaan ajanutta valkoiseksi maalattua kuorma-autoa yritetään saada takaisin tielle.
Suomen talvisodan evakkoja Karjalasta.
Punaisen Ristin sairaanhoitaja hoitaa sotilaan paleltunutta kättä 1. tammikuuta 1940 pohjoisrintamalla.
Kukkakauppa Callan lähettipoika talvisodan aikaan.
Talvisodan amerikkalaisia vapaaehtoisia sotilaita uusissa suomalaisissa sotilaspuvuissaan helmikuussa 1940.
Turjanlinnan sauna. Kirjailija Ilmari Kianto rakennutti Turjanlinnan vuonna 1912 Suomussalmelle Kiantajärven rannalle. Ensimmäinen Turjanlinna poltettiin talvisodassa 1939
kuva
04.12.2009 09:23
Itsenäisyyspäivä herkistää rintamalla olleen lotan. Naisten panos sotavuosista selviämiseen ei saisi unohtua. Espoolainen Aune Rahola (86) pursuaa edelleen energiaa ja elämäniloa, aivan kuten silloin nuorena lottana. Hän liittyi Lotta Svärd... Lisää
Julkaistu 30.11.2009 18:28 (päivitetty 22:49)
Talvisodan ensimmäinen taistelu Pielisjärven pitäjässä, nykyisen Lieksan alueella oli tietoinen varaslähtö. Venäläisen pataljoonan komentaja halusi nimensä historiaan ja tunkeutui ensimmäisenä Suomeen. Taistelut Lieksan Inarissa alkoivat marraskuun... Lisää
Julkaistu 30.11.2009 02:32 (päivitetty 22:48)
Tänään on kulunut tasan 70 vuotta talvisodan syttymisestä. Neuvostoliiton tykistö avasi tulen Karjalan kannaksella kello 6.50. Neuvostojoukot ylittivät Suomen rajan useasta kohdasta, ja maan ilmavoimat pommittavat päivän aikana 16:ta suomalaista... Lisää
30.11.2009 16:35
84-vuotias Helvi Kotkanen muistaa talvisodasta päällimmäisinä muistoina sodan yllätyksellisen syttymisen sekä pelon läheisten kohtalosta rintamalla. Kotkasen mukaan pelko oli tunteena hyvin vahvasti läsnä. - Minunkin kotiseudullani oli kovia... Lisää
Julkaistu 30.11.2009 07:40 (päivitetty 08:03)
Talvisodan veteraani Olavi Lintula kertoo MTV:n Huomenta Suomessa, että talvisodan alkamista osattiin joukoissa odottaa. Suomalaisilla oli kaivetut asemat puureunoilla, jotka eivät kestäneet mitään ja ammuksia oli hyvin vähän, tykistössä palvellut... Lisää
Osallistu uutiskeskusteluun
Lottien ainutlaatuiset sotaponnistukset 04.12.2009 09:23
Talvisodan ensimmäinen taistelu 30.11.2009 18:28 (22:49)
Talvisodan syttymisestä 70 vuotta 30.11.2009 02:32 (22:48)
Lääkintälotta muistelee sotaa: Pelkäsin kovasti 30.11.2009 16:35
Avatkaa, avatkaa - täällä kuolema kolkuttaa 30.11.2009 07:40 (08:03)
Vanhaa videomateriaalia talvisodasta 26.11.2009 15:00
Ulkomaisten lehtimiesten oppaana talvisodassa 26.11.2009 13:36
Mainilan laukauksista 70 vuotta 26.11.2009 08:35 (08:46)
|