Yhteiskunnallisen keskustelun tarve synnytti SuomiAreenan
![]() |
Taustaa
SuomiAreenan synty ajoittuu hiljaiseen heinäkuuhun 2004. "Tuskailin uutisköyhää heinäkuuta. Ihmettelin, mihin se yhteiskunnallinen keskustelu yht'äkkiä katoaa lähes 1,5 kuukaudeksi", toteaa MTV:n uutisten uutispäällikkö Esa Nieminen. "Samaan aikaan medialta odotetaan lisääntyvää vastuuta keskustelun ylläpitäjänä. Siinä perusta uudelle yhteiskunnalliselle kesätapahtumalle", sanoo Nieminen.
Vuoden 2005 aikana selvisi, että tapahtumalle oikea paikka on Pori. Jazz-tapahtuma on ihmisten mielikuvissa Suomen paras kesätapahtuma, ja hyvin tunnettu. Jazzin ohjelmistoa arvostetaan ja jazz-viikon kävijöiden profiili sopii keskustelutapahtumalle hyvin. Porin kaupunki lähti hankkeeseen heti mukaan, ja kesällä 2005 tutustuimme Ruotsin Almedalsveckaniin."Visbyssä on keskusteltu jo 40 vuoden ajan, mutta käynnin jälkeen totesimme, että meidän on syytä tehdä ihan omannäköinen tapahtuma", toteaa Nieminen.
Keväällä 2006 MTV:n uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila kertoi hankkeesta eduskunnan puhemiehelle Paavo Lipposelle juuri samaan aikaan, kun eduskunta valmisteli 100-vuotisjuhliaan. Maaliskuussa 2006 kerrottiin julkisuuteen, että eduskunta on ensimmäisen SuomiAreenan pääyhteistyökumppani. Uuden tapahtuman tärkeimmät asiat olivat siinä, että tilaisuudet ovat avoimet kaikille, ne pidetään kesäisen leppoisissa paikoissa ja että niissä pyritään luotsaamaan Suomen tulevaisuutta.
2006
Ensimmäinen SuomiAreena järjestettiin 19.-20.7. Tilaisuuksia oli kaikkiaan 25 ja puhetta riitti asuntojen hinnoista eläkkeisiin, lasten ja nuorten ylipainosta rasismiin. Eduskunnan EU:n tulevaisuutta koskenut tapahtuma keräsi lähes 500 kuulijaa, ja sen nimekkäimmät vieraat olivat EU:n komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso ja Viron parlamentin EU-komitean puheenjohtaja Kristiina Ojuland. Kotoista keskustelua väritti puolueiden puheenjohtajien ensimmäinen kesätentti.
2007
Tapahtuma kasvoi kolmipäiväiseksi: 18.-20.7. ja tilaisuuksia oli 40. Pääyhteistyökumppaneina olivat Suomen Pankki, Suomen 90-vuotisjuhlatoimikunta sekä EK ja SAK. Sateisesta ja kylmästä säästä huolimatta keskustelijoita riitti puhumaan mm. terveydenhuollosta, Suomi-kuvasta, Itämerestä, tulopolitiikasta ja suomalaisen työelämän tulevaisuudesta. Tunnetuimmat vieraat olivat Euroopan keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude Trichet ja Federal Reserve Bank of Kansas Cityn special advisor Graig S. Hakkio.
2008
Nelipäiväisessä tapahtumassa tilaisuuksia oli 65. Pääyhteistyökumppaneina RAY ja 450-vuotisjuhliaan viettänyt Pori.Kävijöiden määrä nousi lähes 8 000:een ja uutuutena oli kävelykadulle tullut Kansalaistori, jossa parhaimmillaan 40 järjestöä esitteli toimintaansa. Keskusteluaiheet vaihtelivat suomalaisten auttamisesta nuorten unelmiin, suomalaisesta ruuasta turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.Uudenlaisina oheistapahtumina oli rullaluistelua, yhteislaulua ja kuluttajasuunnistusta keskustassa. Keskusteluissa mukana olivat tasavallan presidentti Tarja Halonen ja Latvian presidentti Valdis Zatlers.
2009
15-19.7 järjestetyssä neljännessä tapahtumassa tilaisuuksia oli 68. Pääyhteistyökumppanit olivat Ulkoministeriö ja Suomen Kulttuurirahasto. Ulkoministeriön päätilaisuuksissa olivat puhujina presidentti Martti Ahtisaari ja Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ( Suomi-brändistä) sekä Eurooppapolitiikasta Financial Timesin vastaava ulkomaantoimittaja Quentin Peel, Frankfurter Allgemeine Zeitungin ulkomaanpäätoimittaja Klaus-Dieter Frankenberger sekä Dagens Nyheterin politiikan päätoimittaja Peter Wolodarski. Kuulijoita oli lähes 11 500, ja Kansalaistorin yli 30llä teltalla tuhansia kävijöitä. Ennen varsinaista Areenaa olivat maakuntaiskut Raumalla ja Eurajoella ( ydinvoima -10.7); Kankaanpäässä,Noormarkussa ja Porin torilla kulttuurista 11.7 sekä Kokemäellä, Huittisissa ja Harjavallassa 13.7 maakunnan tulevaisuudesta.
2010
Viidennen SuomiAreenan 19.-23.7.2010 pääyhteistyökumppanit olivat puolustusministeriö ja puolustusvoimat sekä tietotekniikan keskusliitto FiCom ry jäsenyrityksineen. Keskustelutapahtumien määrä nousi yli sadan.
Keskustelijakaarti ulottui tasavallan presidentistä porilaiseen omaishoitajaan. Kesän uutuuksia olivat suursuosion saaneet kapakkaväittelyt sekä Raatihuoneen puistoon pystytetty Purje-lava, jonka alla käytiin eduskuntapuolueiden puheenjohtajatentti. Tentissä käytiin kipakkaa keskustelua mm. maahanmuutosta. SuomiAreenan kansainvälinen vieras oli tietotoimisto Al-Jazeeran pääjohtaja Wadah Khanfar, joka pohti yhdessä presidentti Martti Ahtisaaren ja ulkoministeri Alexander Stubbin kanssa median roolia sodassa ja rauhassa.
Porin kävelykadulla tejtiin myös historiaa. Ensimmäisen kerran eduskunnan valiokunta - sosiaali-ja terveysvaliokunta - järjesti avoimen kokouksen kansan keskellä. Monisatapäisen yleisön edessä käsittelyssä oli terveydenhuoltolaki. Areenaviikko puolestaan avattiin raumalla, jossa porilaiset ja raumalaiset keskustelivat huumorista,murteista, satamista, jääkiekosta, kaupunkien imagosta sekä mahdollisesta kaupunkien yhdistämisestä.
Kesän 2010 ennakkotapahtuma järjestettiin 17.7. Tampereella Tammelan torilla, jossa helteisessä säässä suomalaiset europarlamentaarikot ottivat kantaa siihen millainen on Euroopan Unionin tulevaisuus. Kansalaistorilla saattoi tutustua mm. panssariajoneuvo Pasiin, erilaisiin tietotekniikkapeleihin sekä saada jättiannoksen tietoa suomalaisen järjestötyön nykypäivästä.
2011
Heinäkuun 11.-15. päivinä järjestetyssä SuomiAreenassa oli lähes sata tapahtumaa.Aiheiden kirjo ulottui talouspolitiikasta populismiin ja hyvinvointivaltion kriisistä kansanedustajien runomatineaan.Ministeriöistä mukana oli sosiaali - ja terveysministeriö, jonka tilaisuuksissa puhuttiin työelämän haasteista sekä miesten hyvinvoinnista.
SuomiAreena viikon kansainvälinen osuus alkoi torstaina 14.7, jolloin Porin Teatterissa ulkoministeri Erkki Tuomiojan johdolla presidentti Martti Ahtisaari, BBC:n erikoiskirjeenvaihtaja Lyse Doucet sekä egyptiläinen poliittinen aktivisti Esraa Abdel Fattah summasivat Pohjois-Afrikan kevään ja alkukesän ns. Jasmiinivallankumouksen tapahtumia.
Perjntaina 700 -paikkainen Promenadikeskus täyttyi ääriään myöten, kun YK:n pääsihteerin Ban Ki-moon, tasavallan presidentti Tarja Halonen ja Nokian hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollila keskustelivat kestävästä kehityksestä. Arvovaltaiset keskustelijat vetosivat siihen, että ilmaston lämpeneminen, köyhyys ja nälänhätä ovat haasteita, joita vastaan on taisteltava yhdessä. YK:n pääsihteeri nosti useasti esille keskustelun aikana myös naisten aseman maailmassa.
Kansalaistorin uutuutena oli Porin kävelykadulla MTV3:n Areenalava, jossa haastateltiin yli sata SuomiAreena -keskustelijaa. Haastattelut taltioitiin ja ne ovat nähtävillä SuomiAreenan nettisivuilla. Porin ydinkeskustan lisäksi kesällä 2011 keskusteluja käytiin Kokemäellä (aiheena maatalous), Nakkilassa (kulttuuriyrittäjyys) ja Merikarvialla (kesämökkiläiset ja kunta). Ensimmäisen kerran MTV3:n aamuohjelma Huomenta Suomi lähetettiin koko SuomiAreena-viikon Porista. Kesän tilaisuuksiin osallistui lähes 20 000 kuulijaa.













