Akava: Suomi hukkaa ulkomaalaisten osaamisen

Akava: Suomi hukkaa ulkomaalaisten osaamisen

Suomi tuhlaa voimavaroja, kun monet Suomessa asuvat korkeasti koulutetut maahanmuuttajat työskentelevät koulutustaan vastaamattomissa töissä. Akava kiinnitti asiaan huomiota Porin SuomiAreenalla.

– On pahimmanlaatuista tuhlausta, että korkeasti koulutetut maahanmuuttajat päätyvät liian vaatimattomiin tehtäviin tai työttömiksi, kun tarjolla ei ole täydennyskoulutusta tai sopivia kielikursseja. Nämä ihmiset turhautuvat, ja koko yhteiskunnan voimavaroja valuu hukkaan, Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder sanoi.

Maahanmuuttajien työllistymistä koulutustaan vastaavaan työhön ei seurata, joten tarkkoja tilastoja asiasta ei ole.

– Suomalaiset yritykset tarvitsevat yhä enemmän kansainvälistä ammattitaitoa. Lisäksi työikäisten määrä Suomessa laskee. Siksi olisi järkevää hyödyntää jo maahamme tulleita osaajia, Fjäder muistutti.

Suomesta lähtee ulkomaille enemmän korkeasti koulutettuja kuin maahan tulee.

Asenteita on vaikeinta muuttaa

Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien työllistymisessä on monia ongelmia: esimerkiksi tutkintojen tunnustaminen, täydennyskoulutus ja kielitaidon tukeminen.

– Vaikeampaa on vaikuttaa työelämän asenteisiin. Suomalaiset työnantajat arastelevat edelleen muiden kuin suomalaisten työntekijöiden palkkaamista, Akavan Fjäder pohti.

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder osallistuu huomenna Porissa "Maisterit mopin varressa" -keskusteluun. Keskustelu käydään klo 10.30 Porin kaupungintalon pihalla. Mukana ovat myös diplomi-insinööri Yan Karppanen ja Vuoden 2010 Pakolaisnainen Nasima Razmyar.

(MTV3)

 

 

Lisää uutisia

SuomiAreena tulvii mielenkiintoista ohjelmaa
23.05.2012 11:01 (11:04)

Nuoret saavat paraatipaikan Porista
09.05.2012 15:03 (15:28)

EU:n komissio kertoo muustakin kuin eurokriisistä
09.05.2012 15:01

Också på svenska nästa sommar
09.05.2012 14:57

Mitä suomalaiset oikein pelkäävät ja miksi?
09.05.2012 14:51

Yrittäjät lupaavat yllättävää tietoa yhdessä kuntaministerin kanssa
09.05.2012 14:41

Älyliikenne paljastuu sinullekin viimeistään SuomiAreenalla
09.05.2012 14:29

Kokeile itse polkea sähkösi
09.05.2012 14:26

Suomalainen työ esittäytyy kesätapahtumissa
09.05.2012 14:21

Myös kirkko osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun
09.05.2012 14:15

Ensi kesän SuomiAreena esittäytyy - katso videot
04.05.2012 14:32 (14:36)

Rauhannobelisti saapuu SuomiAreenalle Poriin
28.03.2012 09:00

Suomalainen ei epäile nettiä, vaan vieraita ihmisiä
28.03.2012 09:00

Poliisi, piispa ja palomies Kansalaistorilla
28.03.2012 08:55

Kirkon virsi- ja viini-illan järjestäjä: Eihän kirkkokahvitkaan ole jumalanpalveluksen pääasia
28.03.2012 08:59

Kirkko tuo synnin ja kelkasta pudonneet Poriin
28.03.2012 09:00

Maakuntalehti toimitetaan ja taitetaan keskellä Porin toria
28.03.2012 09:00

SuomiAreena 2012 kerää kesän kiinnostavimmat ihmiset ja ilmiöt Poriin 14.-20.7.2012
21.12.2011 11:13

SuomiAreena 16-20.7. kesällä 2012
25.08.2011 14:16

Terveysjohtajat: Palvelujen yksityistäminen on tullut tiensä päähän
15.07.2011 06:00 (19:57)

Perjantain SuomiAreena kuvina
15.07.2011 12:41 (18:28)

SuomiAreena houkutteli tuhansia Poriin
15.07.2011 18:10 (18:13)

Ministeri: Miesopettajat estävät nuorten miesten syrjäytymistä
15.07.2011 20:10

Haavisto ja Ban Ki-Moon sukkuloivat Sudanista Poriin
15.07.2011 15:22 (15:44)

Ban Ki-Moon korosti naisten asemaa - katso kuvat ja video
15.07.2011 10:51 (15:24)

Liikenneministeri: Helsingin ratapihan jumi korjataan
15.07.2011 13:07

Huippu-urheilijalle on apua tarjolla
15.07.2011 12:24

Tunnelmakuvia torstain SuomiAreenasta
14.07.2011 14:35 (11:29)

Risikko: Kuntien ei pidä ulkoistaa ydinpalvelujaan
15.07.2011 11:11 (11:13)

Oheistavaraa kondomeista hyttysliinoihin
15.07.2011 12:40