SuomiAreena 2012 kerää kesän kiinnostavimmat ihmiset ja ilmiöt Poriin 14.-20.7.2012

Luvassa sata kiehtovaa tilaisuutta!

Ensi kesänä seitsemättä kertaa järjestettävän SuomiAreenan puheenaiheiden kirjo on tuttuun tapaan huikea. Se ulottuu Euroopasta ja sen taloudesta nuorten syrjäytymiseen, Suomen parhaasta kunnanjohtajasta kuntavaaleihin, olympiamenestyksestä selkokieleen ja ruotsinkielen asemaan, ydinjätteestä veteen ja valelääkkeistä vanhustyöhön.

Kesän 2012 pääyhteistyökumppanit ovat sisäasiainministeriö ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Sisäministeriön teemat liittyvät turvallisuuteen kaduilla ja netissä, ja kirkko pohdiskelee, armahtaako jumala, kun yhteiskunta ei sitä tee. Kirkko suunnittelee myös virsi- ja viini-iltaa sekä jazzkonserttia Keski-Porin kirkkoon.

Porissa nähdään myös ensi kesänä runsaasti vaikutusvaltaisia osallistujia. Järjestäjien tämänhetkisten toiveiden toteutuessa keskusteluihin osallistuu 12- 14 ministeriä sekä alustavan tiedon mukaan kolme eduskunnan valiokuntaa. Kansainvälisiä vieraita ovat Porin tuomassa Suomi -Venäjä-Seura, Suomen Atlantti-Seura, kirkko ja ulkoministeriö.

Viikon yksi kohokohdista on puoluejohtajien kuntavaalitentti keskiviikkona 18.7 Raatihuoneen puistossa, johon puoluejohtajille on jo lähetetty kutsut. Perinteiseen tapaan MTV3 lähettää vaalikeskustelun pääkanavallaan samana iltana.

Kielikylpyjä, tuulimyllyjä ja yhteislaulua

Suomenruotsalaisten yhteistyöelin Svenska Finlands folkting järjestää SuomiAreenan yhteyteen koko viikon kestävän tapahtuman, jossa on lähes 20 tilaisuutta. Folktingetin tilaisuuksissa voit pulahtaa Porissa ankkalammikkoon, osallistua Kansalaistorilla kielikylpyyn tai nauttia tunnelmallisesta Jazz-illasta Porin Svenska Klubbenilla.

Suomen Olympiakomitea puolestaan pohtii huippu -urheilumme tilaa juuri ennen Lontoon olympialaisia. Mukana on urheilijoita, urheiluvaikuttajia - ja päättäjiä sekä olympiajoukkueen viimehetken kuulumiset. Energiateollisuuden tilaisuudessa voit itse polkea pyörällä sähköä, ja tutustua tuulimyllyyn sekä aurinkopaneeliin.

SuomiAreenalla on myös runsas kulttuuritarjonta. Se alkaa tiistaina 17.7 Porin Raatihuoneen puistossa Porin kulttuuritoimen ja Anniksen järjestämällä yhteiskunnallisella iltamalla, jatkuu keskiviikkoiltana Jazzkadun lavalla musiikin ja puheen merkeissä, torstaina lauletaan yhdessä yhteiskunnallisia lauluja Porin opiskelijatalolla ja perjantaina viikko päätetään Tapio Rautavaaran lauluja laulamalla Eetunaukion lavalla.

Kansalaistorin tunnelma tiivistyy

Porin kävelykadulle nousee laajin Kansalaistori Areenan historiassa. Kolmen päivän ajan (18-20.7) toimintaansa esittelevät yli 40 teltassa muun muassa sisä- ja ulkoministeriöt, Suomalaisen Työn Liitto, tulevaisuuden apteekkiaan esittelevä Apteekkariliitto, laaja Itämeri-kylä, Olympiakomitea, EU:n komissio, Veikkaus, Folktinget, Suomi-Venäjä-Seura, Tulli sekä parikymmentä muuta järjestäjätahoa. Sisäministeriön teltalla voi tutustua poliisin, pelastuslaitoksen, Hätäkeskuslaitoksen, Rajavartiolaitoksen ja Maahanmuuttoviraston toimintaan. Kehitysvammaliiton teltassa voit soittaa kuvionuoteista, ja tavata televisiosta tutut toisenlaiset frendit.

Tapahtumia riittää myös Porin ulkopuolella. Areenaviikon avaus on lauantaina 14.7 Tammelan torilla Tampereella, jossa lavalle nousevat europarlamentaarikot. Maanantaina 16.7 puhutaan Eurassa puhtaasta vedestä ja kotimaisesta ruuasta sekä Pomarkussa pienkuntien asemasta. Tiistaina 17.7 teollisuuskeskustelut alkavat Harjavallasta jatkuen iltapäivällä Porissa.

MTV3 lähettää SuomiAreenalta yli kymmenen tuntia ohjelmaa. Huomenta Suomi tulee Porista joka aamu klo 8-10, ja päivittäiset erikoislähetykset SuomiAreena Specialit klo 22.30-22.50 keskiviikosta perjantaihin. Lisäksi päivien tapahtumista kerrotaan uutisissa. Radio Nova lähettää ohjelmaa myös koko viikon ajan.

SuomiAreenan ohjelma keskustelijanimineen julkistetaan kokonaisuudessaan 23.5.2012. Yksittäisten järjestöjen ohjelmat julkaistaan sitä mukaa, kun ne valmistuvat. Ennakkoarvion mukaan keskustelijoiden määrä nousee yli 500 henkilön.

Lisätiedot kesän 2012 tapahtumista:

Tuottaja Esa Nieminen, 040-5466424, esa.nieminen@mtv3.fi

 

 

Lisää uutisia

SuomiAreena 2012 kerää kesän kiinnostavimmat ihmiset ja ilmiöt Poriin 14.-20.7.2012
21.12.2011 11:13

SuomiAreena 16-20.7. kesällä 2012
25.08.2011 14:16

Terveysjohtajat: Palvelujen yksityistäminen on tullut tiensä päähän
15.07.2011 06:00 (19:57)

Perjantain SuomiAreena kuvina
15.07.2011 12:41 (18:28)

SuomiAreena houkutteli tuhansia Poriin
15.07.2011 18:10 (18:13)

Ministeri: Miesopettajat estävät nuorten miesten syrjäytymistä
15.07.2011 20:10

Haavisto ja Ban Ki-Moon sukkuloivat Sudanista Poriin
15.07.2011 15:22 (15:44)

Ban Ki-Moon korosti naisten asemaa - katso kuvat ja video
15.07.2011 10:51 (15:24)

Liikenneministeri: Helsingin ratapihan jumi korjataan
15.07.2011 13:07

Huippu-urheilijalle on apua tarjolla
15.07.2011 12:24

Tunnelmakuvia torstain SuomiAreenasta
14.07.2011 14:35 (11:29)

Risikko: Kuntien ei pidä ulkoistaa ydinpalvelujaan
15.07.2011 11:11 (11:13)

Oheistavaraa kondomeista hyttysliinoihin
15.07.2011 12:40

Kallasvuo: Venäjä on optio
14.07.2011 19:46

Ahtisaari: YK ei puutu Syyrian väkivaltaan
14.07.2011 18:46 (18:49)

Ollila: Minua on aina kiinnostanut ihmisen ja luonnon suhde
14.07.2011 18:44

Musiikki puhuttelee meitä syvyyksistä
14.07.2011 17:56

Kunnat huutavat apua - yksin emme selviä
14.07.2011 16:00 (17:04)

Ministeriä motivoi haaste, Sarasvuota huomio
14.07.2011 16:49 (16:53)

Arajärvi on huolissaan kahtia jakaantuvasta Suomesta
14.07.2011 16:17

Katso ReinoAino-kanavan videoita SuomiAreenasta
14.07.2011 16:06

Jungner nimesi presidenttiehdokkaita
14.07.2011 16:39

Ministeri: Narkolepsian syystä lisätietoja ensi viikolla
14.07.2011 11:58 (15:25)

Miitta-täti antoi pätkäterapiaa
14.07.2011 14:24

Tuomioja: Euro pitää pintansa
14.07.2011 12:51 (12:53)

"Maatalouteen saatava reilua kauppaa"
14.07.2011 11:29

Sarasvuo: Suomalainen on vähän änkyrä
14.07.2011 10:52 (11:19)

Kiinnostaako Suomi enää amerikkalaisia?
13.07.2011 18:01 (11:07)

Näissä tunnelmissa eteni keskiviikon SuomiAreena
13.07.2011 17:00 (10:53)

Akava: Suomi hukkaa ulkomaalaisten osaamisen
14.07.2011 12:00