SA-blogi: Uutta kasvua etsimässä
![]() |
Ei ole aivan helppo juttu talven pakkasten keskellä - usein jo lähes vuotta aiemmin - alkaa miettiä keskustelunaihetta, joka olisi tulevassa kesä-Porissa kuuma.
STTK:ssa SuomiAreenan keskustelutilaisuuden mietintä alkoi vuoden vaihteessa tilanteessa, jossa Suomi valmistautui eduskuntavaaleihin ja Perussuomalaisten kannatus nousi kohisten. Mitä ihmettä jää vielä kesällä keskusteltavaksi sellaista, mikä sopisi työmarkkinakeskusjärjestön edunvalvonnan pirtaan?
Talvellakin sentään - ja valitettavasti - oli helppo arvata, että yksi pysyy: finanssikriisin jälkiselvittely. Tällä tiellä lähdimme etenemään ja otsikoksi muotoutui: Uusi kasvu – kenen on vastuu yrityksistä, yhteiskunnasta ja ihmisistä?
Maailmanlaajuinen talouskriisi on riepotellut niin pankkeja, valtioita, yrityksiä kuin yksityisiä talouksiakin. Pankkien hulvattomuutta joudutaan nyt paikkailemaan valtioiden varoilla ja veronmaksajia tarvitaan niissä talkoissa. Yrityksiä on kuopattu ja uusia toki synnytetty, mutta yhtä kaikki maailmantalouden näkymät ovat synkeät. Halusimme pohtia omassa sessiossamme sitä, mistä ja miten uuden kasvun eväät noukitaan ja kuka vastaa tästä kaikesta ja myös siitä, mitä tuleville polville jää.
Nokian yhteiskuntasuhteista vastaava johtoryhmän jäsen Esko Aho on STTK:n paneelin toinen keskustelija. Miehellä on perspektiiviä ja hän tietää mistä puhuu: Ahon ollessa pääministeri Suomi rämpi 90-luvun laman suossa ja nuoren pääministerin piti ohjata Suomi-laivaa kareilta pois. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin Aho joutuu muun Nokian johdon kanssa miettimään, miten suomalainen kännykkäbisnes ohjataan karilta pois. Lippulaivamme kauppa ei käy entiseen malliin, yhtiö irtisanoo ja uuden Microsoft-kumppanuuden hedelmät ovat tuskin raakileasteella.
Jotta ei kävisi tylsäksi, Ahon pariksi kutsuimme toimitusjohtaja, kaupunginvaltuutettu Osku Pajamäen, joka on niittänyt mainetta kutsumalla suurten ikäluokkien edustajia ahneeksi sukupolveksi. Pajamäen kantava teema politiikassa on ollut herättää meidät näkemään sukupolvien välinen kuilu ja se, mitä siitä seuraa, jos kuilu kasvaa. Oskua voisi verrata kaikella ystävyydellä kelpo terrieriksi!
Puhetta vie eteenpäin Suvi-Anne Siimes, joka lupautui tilaisuuteemme Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajan ominaisuudessa. Porissa hänet mielletään jo Työeläkevakuuttajat Telan tulevaksi toimitusjohtajaksi. Vastuusta on kysymys myös eläkebisneksessä, ja siinä jos missä! Entinen Paavo Lipposen hallituksen kakkosvaltiovarainministeri tietää tämän paremmin kuin hyvin.
Tervetuloa keskiviikkona 13. päivä klo 10.30 Kaupungintalon pihamaalle kuuntelemaan ja keskustelemaankin siitä, kenen se vastuu loppujen lopuksi on.
Marja-Liisa Rajakangas
Kirjoittaja on STTK:n viestintäjohtaja.
Lisää uutisia
SA-blogi: ''Paras Areena ikinä''
21.07.2011 11:09
SA-blogi: Lisää erimielisyyttä
21.07.2011 10:54
SA-blogi: Punaiset maitokärryt
15.07.2011 11:27 (11:39)
SA-blogi: Laiska media
13.07.2011 12:35
SA-blogi: Ei sanota aina ei
13.07.2011 12:31
SA-blogi: Presidentinvaalien starttipistooli ei puhu
13.07.2011 11:47
SA-blogi: Keskustelu oppiaineeksi Porin kouluihin?
13.07.2011 11:42
SA-blogi: Nuoret valokeilassa
12.07.2011 12:05
SA-blogi: Puoluejohtajan paras kaveri on....
12.07.2011 11:14
SA-blogi: Porilainen liikenneministeriksi?
12.07.2011 10:19
SA-blogi: Puoluejohtajia pelottaa?
11.07.2011 16:11
SA-blogi: Porilainen väliinhuutaja - tuo keskustelun makkarapihvi
11.07.2011 16:17
SA-blogi: Missä rohkea puhe?
10.07.2011 17:53
SA-blogi: Nuoren näkökulmasta
09.07.2011 15:56
SA-blogi: Uutta kasvua etsimässä
07.07.2011 19:58
SA-blogi: Viisi vuotta sitten
06.07.2011 12:27













